Nokian tulevaisuus

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Lumialta odotettiin onnistumista ja kun sitä ei tullut niin palattiin takaisin päiväjärjestykseen, joka tässä tapuksessa tarkoittaa Nokian syöksyn jatkumista siitä missä se oli ennen Lumiaa.
Mutta eikö nyt ole kuitenkin vielä pikkusen liian varhaista sanoa Lumiasta juuta eikä jaata? Mä venaisin nyt ainakin Windows Phone 8:n ilmestymistä ja itseasiassa pidempäänkin. Onhan kai sanomattakin selvää, että Lumiasta ei yhdessä yössä tule iPhonen eikä Androidin tappajaa, kyllä siihen, jos ylipäätään mahdollista, menee aikaa. Lumia tehtiin näillä ensimmäisillä malleilla tunnetuksi, tulevien mallien myötä sitten nähdään kuinka pitkälle tuo kiinnostaa kansaa.

Yhtenä WP:n vahvuutena näkisin sen, että suurimmalla osalla ihmisistä on kotonaan Windows käyttöjärjestelmällä varustettu tietokone, mikä voi, jos markkinointi onnistuu, saada ihmiset ostamaan itselleen Windows Phonen, koska sen oletetaan luonnollisesti toimivan sutjakammin ja varmemmin Windowsin käyttöjärjestelmän rinnalla. Vielä kun Microsoft ja Nokia ymmärtävät rakentaa systeemeihinsä tarvittavat houkuttimet, niin voisihan tuo vaikka toimiakin, mutta edelleenkin siihen vaaditaan kärsivällisyyttä. Huono uutinen Nokialle on se, että kyseessä on pörssiyhtiö ja tunnetustihan osakkeenomaistajilla on yleensä kaikkea muuta kuin kärsivällisyyttä :thumbfh:
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Mutta eikö nyt ole kuitenkin vielä pikkusen liian varhaista sanoa Lumiasta juuta eikä jaata? Mä venaisin nyt ainakin Windows Phone 8:n ilmestymistä ja itseasiassa pidempäänkin.
Osa analyytikoista sanoo, että Lumian ja samalla Nokian kohtalo ratkeaa vasta joulumarkkimoilla vuoden lopussa. Osa on sitä mieltä, että Lumialla ei ole aikaa niinkään pitkään. Nokia on kuitenkin askeleen jäljessä ja Apple sekä Android leirin ykköspyssy Samsung valmistelevat Nokiaa ja Microsoftia mittavampiin ekojärjestelmiinsä uusia älypuhelinjulkaisuja.

Synergiaa kotiwindowsin ja WP:n välillä voi syntyä, mutta ei riittävän nopeasti. Itse en enää usko, että jonkun Office-paketin tiukempi integraatio olisi enää ratkaiseva.

Luulen, että Nokian ja Lumian ei hyvin käy. Mutta katsotaan nyt ensin Nokian yhtiökokous.......
 
Tokihan kaikki on nykyisin varisin lyhytjänteistä, mutta en mä oikein voi kuvitella, että kukaan asettaisi Lumian, joka on siis täysin uusi puhelinmalli, tulevaisuudelle aikarajoja, jotka liikkuvat muutamissa kuukauksissa, sitäpaitsi ei kai Lumia kuitenkaan mikään floppi ole? Kyllähän tuo on USA:ssakin myynyt kohtuullisesti (epäilemättä tietysti varsin hyvien tarjouksien vuoksi, mutta idea onkin saada asiakkaat veneeseen, jossa ne on tarkoitus pitää seuraavankin puhelinostoksen jälkeen).

Jokatpauksessa täysin mahdotonta sanoa käykö hyvin, voi hyvinkin olla ettei käy, mutta kyllä mäkin tosiaan olisin sitä mieltä, että aikaisintaan vuoden lopussa ollaan vähän viisaampia. Oma veikkaukseni tosin on, ettei vielä silloinkaan koeta vielä mitään mullistavaa, suuntaan eikä toiseen. Lumia myy vuoden lopussakin "kohtuullisesti", mutta ei tietenkään vielä pärjää kilpailijoilleen, mielestäni tämä olisi se normaali kehitys.

