Suomi-brändiryhmä kiittääTulkaa ystävälliseen ja mukavaan matkailumaahan pohjoisessa!
Suomi-brändiryhmä kiittää
Olen hyvin pitkälti ollut hahmo jjv:n kanssa samaa mieltä monista asioista tällä meidän forumilla. Ylle lainaamassani jutussaan en ole. En.Saksalaisveneilijät pahoittelevat kohua - kyseessä hätätapaus
Eli pohjimmiltaan tässä oli kyse siitä, että Suomipoika on viettänyt koko kesän keskellä korpea olevalla huvilallaan ja yhtäkkiä paikalle ilmestyy ihmisiä. Jumalauta ja vielä ulkomaalaisia. Se on ihan sama vaikka olisivat laskuvarjolla tontille pudonneet ja puuhun jääneet killumaan, suomalaisen ihmisoikeuksia on loukattu: hän on joutunut kohtaamaan ihmisen omalla rakkaalla mökkitontillaan.
Ei niille ihmisille puhua pidä yrittää vaan välittömästi pitää poliisille soittaman ja Lehdistölle. Lehdistö kyllä tekee yksipuolisen kohujutun, kun Suomipoikaa näin julkeasti on omalla tontillaan kohdeltu. Kehtaavat vielä ulkomaanpellet ylpeinä rahojaankin levitellä. Naurettavat viiskymppiä siitä, että sotkivat juuri haravoidun hiekkarannan veneillään ja ties mitä tauteja telttakepin reikiin jättivät. Varastaneet olivat takuulla paattinsakin. Mitä ne tänne tulevat päänsärkyjään valittamaan, niillähän on se Nato. Eikö sieltä tule ambulanssihelikopterit omansa pois hakemaan?
Vihollinen teki virheen ja paljasti bunkkerinsa. Siellä on palautelaatikko, jossa pääsee Suomipoika muistuttamaan kukas sen Lapin polttikaan. Jokamiehenoikeuksiin pitää lisäoikeus kirjaaman, että ulkomaankieliä molottavan suomalaisen tontille astuessa, värikuulapyssyllä hänet oikeutettu on teloitettavan ja oman mökin paskahuussiin haudattavan. Kalkkia piälle.
Hakkarainen on kansamme edustajana uskottavampi, kuin kukaan muu kansanedustaja. Vaikka olihan Kanervakin nuorena sällinä sahalla töissä...Ensimmäinen kysymys on todella huonosti muotoiltu. Minun mielestäni Hakkaraisen juominen ei ole vaikuttanut hänen uskottavuuteensa millään tavalla, koska lausuntojen perusteella se on vähintä mitä mieheltä voi odottaa..
Ei pidä, sillä mökki on henkisesti raiskattu. Nootti pitää lähettää ja mökin omistajalle korvaukseksi laatikollinen wunderbaumeja. Leirintämaksuna tuo 50€ lienee riittävä, kun palvelut leiripaikalla olivat aika kehnonlaiset.kyllähän tuosta nyt pitäisi selvitä anteeksipyynnöllä ja -annolla.
No ainakin viinaa riittää USA:ssa.Yhdysvallat käyttää enemmän maissia autojen polttoaineeksi kuin ruokaan.
Moskova, 13.7. (Golos Rossii) -- Yhdysvallat käyttää enemmän maissia autojen polttoaineeksi kuin ruokaan, raportoi The Financial Times -päivälehti keskiviikkona.
Lehti kertoo, että 40 prosenttia USAssa tuotetusta maissista jalostettiin viime vuonna bioetanoliksi, jota lisätään bensiiniin käytettäväksi autojen polttoaineena.
Lisääntynyt kysyntä nosti maissin hintaa viime vuonna 90 prosenttia.
Golos Rossii / KOMINFORM
Mä joskus omalla signaalillani osoitan, että haluan tulla raiskatuksi.
Parempi käyttötarkoitus tuokin kuin HFCS...No ainakin viinaa riittää USA:ssa.
Mä luin, että KKWCS.Parempi käyttötarkoitus tuokin kuin HFCS...
KSML: Kallis urheiluharrastus syynä Siwan ryöstöön
Tiistai 19.7.2011 klo 12.17
Kansallisella tasolla lajissaan menestynyt 16-vuotias jyväskyläläisnuorukainen tarvitsi rahaa kevään valmennuksiin ja kisareissuihin.
Ratkaisuksi rahapulaan nuori mies päätti huhtikuussa ryöstää kaupan. Hän oli jo sitä ennen ottanut kavereiltaan jonkin verran velkaa harrastustaan varten äitinsä tietämättä.
Poliisikuulusteluissa nuori arvioi harrastuksensa nielevän 5 000 euroa kuukaudessa.
Keskisuomalaisen mukaan poika oli värvännyt ystävänsä avustamaan ryöstössä. Ystävän tehtävä oli mennä kauppaan ja soittaa, kun siellä ei ole asiakkaita. Ystävältään ryöstäjä sai myös lainaksi oikealta aseelta näyttävän kuula-aseen.
Kommandopipo päässään poika ryösti kaupan uhaten myyjää kuula-aseella. Poika sai saaliikseen 611 euroa. Poistuessaan poika oli myös uhkaillut myyjää.
Sekä ryöstäjä että avustaja tunnustivat kuulusteluissa kaiken. Molemmat katuivat tekoaan syvästi.
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi molemmat nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä vankeuteen. Koska molemmat olivat 16-vuotiaita koululaisia eikä heitä ollut aiemmin rangaistu, vankeus tuomittiin ehdollisena kahden vuoden koeajalla.
Tuomitut ovat jo maksaneet korvaukset myyjälle ja Lähikauppa Oy:lle.
Lähde: Keskisuomalainen
IL
Veikkaisin että ajavat karttinkia.Se on hyvä, että nuorilla on urheiluharrastuksia. Pysyvät poissa pahanteosta. Eiku...
Veikkaisin että ajavat karttinkia.
Tuossa uutisessa kyllä hypättiin aiheesta toiseen melko kätevästi. Olisiko molemmille voinut olla oma juttunsa yhteisen koontilistan sijaan?Kotimaiset rikolliset estävät uusien jengien rantautumisen
Mahtavaa! Pitäisikö alkaa maksaa suojelurahaa, jotta tilanne säilyisi ennallaan?
Huisia!Vuosi 2008 oli käännekohta Uudessa-Seelannissa, kun lasten nimiksi huomattiin hyväksytyn mm. Violence ja Number 16 Bus Shelter. Tätä nykyä lapsensa nimeksi ei voi antaa aivan mitä tahansa.
Yritykset ovat kuitenkin messeviä. Vai mitä sanot seuraavista hylätyistä nimi-ideoista:
Lucifer
Messiah
C
D
I
T
Justice
Judge
Mr
Sex Fruit
Fish and Chips
Yeah Detroit
.
*
/
Mitä se tällä kertaa on tehnyt?Mitä vittua? Nelosen uutisissa vartin juttu Hakkaraisesta?