Musiikista

[jps]

Itsehän olen täysin epämusikaalinen ihminen, tosin kuuntelen sitä varsin sujuvasti. Se mitä milloinkin pitää parhaana vaihtelee suunnattomasti, välillä se on vanhaa jazzia, välillä 70-80 luvun bilemusiikkia tyyliin lets groove, funky town, lets all chant. Ei mulla mitään nykyisiäkään Rihanna yms vastaan ole. Paitsi tietysti kaikki räppärit pitäisi teloittaa ennenkuin pääsevät minnekään möykkäämään.

Kuitenkin CCR ja Fleetwood Mac kolahtavat aina täysin tilanteesta riippumatta. Sehän on loogista, jotta moöemmat toimivat, ovathan ne ihan saman tyyppisiä bandejä.

 

[JPP]

Itsehän olen täysin epämusikaalinen ihminen, tosin kuuntelen sitä varsin sujuvasti.

Toi pätee meikäläiseen myös erittäin hyvin.

Musiikkilajit, jotka ei nappaa oikein yhtään ovat country ja rap. Molempia löytyy levyhyllystäni muutaman kappaleen verran. Countrya The Byrds -kokoelmilta ja rappia South Park -levyiltä. Byrds-kokoelmilta kuuntelen kantripiisitkin, mutta SP-levyiltä hypin rapit yli. Ei kerta kaikkiaan ole mun matskua. En itse asiassa osaa sanoa mikä rapissa mättää, kun kaikki yksittäiset tekijät mitä tulee mieleen löytyvät muista, kovastikin pitämistäni musiikin lajeista. Hyvin jännä juttu, mutta mitäs sitä voi ihminen muuta tehdä kuin luottaa korviinsa. Ja niiden väliin silloin tällöin.

 

[Melinda]

En itse asiassa osaa sanoa mikä rapissa mättää, kun kaikki yksittäiset tekijät mitä tulee mieleen löytyvät muista, kovastikin pitämistäni musiikin lajeista. Hyvin jännä juttu, mutta mitäs sitä voi ihminen muuta tehdä kuin luottaa korviinsa. Ja niiden väliin silloin tällöin.

Tälle vahva komppaus. Kaikki muut musiikilajit yleensä menevät oikeassa tilanteessa (jotkut useammissa, toiset harvemmissa), mutta räppiä ei tunnu pystyvän kuuntelemaan sitten millään. Hyvin jännä.

 

[WebSlave]

Itsehän olen täysin epämusikaalinen ihminen, tosin kuuntelen sitä varsin sujuvasti.

Toi pätee meikäläiseen myös erittäin hyvin.

Olkaa onnellisia. Musikaalisena ja hieman teoriaopintoja saaneena en oikein osaa nauttia musiikista fiilispohjalta, vaan tuppaa menemään analysoinnin puolelle. Ja live-esityksissä virheiden etsimiseen. Kokonaiselämys kärsii.

 

[Knoukka]

Melodisempi räppi esmes Eminemin hienoimmat kappaleet menee hyvinkin.

Mulla ei taas tipu oikein 70-luvun rokki ja hevi. Vielä vähemmän joku children of bodom tai muu nyky mitä lie sitten onkin. Mutta noin ylimalkaan kaikkiruokainen. Melodia on mulle tärkee ja kotoisimmat soundit kasarilta.

 

[tmoi]

Tälle vahva komppaus. Kaikki muut musiikilajit yleensä menevät oikeassa tilanteessa (jotkut useammissa, toiset harvemmissa), mutta räppiä ei tunnu pystyvän kuuntelemaan sitten millään. Hyvin jännä.

Vahva komp.

Lukuun ottamatta Enimeniä, jolla on jotain erittäinkin ns kuuneltavia biisejä (kanava ei käänny heti) siihen nähden mitä nuo muut tunkee.

