Ongelma on siinä ettei puolueet juuri erotu toisistaan. Pyritään miellyttämään suurta osaa kansasta ja loppujen lopuksi siinä käy niin että karkoitetaan perinteiset kannattajat. Puolueilla ei ole enää minkäänlaista selkeää ohjelmaa tai olemassaolon tarkoitusta. Ei ole mitään selkeitä mielipiteitä vaan ainoastaan ympäripyöreitä latteuksia.
Tämä on kirotun totta. Jos kaikki kertovat ajavansa kaikkien asioita niin silloin ajaudutaan kuvaamasi kaltaiseen sisällöttömään politiikkaan joka on täynnä kompromissejä ja prosentin osien viilaamista vuoroin sinne ja vuoroin tänne.
Minusta puolueiden selkeiden ohjelmien puuttumista suurempi vika Suomen poliittisessa järjestelmässä on eduskuntavaalien jälkeisen hallitusohjelman rakentaminen. Puolueet kyllä esittelevät ennen vaaleja auliisti omia ohjelmiaan. Äänestäjä sitten tekee äänestyspäätöksen ohjelmien perusteella.
Mitä vaalien jälkeen tapahtuu? Puolueet vetäytyvät julkisuudelta piiloon tekemään hallitusohjelmaa. Äänestäjä ei voi millään etukäteen tietää millaiseen hallitusohjelmaan päädytään vaikka hänen äänestämänsä puolue olisikin hallitusneuvotteluissa.
Jos joku erehtyy ennen vaaleja kysymään puolueilta, että kenen kanssa olette valmiita hallitukseen ja millaisia kompromissejä olette siellä valmiita tekemään niin vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä;
käydään nyt vaalit ensin ja katsotaan sitten.
Eli siis Suomalaisessa järjestelmässä äänestäjä joutuu tekemään äänestyspäätöksensä täysin sokkona tietämättä millaiseen politiikkaan hänen äänensä antaa mandaatin seuraavan neljän vuoden aikana. Se on minusta täysin käsittämätöntä demokratiaa.
On tietenkin totta, että asiantilan korjaaminen johtaisi melko varmasti kaksipuoluejärjestelmään. Tuolloinhan ihmiset voisivat äänestää suoraan hallitusohjelmaa, eikä heidän tarvitsisi olla epätietoisia siitä millaiseen politiikkaan heidän äänensä johtaa.
Kannatan kaksipuoluejärjestelmää suurin varauksin. Mutta tuosta kuvaamastani ongelmasta pitäisi kuitenkin pyrkiä eroon kaikin keinoin. Nykyinen tapa rakentaa hallitusohjelma ei ole mielestäni oikeaa demokratiaa.