Nokian kannalta on joulumarkkinoiden suhteen tietysti ikävää, että hyvissä ajoin ennen joulua kerkiää ilmestymään uusi iPhone 5.
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Jokatpauksessa täysin mahdotonta sanoa käykö hyvin, voi hyvinkin olla ettei käy, mutta kyllä mäkin tosiaan olisin sitä mieltä, että aikaisintaan vuoden lopussa ollaan vähän viisaampia. Oma veikkaukseni tosin on, ettei vielä silloinkaan koeta vielä mitään mullistavaa, suuntaan eikä toiseen. Lumia myy vuoden lopussakin "kohtuullisesti", mutta ei tietenkään vielä pärjää kilpailijoilleen, mielestäni tämä olisi se normaali kehitys.
Kuten kanssasi aiemmin olemme puhuneet, niin iso merkitys on myös sillä miten tyytyväisiä Lumian nyt ostaneet asiakkaat ovat jatkossa. Jos he toteavat, että lähes kaikki mitä he saivat oli siinä pahvilaatikossa jonka he kaupasta tullessaan avasivat (kuten kovin monen Nokian mallin kohdalla viime vuosina on ollut), niin se ei ole hyvä juttu.......

Mutta jäädään seuraamaan tapahtumien kulkua :thumbup:
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Kuten kanssasi aiemmin olemme puhuneet, niin iso merkitys on myös sillä miten tyytyväisiä Lumian nyt ostaneet asiakkaat ovat jatkossa. Jos he toteavat, että lähes kaikki mitä he saivat oli siinä pahvilaatikossa jonka he kaupasta tullessaan avasivat (kuten kovin monen Nokian mallin kohdalla viime vuosina on ollut), niin se ei ole hyvä juttu.......
Joo, kieltämättä toki näinkin, toivottavaa olisikin, että Microsoft saisi varmistettua, että uudet appsit ilmestyvät myös Microsoftin laitteille. Niinkuin aiemmin mainitisn, niin tällä hetkellähän Applella on tarjota appseja kymmenkertainen määrä Microsoftiin nähden. Mielenkiintoista ja ennenkaikkea suuntaa-antavaa olisi nähdä mikä se suhde on appsien suhteen, jotka ovat ilmestyneet esim. viimeisen vuoden aikana.
 
Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Yhtenä WP:n vahvuutena näkisin sen, että suurimmalla osalla ihmisistä on kotonaan Windows käyttöjärjestelmällä varustettu tietokone, mikä voi, jos markkinointi onnistuu, saada ihmiset ostamaan itselleen Windows Phonen, koska sen oletetaan luonnollisesti toimivan sutjakammin ja varmemmin Windowsin käyttöjärjestelmän rinnalla.
Ongelma tuossa on se, että periaatteessa koko vehje on Officea lukuunottamatta integroitu koneeseen Zunen kautta, joka on kyllä niin kämänen ohjelmisto että alta pois vaan.

Toisaalta taas jos haluaa WP puhelimen, niin miksi valita nimenomaan Nokia, kun kerran ainoa ero mikä Nokialla on muihin on muutama esiasennettu sovellus (joita ei edes ole esiasennettu L900:n...).
 
SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172

OoPee taisi viitata tuossa Windows 8:iin, josta varmastikin löytyy jo ihan integroitu tuki WP:lle.
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Ongelma tuossa on se, että periaatteessa koko vehje on Officea lukuunottamatta integroitu koneeseen Zunen kautta, joka on kyllä niin kämänen ohjelmisto että alta pois vaan.
Toisaalta iPhonen kohdalla se välttämätön ja monen mielestä myös kämänen ohjelmisto on iTunes eli siinä mielessä kai aikalailla fifty-sixty?
 
SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Rehellisesti sanottuna en tiedä löytyykö ja olen liian laiska googlettamaan, suotavaa toki olisi, että löytyisi.
Tossa joku jutska:

Under the hood, the operating system will be built on the same foundation as Windows 8. Belfiore mentions that the kernel, networking stacks, security subsystems, and multimedia support will heavily overlap between the two.

...

Desktop integration is going to receive a substantial upgrade, too, with SkyDrive becoming a central part of the Microsoft's sync strategy. Windows Phone currently uses the desktop Zune client to sync music and video; this will be scrapped in favor of a broader sync feature between Windows Phone and the desktop via SkyDrive. In the video, Belfiore describes being able to listen to your music collection on a new Windows Phone 8 handset without ever having to pair it to the PC. This syncing will also extend to the Xbox.

In addition to using NFC for contactless payment, Microsoft will also implement a "tap to share" capability, to enable easy sharing of content between phones, desktops, laptops, and tablets.

http://arstechnica.com/microsoft/news/2012/02/leaked-windows-phone-8-vid-windows-8-kernel-and-integration-multiple-cores.ars
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Tossa joku jutska:
Ok, mielenkiintoista, tuo uusi synkkaus WP:n ja Windowsin välillä toimii siis Skydriven kautta. SkyDrive muuten ei ole paskempi lain, etenkin jos siihen kerkes rekkautua ajoissa. Laskivat nimittäin hiljattain tuon SkyDriven kokoa 25 gigasta 7 gigaan, vanhat "asiakkaat" tosin voivat upgreidata sen ilmaiseksi takaisin 25 gigaan, uudet saavat vain tuon 7 GB. SkyDrivestä julkaistiin myös Apps (Windows, WP, iPhone, Mac), jonka avulla toi pilveen tallennus käy aika sutjakasti.
 
