Don Vito
Sekakäyttäjä
Muistuu mieleen pari tilannetta:DV:lle: muistan, kun olin Seinäjoella hotellin ravintolassa syömässä iltapalaa. Naapuripöydässä Mara seurueineen piti "palaveria". Huttunen julisti isoon ääneen millaisia nössöjä ollaan Suomalaisessa rata-ajokulttuurissa. Pusuja varotaan, eikä tuupita niin kuin isossa maailmassa. Meinasin mennä esittämään kommenttini, mutta ajattelin, että pian evätään osallistumisoikeus sunnuntain kisaan ja jatkoin pitsan syömistä.
Kysehän on siitä, että, kun omilla rahoilla ajetaan (niin kuin valtaosa täällä tekee), siinä tulee kunnioitus niin omaan kuin vastapuolenkin kalustoon, ja hyvä niin. Jos joutuisin WTCC tehdaspelillä ajamaan, niin, että varikolla olisi aina vähintään sen verran osia ja ukkoja, että toinen auto saataisiin kasaan illan aikaan, voisi meikäläisenkin ajolinjat joskus olla hieman toisenlaisia.
1) Alastarolla Tuisku Urpiala intoutui esittämään Bemarillaan ns. kevätjuhlaliikkeitä ja spinnas kokolailla Hietamäen Markun Audin eteen. Hietamäki tyrkkäs ovesta sisään ja varikolla huudettiin pää punaisena. Tuomaristo sitten suuressa viisaudessaan päätti hylätä Hietamäen suorituksen ko. lähdön osalta, vaikka kyseessä oli ns. kilpailutilanne.
2) Apparalla Lempisen Mikko (vai Haapalainen) koitti päästä pääsuoran jälkeisessä mutkassa ohi sisäkautta mutta edellä ajava sulki oven jolloin tietysti osuttiin yhteen. Jälleen vika nähtiin olevan siinä, joka yritti (ehkä liian epätoivoista) ohitusta ja pannukakkukieltoa seurasi.
Tällaisella tuomarointilinjalla annetaan kilpailijoille signaali, että älkää vaan ottako pienempiäkään riskejä siellä radalla, vaan ajelkaa hiljaa jonopyörää niin kuin ne legendaariset köyhän talon porsaat. Näin kaikilla on kivaa, paitsi lippunsa maksaneilla katselijoilla. Ei suurikaan ihme, että RC kisat vetää enemmän väkeä kuin kotimainen rata-autoilu. Autot radalla on samanlaisia (Sport2000, V1600, FinRace, Extreme BMW) kuin S-Marketin parkkipaikalla (paitsi että sinne voi hyvänä päivänä eksyä sekaan joku vähän rajumpikin laite) ja kilvanajo radalla on tappavan tylsää. SS-luokassa 90-luvulla Kuismasen Pertin Audissa sentään oli jotain näkemisen väärtiäkin, vaikkakin auton ylivoima muihin nähden ei ollut omiaan ainakaan lisäämään kilpailujen ennalta-arvaamattomuutta. Sama päti myös Ruohorinteen Hanskiin ja tämän Audiin. Audia ei tosiaankaan tuotu nätisti jonopyörää, vaan ajossa oli yritystä ihan kertaallisesti. Muistuu mieleen eräskin sadekelin kisa Botniaringiltä, kun pääsuoralle antavasta neulansilmästä tultiin ulos kylki edellä kuin parempikin Henkka Toivonen tai Ari Vatanen. Ja kylkiputken päästä ampuvat lieskat vielä tehostivat kivasti vaikutelmaa.