 

[JPP]

Olkaa onnellisia. Musikaalisena ja hieman teoriaopintoja saaneena en oikein osaa nauttia musiikista fiilispohjalta, vaan tuppaa menemään analysoinnin puolelle. Ja live-esityksissä virheiden etsimiseen. Kokonaiselämys kärsii.

Juuri tuo asia ikäänkuin valkeni mulle aikoinaan kun luin jotain Jouni Hynysen kolumnia muistaakseni Etelä-Saimaan viikonloppuliitteestä. Tai netistä. Tai jostain. Joka tapauksessa Hynynen mm. kirjoitti miten oli aikoinaan pitänyt Joy Divisionia helvetin hyvänä yhtyeenä. Kun oli sitten jo soittamaan ruvettuaan ostanut kyseisen yhtyeen boksin, havaitsi musiikin olevan soittotaidollisesti ns. paskaa. Itse en ole moista havainnut enkä näinollen halua koskaan oppiakaan soittamaan yhtään mitään. Voi tosiaan kuunnella eri "tasoista" musiikkia silleen samalta viivalta.

Kyllähän sitä tietysti ymmärtää ja huomaa, että joku yhtye soittaa teknisesti paljonkin vaikeampaa musiikkia kuin joku toinen yhtye. Mutta kun sitä yksinkertaisempaa musiikia soittavan yhtyeen soittotaitokin menee yli ymmärrykseni niin eipä paljon haittaa kuuntelua.

 

[kouvotsvoni]

Valkoiset donkkaa tykemmin räpin saralla, vaikka onkin mustien musaa. Itseeni eniten uppoaa Beastie boys.

 

[jupla]

Olkaa onnellisia. Musikaalisena ja hieman teoriaopintoja saaneena en oikein osaa nauttia musiikista fiilispohjalta, vaan tuppaa menemään analysoinnin puolelle. Ja live-esityksissä virheiden etsimiseen. Kokonaiselämys kärsii.

Musapoliiseja löytyy omastakin ystäväpiiristä. Itse en osaa soittaa mitään. Proge ja raskaampi ovat lemppareita, mutta yritän olla avoin muillekin. Kävin katsomassa mm. samana vuonna Värttinän ja Nirvanan. AC/DC-keikat ovat edelleen huikeimpia kokemiani, vaikka eivät musiikillisesti ole mitään kummoisia kuulemma. Nyt suunnittelen klassisen konsertin aistimista. Pitää tutkia musiikkitalon tarjontaa.

Mutta rappi ei uppoa, ei millään.

 

[JPP]

Valkoiset donkkb tykemmin räpin saralla, vaikka onkin mustien musaa. Itseeni eniten uppoaa Beastie boys.

Tosiaan. Itsekin tykkään tästä kappaleesta: Beastie Boys - Gratitude, mutta ei tuossa kyllä kovin paljoa ole havaittavissa rappia, ainakaan sellaisena kuin millaista olen sen käsittänyt olevan.

 

[kouvotsvoni]

Tosiaan. Itsekin tykkään tästä kappaleesta: Beastie Boys - Gratitude, mutta ei tuossa kyllä kovin paljoa ole havaittavissa rappia, ainakaan sellaisena kuin millaista olen sen käsittänyt olevan.

Onhan niillä countryakin tuotannossaan, tai ainakin Country Mikellä.

 

[WebSlave]

Juuri tuo asia ikäänkuin valkeni mulle aikoinaan kun luin jotain Jouni Hynysen kolumnia muistaakseni Etelä-Saimaan viikonloppuliitteestä. Tai netistä. Tai jostain. Joka tapauksessa Hynynen mm. kirjoitti miten oli aikoinaan pitänyt Joy Divisionia helvetin hyvänä yhtyeenä. Kun oli sitten jo soittamaan ruvettuaan ostanut kyseisen yhtyeen boksin, havaitsi musiikin olevan soittotaidollisesti ns. paskaa. Itse en ole moista havainnut enkä näinollen halua koskaan oppiakaan soittamaan yhtään mitään. Voi tosiaan kuunnella eri "tasoista" musiikkia silleen samalta viivalta.

