Lapsenmurhaajalle korvauksia Saksassa
julkaistu tänään klo 21:54
Frankfurtin käräjäoikeus on määrännyt 11-vuotiaan lapsen murhanneelle saksalaismiehelle yli 3 000 euron arvoisen korvauksen. Oikeuden mukaan Hessenin osavaltion poliisipäällikkö oli syyllistynyt kuulusteluissa uhkailuun yrittäessään saada selville siepatun lapsen olinpaikan.
Rikos tapahtui vuonna 2002. Nyttemmin 36-vuotias saksalaismies sieppasi kuuluisan pankkiirin pojan ja vaati lunnaita. Kiinni jäätyään hän ei suostunut kertomaan, missä siepattu poika on.
Murhaaja vaati poliisilta 10 000 euron korvauksia väkivallalla uhkailusta. Tuomarin mukaan poliisin toiminta oli siinä mielessä ymmärrettävää, että kaapatun pojan hengen tiedettiin olevan vaarassa. Ylimielisesti käyttäytynyt pidätetty johti aluksi poliisia tahallaan harhaan.
Käräjäoikeuden tuomari piti 3 000 euron arvoista korvausta oikeudenmukaisena hyvityksenä lapsen murhanneelle miehelle. Korkojen kanssa korvaus nousee 3 410 euroon.
Lapsen epätoivoiset etsinnät olivat maanlaajuisesti esillä yhdeksän vuotta sitten. Osa saksalaislehdistöstä on nyt pöyristynyt oikeuden päätöksestä.
YLE Uutiset / Pauli Lahti, Berliini