Auto-thread (vapaan tuuninkitopikki)

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
No juu, eilen käväisin Frankfurtin autonäyttelyssä. Olihan siellä kateltavaa, muutakin kuin tusina-autoja.



En kartasta tajunnutkaan kuinka saakelin iso se messukeskusalue on. Joka nurkkaan ei ehtinyt, kun oli hierontaankin aika varattuna, mutta neljä tuntia siellä hujahti. Ensimmäiseen halliin mentyäni ilahduin, että täällähän on mukavan väljää, mahtuu hyvin kulkemaan ja kuvaamaan. No sehän olikin pienempien valmistajien halli (jossa mun mielestä mielenkiintoisimmat autot oli), väki huorasi niitä isoja saksalaisvalmistajia joilla oli omat hallit ja Audinkin paviljonkiin olisi pitänyt jonottaa varmaan ainakin puoli tuntia (jätin väliin).



Tollasia tavallisia autoja tungeksivat töllistelemään. Siellä oli pikkunassikoitakin väenpuristuksessa, voin kuvitella, että niitä sieltä lattialta illalla petkeleellä irti rapsutellaan. Suuri pettymys oli näytteillä olleiden naaraiden vähäinen määrä ja liiallinen vaatetus:



Messumellakoihin oli varustauduttu 24 partion voimin:



No olihan niillä isoilla valmistajilla hulppeat tilat. Bemaripaviljonkissa autot ajeli katonrajassa ympäri hallia. Sisäinen linkolani alkoi kyllä heräilemään sen kaupallisuuden keskellä. Imelyyden huippu oli yleisön raikuvat aplodit Bemarin performanssishown jälkeen.

Sankarini oli kuitenkin vihreäpaitainen jantteri joka kävi jokaisen Rolls-Roycen vieressä poseeramassa samaan tyyliin:



Tuossa kaveri pyytää tyttöä ottamaan hänestä kuvan ja taas sama poseeraus...



Loput kuvat
 
Viimeksi muokattu:

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Kaksi kertaa heittänyt jäähdytinnestettä pihalle ja käskenyt sammuttamaan lämpömittarin noustessa punaiselle. Tarttis varmaan tehdä jotain? Jostain syystä käy turhan lämpimänä muutenkin. Sellaista ollut jo pidempään että ensin lämmöt nousevat ylös, kunnes hieman tasaantuvat. Enää eivät välttämättä tasaannu ja silloin keittää. Tukos syylärissä? Termostaatti rikki? Vesipumppu sutii? Vanhat öljyt hiertää?
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Kaksi kertaa heittänyt jäähdytinnestettä pihalle ja käskenyt sammuttamaan lämpömittarin noustessa punaiselle. Tarttis varmaan tehdä jotain? Jostain syystä käy turhan lämpimänä muutenkin. Sellaista ollut jo pidempään että ensin lämmöt nousevat ylös, kunnes hieman tasaantuvat. Enää eivät välttämättä tasaannu ja silloin keittää. Tukos syylärissä? Termostaatti rikki? Vesipumppu sutii? Vanhat öljyt hiertää?
Autotuuri.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Nesteet vaihdettu ja taas kulkee. Nyt lämmöt pysyy vakiona riippumatta lämmittimen tai kaasupolkimen asennosta. Peseminen meni perseelleen, ei varmaan kiertänyt nesteet ja alkoi kuumenemaan koeajolla. Lopulta löytyi termostaatinkotelosta ilmauskorkki, jonka käytön jälkeen alkoi pelittäään niinkuin pitää. Mutta se tapahtui vasta kun oli jo lopulliset nesteet sisällä, joten jäähdytin jäi yhtä sontaiseksi kuin oli alkujaankin. Ehkä sitten ensi vuonna.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Itse olen ulkoistanut liki kaikki autoon liittyvät huoltotoimenpiteet, koska *laiska, evo ja hitler*


Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kannattaisi alkaa kattella oman perseen alle jotain plussagolfia tai vastaavaa invamopoa. Ibizan kattolinja on liian matalalla autoon istumista ja autosta nousua ajatellen. Selkä ei ole ollut ihan notkeimmillaan viimeiseen pariin viikkoon ja kaikki ylimääräiset liikkeet sattuvat enemmän tai vähemmän.
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Itse olen ulkoistanut liki kaikki autoon liittyvät huoltotoimenpiteet, koska *laiska, evo ja hitler*


Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kannattaisi alkaa kattella oman perseen alle jotain plussagolfia tai vastaavaa invamopoa. Ibizan kattolinja on liian matalalla autoon istumista ja autosta nousua ajatellen. Selkä ei ole ollut ihan notkeimmillaan viimeiseen pariin viikkoon ja kaikki ylimääräiset liikkeet sattuvat enemmän tai vähemmän.
Olen moisella vaunulla muutamamia satoja kilometrejä ajellut ja täytyy sanoa, että vaunuun asettuminen ja sieltä poisnousu ovat varsin vaivattomat verrattuna tavalliseen samankokoiseen henkilöautoon. Eikä se ole mikään invamopo.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Eikä se ole mikään invamopo.
On se siinä mielessä, että tämän ikäisen miehen olettaisi ajavan GTI golfilla tms. hieman menevämmällä autolla.

Toki mieltymyksiä on monia ja toiset arvostavat helppoutta enemmän kuin kiihtyvyyttä. Kuten esim. minä juuri nyt.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
On se siinä mielessä, että tämän ikäisen miehen olettaisi ajavan GTI golfilla tms. hieman menevämmällä autolla.

Toki mieltymyksiä on monia ja toiset arvostavat helppoutta enemmän kuin kiihtyvyyttä. Kuten esim. minä juuri nyt.
Sinusta on tullut keski-ikäinen. Myönnä ja varaa hautapaikkasi.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Olen moisella vaunulla muutamamia satoja kilometrejä ajellut ja täytyy sanoa, että vaunuun asettuminen ja sieltä poisnousu ovat varsin vaivattomat verrattuna tavalliseen samankokoiseen henkilöautoon. Eikä se ole mikään invamopo.
Selkävaivaisten eläkeläisten biili kuitenkin.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Nesteet vaihdettu ja taas kulkee. Nyt lämmöt pysyy vakiona riippumatta lämmittimen tai kaasupolkimen asennosta. Peseminen meni perseelleen, ei varmaan kiertänyt nesteet ja alkoi kuumenemaan koeajolla. Lopulta löytyi termostaatinkotelosta ilmauskorkki, jonka käytön jälkeen alkoi pelittäään niinkuin pitää. Mutta se tapahtui vasta kun oli jo lopulliset nesteet sisällä, joten jäähdytin jäi yhtä sontaiseksi kuin oli alkujaankin. Ehkä sitten ensi vuonna.
Tilannetta ollut päällä. Termostaatinkin tuossa vaihdoin ja sen jälkeen meni vain huonommaksi. Ei pysynyt enää nesteet sisällä, tuprutti ja kävi kolmella käynnistäessä, välillä oli nestelukkoakin lohkossa, ja lämpeämisen jälkeen termostaatin sulkeutuessa sylki nesteitä syyläristä ulos ja lohkoon. Taattua Motonet laatua. Poistin termostaatin ja nyt toimii hyvin. Lämmöt vähän alhaiset mut parempi 80 kuin 115. Operaatiossa katkesti termostaattikotelon ilmauskorkin kanta, joten ruuvasin siihen koloon teräsruuvin.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Nyt olis sopiva vaihdokki vihdoin kiikarissa, aamulla soitto myyjälle ja pientä tinkausta menemään....
 
Ylös