Hyvän tuotteen tunnusmerkki – koskettelet sitä usein ja kauan
Hyvin suunniteltua tuotetta näpräilee silloinkin, kun sitä ei käytä. Huipputuotetta hypistelee jo sen takia, että se tuntuu hyvältä. Tästä syystä kaikki napsuttelevat kuulakärkikynää.
Tuntoaisti vaikuttaa ostopäätöksen tekemiseen.
Teemu Ahmaniemi tutkii työkseen haptiikkaa eli tuntopalautetta. Viime syksynä aiheesta väitellyt Nokian tutkimuskeskuksen johtava tutkija on erityisen ihastunut kuulakärkikyniin, joita voi napsutella.
- Siinä on se kitka, siitä lähtee sellainen ääni ja sen huomaa, miten se värähtää. Sen napsuttaminen tuntuu kivalta. Se on se kokonaisvaikutelma. Olemme jopa miettineet, että kännykän nappulasto voisi olla tuon tyyppinen, Ahmaniemi sanoo.
Tuntopalaute paljastaa tuotteen laadun. Tuotteen materiaalina alumiini tuntuu esimerkiksi kylmältä tai puu lämpöiseltä. Tärkeitä käteen otettavissa tuotteissa ovat myös paino ja jäykkyys. Painavammasta tuotteesta tulee mielikuva, että myös sisällä on laadukkaampaa tavaraa.
Käsi on ajattelun jatkeSuunnittelijat ottavat haptiikan vakavasti, sillä tuntoaisti on erittäin tärkeä. Kaupassakin tuotteita näpräillään ennen ostopäätöksen tekemistä.
Järeämmästä tuntopalautteesta tulee tuntuma maskuliinisuudesta. Se on sellainen illuusio, että se on miehekäs.
- Teemu Ahmaniemi
- Tunto on yhteydessä mielihyvään ja tunnekokemuksiin. Ei pidä esimerkiksi vähätellä sitä, millaisesta kupista ihminen juo kahvia. Käsi on ajattelun jatke, sanoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kiti Müller.
Ihmisten mieltymyksen vaihtelevat. Aasiassa tuote saa tuntua erilaiselta kuin meillä. Siitä saa lähteä enemmän ääntäkin. Sietokyky vaihtelee henkilön ja kulttuurin mukaan.
- Kaikilla on erilaisia kokemuksia ja mieltymyksiä esimerkiksi siitä, miltä kynän pitää tuntua paperilla. Jos vaikkapa tietokoneen näyttö on liian liukas, niin se ei tunnukaan oikealta. Sitten pitää olla näyttö, jossa on sellaista paperin karkeutta, Müller sanoo.
Mies haluaa painaa nappulaa kovempaa
Saksalaisen Spiegel onlinen haastattelema psykologi Martin Grunwald on ollut pitkään mukana suunnittelemassa autoja.
Siinä on se kitka, siitä lähtee sellainen ääni ja sen huomaa, miten se värähtää. Sen napsuttaminen tuntuu kivalta.
- Teemu Ahmaniemi
Grunwaldin mukaan miehet haluavat nappuloilta ja katkaisijoilta jämäkkyyttä ja raskaskäyttöisyyttä. Miesten mieleinen laadukas katkaisija on kuitenkin liian jäykkä naisten makuun.
Naisille on Spiegelin mukaan sen sijaan tyypillistä kivalta tuntuvien nappuloiden ja vipujen hiplaaminen pidempään kuin asian suorittamisen kannalta on edes tarpeen. Valitut materiaalit ratkaisevat naisten mieltymykset.
Naisia vaivaa myös, jos nappulaan jää hikinen sormenjälki pieneksikin hetkeksi. Miehiä hitaammin haihtuva kostea läntti taas ei haittaa. Kosketusnäyttöjä autojen kojelaudassa miehet pitävät saksalaispsykologin mukaan naismaisina.
- Järeämmästä tuntopalautteesta tulee tuntuma maskuliinisuudesta. Se on sellainen illuusio, että se on miehekäs, tietää myös Nokian tutkimuskeskuksen Teemu Ahmaniemi.