Sen verran ninjoista tiedän että vompattikin voi olla yksi ihmisen pimeistä puolista.
Eipä mulla muuta.
Sen verran ninjoista tiedän että vompattikin voi olla yksi ihmisen pimeistä puolista.
Älä aliarvioi vompatteja.Never underestimate the power of the dark side!
Älä aliarvioi vompatteja.
![]()
Eiks oo hianoo, ku Suomikaan ei ole täysin eristäytynyt vaan monikulttuurisuuden myötä voimistunut suvaitsevaisuus on mahdollistanut sen, että ihan perussuomalaisjätkäkin voi häpeilemättä kertoa katselevansa lapsiseksipiirrettyjä?Erittäin hieno ninjasarja!
No en. Vompatti on tyylikäs oman tiensä kulkija. Kuten yllekirjoittanutkin. Sillä erotuksella, etten ole kovinkaan tyylikäs.Zervuska Haidis sanoi:Älä aliarvioi vompatteja.
Ennakkoluuloistasi huolimatta tuossa sarjassa ei ole mitään lapsiseksiä.Eiks oo hianoo, ku Suomikaan ei ole täysin eristäytynyt vaan monikulttuurisuuden myötä voimistunut suvaitsevaisuus on mahdollistanut sen, että ihan perussuomalaisjätkäkin voi häpeilemättä kertoa katselevansa lapsiseksipiirrettyjä?
Etkä kulje omaa tietäsi vaan minun.No en. Vompatti on tyylikäs oman tiensä kulkija. Kuten yllekirjoittanutkin. Sillä erotuksella, etten ole kovinkaan tyylikäs.
Tuo toinen oikealta näyttää vetävän Joniposea. Onko se Joni? Taitaa se olla Joni. Ainakaan se ei paljoa pane tuossa.Älä aliarvioi vompatteja.
![]()
Ei se voikaan, vaikka olisi täyserektio, se ei näy ennenkuin parturoi turkin genitaalisista alueista.Tuo toinen oikealta näyttää vetävän Joniposea. Onko se Joni? Taitaa se olla Joni. Ainakaan se ei paljoa pane tuossa.
Ei näytä panevan, mutta eipä ole metsäkään tulessa.Tuo toinen oikealta näyttää vetävän Joniposea. Onko se Joni? Taitaa se olla Joni. Ainakaan se ei paljoa pane tuossa.