Kiitos tiedosta, 18 gigaa napsahti lisää tilaa tonne! :thumbup:
Emmä oo tota SkyDriveä koskaan mihinkään käyttänyt, mutta näytti toi 25gb upgrade tuolla näkyvän.
 
Sama, myös itse rekisteröin tuon skydriven ajoissa. Hienoa, että Microsoft on keksinyt tälläisen uuden innovaation jossa kaikki synkkautuu pilven kautta :rolleyes:

Mutta ilman sarvia ja hampaita: Toivotaan, että homma lähtee toimimaan saumattomasti :thumbup:
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Sama, myös itse rekisteröin tuon skydriven ajoissa.
Ihan varmuuden vuoksi: kävit siis manuaalisesti upgreidaamassa ittes takaisin 25 GB:hen? Kaikkihan putosivat 7 gigaan, mutta vanhat käyttäjät saivat ilmaisen upgreidauksen 25 GB:hen, jos sitä ei kuitenkaan tee, jää 7 gigaan.
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Kiitos tiedosta, 18 gigaa napsahti lisää tilaa tonne! :thumbup:
Emmä oo tota SkyDriveä koskaan mihinkään käyttänyt, mutta näytti toi 25gb upgrade tuolla näkyvän.
Eipä mitään, itsekin tuon vasta tänään luin.

En mäkään SkyDriveä ole mihinkään käyttänyt, mutta hullulle kävi tuuri ja viime vuoden lopussa tulin rekanneeksi itteni siihen :)

Tuon Appsin myötä tuota tosin vois ihan oikeesti käyttää, 25 GB riittää esim. varsin monen valokuvan backuppaukseen.
 
SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Eipä mitään, itsekin tuon vasta tänään luin.

En mäkään SkyDriveä ole mihinkään käyttänyt, mutta hullulle kävi tuuri ja viime vuoden lopussa tulin rekanneeksi itteni siihen :)

Tuon Appsin myötä tuota tosin vois ihan oikeesti käyttää, 25 GB riittää esim. varsin monen valokuvan backuppaukseen.
Juu, näyttää ihan näppärästi integroituvan tohon Resurssienhallintaan. Täytyypä vähän testata, minkälaista vauhtia noi tiedostot siirtyy.
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Ihan varmuuden vuoksi: kävit siis manuaalisesti upgreidaamassa ittes takaisin 25 GB:hen? Kaikkihan putosivat 7 gigaan, mutta vanhat käyttäjät saivat ilmaisen upgreidauksen 25 GB:hen, jos sitä ei kuitenkaan tee, jää 7 gigaan.
Kävin juuri tarkastamassa ja mulla ei ole kuin tuo 7 gigaa. Rekisteröitymisen tein joulukuun alussa :mad:

Onko tuo upgreidaaminen vielä mahdollista?
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Kävin juuri tarkastamassa ja mulla ei ole kuin tuo 7 gigaa. Rekisteröitymisen tein joulukuun alussa :mad:

Onko tuo upgreidaaminen vielä mahdollista?
On toki mahdollista. Menet Skydriveen (https://skydrive.live.com/), loggaat sisään ja valitset sieltä vasemmalta olevasta sarakkeesta "manage storage". Sieltä kautta pääset päivittämään ilmaiseksi 25 gigaan. Löytyykö?

Eli tuolta:
 
Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
On toki mahdollista. Menet Skydriveen (https://skydrive.live.com/), loggaat sisään ja valitset sieltä vasemmalta olevasta sarakkeesta "manage storage". Sieltä kautta pääset päivittämään ilmaiseksi 25 gigaan. Löytyykö?

Eli tuolta:
Huh, KIITOKSIA :thumbup: Onnistui, nyt on 25 G.

Managerointi ei onnistunut ipadin skydrive-softalla jolla äsken häthätää tuon tallennustilan määrän tsekkasin.

Edit: Ja pikainen tarkistus padilla näyttää, että nyt sekin "näkee" 25 G.
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Huh, KIITOKSIA :thumbup: Onnistui, nyt on 25 G.

Managerointi ei onnistunut ipadin skydrive-softalla jolla äsken häthätää tuon tallennustilan määrän tsekkasin.

Edit: Ja pikainen tarkistus padilla näyttää, että nyt sekin "näkee" 25 G.
:thumbup:

Tuo äsken linkkaamani kuva ei taida näkyä (tai ainakin mulla ei yhtäkkiä enää näy), mutta selvis näköjään ilman sitäkin :eek:
 
Ylös