Kyllähän sitä tietysti ymmärtää ja huomaa, että joku yhtye soittaa teknisesti paljonkin vaikeampaa musiikkia kuin joku toinen yhtye. Mutta kun sitä yksinkertaisempaa musiikia soittavan yhtyeen soittotaitokin menee yli ymmärrykseni niin eipä paljon haittaa kuuntelua.

No näin. Tosin itsehän kuuntelin 80-luvun alkupuolella syntikkapoppia, jolloin soittotaito oli täysin sivuseikka, suurin osa musiikista kun tuli koneelta (pätee toki pitkälti kaikkeen sen jälkeiseenkin elektronislähtöiseen pop- ja dancemusiikkiin).

Mutta esim. Dingoa ylenkatsoin sen suurimman buumin aikana, kun olisin kitarasooloja lukuunottamatta kyennyt itse korvaamaan kenet tahansa bändin muusikoista. Tai siis lähinnä kyse oli sovitusten simppeliydestä, tuskin ne niidenkään muusikoiden äärirajoja juuri koetteli.

Mutta en minä sitten hirvittävästi arvostanut myöskään erityisesti hevimusiikkiin pesiytynyttä tilulilu-sooloilua, jossa itsetarkoituksellisesti pyrittiin näyttämään kuinka kovia kitaristeja oltiin. Vähän samaa oli ja on kai vieläkin rumpaleiden osalta.

Tuolloin, ja jonkin verran vieläkin arvostin siis nimenomaan hyviä ja innovatiivisia sävellyksiä, sovituksia ja elektronimusiikin osalta soundeja. Nyttemmin olen kyllä oppinut pitämään musiikillisesti aika kepoisista Juicesta tai Leevi & the Leavingsistä etc., mutta niiden ja muiden vastaavien arvo onkin vähän muualla kuin itse musiikissa.

Noista tyylilajeista voisin vielä mainita, että olen sitä mieltä, että joka lajissa on helmensä. En minäkään räppiä tai death metallia kuuntele kuin pakkosyötettynä, mutta niistäkin löytyy toisinaan ihan hyviä juttuja (jo mainittu Eminem on yksi niistä).

 

[jupla]

Tosiaan. Itsekin tykkään tästä kappaleesta: Beastie Boys - Gratitude, mutta ei tuossa kyllä kovin paljoa ole havaittavissa rappia, ainakaan sellaisena kuin millaista olen sen käsittänyt olevan.

Heh, juuri tuota kipaletta olen joskus etsinyt löytämättä. Oli muinoin Beavis & Buttheadissa, muistaakseni nauroivat laulajan naamalle ja housuille. En lue rapiksi tuota minäkään.

 

[toleranssisiipi]

Itse soittelen musiikkia enemmän tai vähemmän aktiivisesti, ja elämän aikana on tullut sekä sävellettyä että sanoitettua joitain ralleja, joten varmaankaan en ihan täysin epämusikaalinen ole. Varmaankin kuunnellessa huomaan joitain asioita, mitä ei ilman asiaan perehtymistä huomais, mutta kyllä se fiilispohjalla aina menee.
Musiikkimaku kattaa aika laajasti eri tyylejä jostain 30-luvun Dallapésta Helismaan ja Deep purplen kautta 2000-luvun death metalliin.
Harvassa on sellainen musatyyli, joka ei kerta kaikkiaan uppoa. Sellainen MTV:n tarjoama peruspop on kyllä pääsääntöisesti sellaista, mikä nostaa vitutusta aika helposti. Nykyään se on sellasta soul, rap ja r'n'b -vaikutteista löysää paskaa, yleensä naislaulajan esittämää.
Suomalaisista poppiksista vitutuskäyrää nostaa äkkiä sellaiset pumput, kuten Mamba, Yö, Sir Elwoodin hiljaiset värit, Suurlähettiläät, Egotrippi, Zen Cafe jne... Eli tuollaista eri tavalla löysää paskaa.
Rap / hip-hop osastoakin kuuntelen, joskin erittäin rajoittuneesti. Joku Eminem on ihan siedettävää, Beastie boys jopa hyvää.

