Matkakuume!

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Komp. Ja julkisilla matkustaminen oli helppoa kuin heinänteko. Vaikka etukäteen vähän tuumasi rasistisesti, että noinkohan siellä mikään toimii, koska Italia.
Julkiset kieltämättä toimi komeasti. Autovuokraamossa sain kokea palan aitoa italiaa kun ensin en saanut vuokraamaani autoa lain, vaan halvemman auton kalliimmalla ja lopulta en sitten edes sitä.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Tehokkaasti pelittää jätehuolto täällä Espanjassa.

Taloyhtiö, jossa vuokraluukkumme sijaitsee on järjestänyt jätehuollon nykyaikaiseen tapaan siten, että lasi, kartonki, muovi, paperi, ja mitä kaikkea niitä nyt oli, lajitellaan pedantisti omiin pönttöihinsä.

Tänään näin jäteauton keräämässä jätteitä niistä pöntöistä.
Kaikki em. pöntöt kaadettiin vuorollaan sinne samaan jäteauton kitaan.
Hyvässä sovussa muovit, paperit, kartonki ja mitä kaikkia muita nyt sitten olikaan eriteltäväksi, sinne samaan jäteauton nieluun. Rouskis!

Hieno järjestely.
Loppukeräyksen tehokkuus olosuhteisiin nähden hyvä.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Nyt on matkakuumetta! Puoliltapäivin lähden pyöräilemään syvälle metsään tuonne maakuntamme etelärajalle jossa tarkoitus kyyhöttää pitkälle iltaan. Rajalinjaa puolustamaan. Tarkoitus ajaa yli viisi kilometriä pientä metsätietä (tai polkua) jonka kunto vähän jänskättää. No ei oo onneks koko viikkona satanut niin ei sen mutainen pitäis olla.
 

Örfil

Guest
Piti ihan katsoa kartasta: Kosken keskusta viisi kilometriä etelään on vielä Koskea. Ei olla edes vielä Sääksmäellä tuolloin, vaan Annilanlahden kulmilla vanhalla kolmostiellä.

Itsehän matkakuumeilen huomenna klo 09:00 Tehtaankentällä.
 

Örfil

Guest
Vai että oikein kirkonkylältä pikitietä pitkin, nyt on meininki :thumbup:

Ps. nyt on sellaista seutua etten ole kuunaan tuolla käynyt. Paitsi kesällä 2016 ajoin mp:llä Hvittulaan ja 3071 tietä kohti Alvettulaa, kunnes se muuttui hiekkatieksi ja pyörsin kokan takaisin kohti pikiteitä. Tuon seudun horisontin ääriviivat olen kyllä nähnyt useasti Tyrvännön ja Ruskeenkärjen suunnasta. Nyt niille seuduille on sitten nimikin mielessä tästä lähtien.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Vai että oikein kirkonkylältä pikitietä pitkin, nyt on meininki :thumbup:
Siihen pikitiehen se sit jäikin. Viittiny mettätielle lähteä kun alkoivat myydä lippuja jo useamman kilometriä ennen pätkää. Lipunmyynnin kiertäminenhän oli mettäreissun motivaattori :D
Istuin sitte Uskilan downtown-alueella koko iltapäivän pelto-, järvi- ja hiekkatiemaisemaa ihastelemassa.
 

Örfil

Guest
Jaa se oli se rallijuba! Ihmettelinkin Realparkissa käydessä että mitä varoitusliiviukkoja siellä huitoo risteyksessä. Ralliautojahan siellä hujahteli.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Jaa se oli se rallijuba! Ihmettelinkin Realparkissa käydessä että mitä varoitusliiviukkoja siellä huitoo risteyksessä. Ralliautojahan siellä hujahteli.
Jaa siälä oli rallijuba. Ihmettelinkin sitä saatanallista pörinää ja silmitöntä kaahailua jok' maalaisidyllin ihailuain haittasi. Ehkä sinne kylään normaalisti pääsee ilmaiseks.
Kerran oon vuosia sitten Sääksmäjeltä pyöräillyt Uskilaan. Mutkainen tie oli se. En mielelläni hiekkateillä fillaroi.
 

Örfil

Guest
Vähän on meillä eri toiveet fillariajoreittien suhteen, taitaa olla juurikin päinvastaiset :thumbup:

Huominen ulkomaanmatka menee tämmöistä reittiä. Pyörällä tuo menisikin jouhevasti, mutta taitaa olla kiellettyä ja apostolinkyyti siis odottaa aamulla.

Näytä liitetiedosto 25211
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Nyt täytyy kehua Suomalaisen Hartsan ravintolabisnestä ulkomailla.

Harry's Lounge & Kitchen Torreviejassa on miellyttävin ruokaravintolakokemus ulkomaan lomareissuillamme ikinä. Selvällä erolla seuraavaan.

Uskomaton henkilökunta.
Sopivalla tavalla välitön ja spontaan ote, tuntee heti itsensä erittäin tervetulleeksi, aivan kuin olisi ennenkin tavattu. Vapautunut meininki, tippaakaan ammattimaisuudesta menettämättä. Tätä ei moni osaa näin aidolla ja vilpittömällä tavalla. Uskon, että se on oikeasti luonteessa, eikä tekemällä tehtyä. Jäykistelystä tai sen tarpeesta ei tietoakaan. Aivan käsittämättömän "relaxed" paikka. Jopa lapset, jotka "jännittävät" ravintoloissa, olivat heti kuin kotonaan. Henkilökunta huomioi heidät hienolla tavalla ensiminuutista lähtien ja myös ruokailun päätyttyä.

Uskomaton ruoka hintaisekseen.
Aidot, laadukkaat raaka-aineet, kaikki tehdään itse (esimerkkinä vaikkapa ranskalaiset, jotka eivät tule tukusta pakasteena kuten useimmille kilpailijoille, vaan ne valmistetaan ravintolassa tuoreista perunoista)

Laadukkaista raaka-aineista on taidokkaasti kasattu ERITTÄIN maukas ruoka, joka on kaiken lisäksi hinnoiteltu hyvinkin edulliseksi laatuunsa nähden.

Aivan mahtava ravintolakokemus.
Pari paikallista ravintolaa tuli jo koluttua, mutta niihin ei ole takaisin menemistä. Tämä on aivan eri puusta veistetty.

Hyvä Suomi!

https://www.tripadvisor.fi/Restaurant_Review-g187527-d10457942-Reviews-Harry_s_Lounge_and_Kitchen-Torrevieja_Costa_Blanca_Province_of_Alicante_Valencia.html
 
Viimeksi muokattu:

Örfil

Guest
Hockenheim on suomeksi "Hokkasen koti" eli Hauhnuan keikkaa Oton äiteen antoisan pullatarjonnan ääreen pukkaa!
 
Ylös