 

[WebSlave]

Harvassa on sellainen musatyyli, joka ei kerta kaikkiaan uppoa. Sellainen MTV:n tarjoama peruspop on kyllä pääsääntöisesti sellaista, mikä nostaa vitutusta aika helposti. Nykyään se on sellasta soul, rap ja r'n'b -vaikutteista löysää paskaa, yleensä naislaulajan esittämää.

Tuo R'n'B-vaikutteinen pop on kyllä kieltämättä sellaista, mitä minäkin jaksan aika huonosti. Se on jokseenkin yllätyksetöntä, eli ei stimuloi millään lailla. Joskus laulajat voivat olla ihan hyviä, mutta kun joukkoon mahtuu näitä studiotekniikalla korjattuja tähtösiä, niin niissä ei sitten ole oikein mitään mistä pitää.

Suomalaisista poppiksista vitutuskäyrää nostaa äkkiä sellaiset pumput, kuten Mamba, Yö, Sir Elwoodin hiljaiset värit, Suurlähettiläät, Egotrippi, Zen Cafe jne... Eli tuollaista eri tavalla löysää paskaa.

Mamban varhainen tuotanto on ihan mukavaa laulettavaa, melodista ja sisältää mukavia tarinoita. Uudempaa en niin tunnekaan. Zen Cafesta sai eräs naisenpuoli pitämään. Enempi megalomaniasta pitävänä opin tykkäämään Putron vähäeleisyydestä.

Vastaavasti sitten Ultra Bran hienoihin ja rikkaisiin sovituksiin tykästyin heti, kun se alkutuotannon protestilaulumeininki vähän karisi.

 

[Melinda]

Mä olen elämäni aikana soittanut kitaraa muutaman vuoden, laulanut kuorossa yli puolet elämästäni ja opiskellut teoriaakin jonkin verran. "Luontaista" sävelkorvaa ei kuitenkaan juurikaan ole, joten virheet saavat olla kohtuullisen räikeitä ennen kuin oma musiikkinautinto vakavasti häiriintyy.

Kiinnitän ehkä keskivertokuuntelijaa enemmän huomiota sanoituksiin. Mulle musiikki on hyvinkin pitkälti yksi tarinankerronnan muoto, ja tykkään kappaleista jotka käynnistävät jonkin tunnetilan. Perus "Oh baby I love you still" -poppi ei juuri tästä syystä oikein iske.

 

[Tsuhna]

Ikänään ole oppinu mitään soittamaan ja laulu kaukalon laidallakin on lähinnä huutamista (kummasti kyllä ya:n musiikin numero oli 9.. :doubtful. Siitä huolimatta, tai juuri siitä syystä, en oikein osaa dissata mitään musiikkilajia. Raskas rokki iskee enämpi kuin joku muu, mutta ei se tarkoita että jonkun muun edustaja pitäisi ampua..
Musiikkia mahtuu maailmaan, kunhan kukaan ei odota miun diggaavan leidikakaa koska niin moni muukin ja sitä rataa.

 

[WebSlave]

Mä olen elämäni aikana soittanut kitaraa muutaman vuoden, laulanut kuorossa yli puolet elämästäni ja opiskellut teoriaakin jonkin verran. "Luontaista" sävelkorvaa ei kuitenkaan juurikaan ole, joten virheet saavat olla kohtuullisen räikeitä ennen kuin oma musiikkinautinto vakavasti häiriintyy.

Kuorossa laulaessa sävelkorva on aika olennainen, joten eiköhän sinulla sellainen ole. Ei sen tarvitse absoluuttinen olla, mutta sen verran pitää kuulla, että osaa korjata omaa lauluaan muiden kanssa samaan vireeseen (silloinkin, kun vika on niissä toisissa).

Pop/rock-genreessä puhtaus ei olekaan niin olennainen, tulkinta on tärkeämpää. Mutta olettaisin, että kuorolaulua kuunnellessasi kyllä huomaat, jos esim. sopraanot jää alavireiseksi.

Kiinnitän ehkä keskivertokuuntelijaa enemmän huomiota sanoituksiin. Mulle musiikki on hyvinkin pitkälti yksi tarinankerronnan muoto, ja tykkään kappaleista jotka käynnistävät jonkin tunnetilan. Perus "Oh baby I love you still" -poppi ei juuri tästä syystä oikein iske.

Tämä on popmusiikin tai "viihdemusiikin" kuuntelussa melko yleistä, harvahan meistä kuitenkaan sitä "säestystä" analysoi. Itselleni kyllä sanat ovat aika toissijaiset, ellei koko kappale perustu sanoihin - ja suomalaisessa popissa näin aika usein on. Sanoihin tulee kiinnitettyä enemmän huomiota vasta, kun itse ryhdyn laulamaan kyseistä kappaletta.

Englanninkielisissä kappaleissa olen huomannut, ettei tarina välttämättä ole tärkeä, vaan sopiviin kohtiin tulevat voimakkaat tai mieleenjäävät ilmaisut. Mutta minä olenkin sitä mieltä, että valtaosassa englanninkielisestä pop-musiikista sanoitus on jokseenkin toissijainen. Indie-genre on ehkä erikseen, mutta sitäpä en juuri kuule/kuuntele.

 

[Melinda]

Kuorossa laulaessa sävelkorva on aika olennainen, joten eiköhän sinulla sellainen ole. Ei sen tarvitse absoluuttinen olla, mutta sen verran pitää kuulla, että osaa korjata omaa lauluaan muiden kanssa samaan vireeseen (silloinkin, kun vika on niissä toisissa).

Pop/rock-genreessä puhtaus ei olekaan niin olennainen, tulkinta on tärkeämpää. Mutta olettaisin, että kuorolaulua kuunnellessasi kyllä huomaat, jos esim. sopraanot jää alavireiseksi.

No joo, pystyn kyllä pitämään itseni samassa vireessä muiden kanssa, varsinkin harjoitellussa kipaleessa. Itselle vieraasta musiikista en osaa (tai ainakaan uskalla) aina sataprosenttisen varmasti sanoa, meneekö nyt pilkulleen oikein.

Lihavoitua on pakko korjata sen verran, että ei kuorolaulussakaan tarkoitus ole korjata itseään muiden mukana epävireeseen. Sille tielle jos lähdetään niin edessä on tuho ja turmio...

 

[WebSlave]

Lihavoitua on pakko korjata sen verran, että ei kuorolaulussakaan tarkoitus ole korjata itseään muiden mukana epävireeseen. Sille tielle jos lähdetään niin edessä on tuho ja turmio...

Totta ja ei. Jos koko poppoon vireys laskee, niin ei sitä voi itsepäisesti yrittää yksin pitää vireessä. En tiedä kokeillaanko teidän kuorossanne kestikö kappale vireessä, meillä sitä tehdään harjoituksissa käytännössä koko ajan.

Itse bassona voin jonkin verran yrittää pitää vireyttä yllä, jos huomaan tai epäilen, että nyt ollaan tippumassa. Ja jos bassostemma on sellainen että siihen on mahdollisuus. Tämä tietysti toimii meidän pienkuorossamme, jossa edustan puolta bassoista, isommissa se on hankalampaa ja on vain mentävä yleisen vireystason mukana. Ei voi yksin jäädä laulamaan eri vireessä kuin muut.