Kannattais ottaa asioista selvää ennen kuin tulee kertomaan mietteitään faktoina. Haavistollahan nimenomaan on sitä asiapohjaa, juurikin ulkopolitiikan saralta. En nyt jaksa etsiskellä että mitä kaikkea oli tehnyt, mutta jotain suht vakavasti otettavia YK-puuhia. Ei se tietenkään vastaa kymmentä vuotta ulkoministerinä, mutta siihen puuhaan pikkupuolueen edustajalla ei ollutkaan mahdollisuutta.Saas nähdä kummalla tyylillä mennään toiselle kierrokselle sitten sparraajaksi: loputtoman ylimalkaisen itsetunnon tuomalla tyyneydellä vai maailmaahalaavalla viherpopulismilla vailla asiapohjaa. Kumpikin aikansa ilmiöitä 2000-luvun Suomessa ihan rivikansalaistenkin keskuudessa.
EBRD:n, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin, hallintoneuvoston jäsen 1996–2003Kannattais ottaa asioista selvää ennen kuin tulee kertomaan mietteitään faktoina. Haavistollahan nimenomaan on sitä asiapohjaa, juurikin ulkopolitiikan saralta. En nyt jaksa etsiskellä että mitä kaikkea oli tehnyt, mutta jotain suht vakavasti otettavia YK-puuhia. Ei se tietenkään vastaa kymmentä vuotta ulkoministerinä, mutta siihen puuhaan pikkupuolueen edustajalla ei ollutkaan mahdollisuutta.
Ja muuten, mitäs näyttöä Salella on ylipäätään ulkopolitiikasta? Talousmiehiä hän taitaa olla.
Ei sille tajulle hirvittävästi presidentin hommassa ole käyttöä, kun ainut talouteen liittyvä valtaoikeus taitaa olla Suomen Pankin pääjohtajan nimitys.Nimenomaan jos jokin asia-alue on presidentin osaamiskentästä mielestäni syytä löytyä, niin tajua siitä miten talous toimii ja missä jamassa se kulloinkin makaa.
Jepjep. Sen lisäksi ulkopolitiikastakin on poistettu EU-asiat, eli siis noista tocksin laittamista titteleistä yksi kuuluu edes etäisesti presidentin alueeseen...Ei sille tajulle hirvittävästi presidentin hommassa ole käyttöä, kun ainut talouteen liittyvä valtaoikeus taitaa olla Suomen Pankin pääjohtajan nimitys.
Tällä logiikalla presidentiksi voisi valita yhtälailla levyseppähitsaajan, vaikka tarjolla olisi millaista tohtoria ja ekonomia:idea:Ei sille tajulle hirvittävästi presidentin hommassa ole käyttöä, kun ainut talouteen liittyvä valtaoikeus taitaa olla Suomen Pankin pääjohtajan nimitys.
Niin voikin, presidentille kun ei ole muuta vaatimusta kuin että on syntyperäinen Suomen kansalainen. Moni levyseppähitsaaja epäilemättä myös suoriutuisi hommasta monta tohtoria tai ekonomia paremmin.Tällä logiikalla presidentiksi voisi valita yhtälailla levyseppähitsaajan, vaikka tarjolla olisi millaista tohtoria ja ekonomia:idea:
Niin, arvojohtaminen. Ei vaadi kummoistakaan taloustuntemusta puhua ympäripyöreitä itsestäänselvyyksiä ja valaa uskoa kansaan. Ja puheethan kirjoitetaan tai vähintäänkin tarkastetaan kansliassa muutenkin.Sellaista valtaa ei enää presidentillä ole käytännön tasolla, mutta voi hän nyt hyvänen aika suunsa avata. Se kai presidentin ykköshomma nykyvaltaoikeuksilla valtion edustamisen ohella on.
Meinaat siis oikeasti, että moni levyseppähitsaaja selviäsi vaikkapa vierailusta valkoiseen taloon tai kremliin ja keskusteluista vieraiden valtioiden päämiesten kanssa paremmin kuin tohtoriksi väitellyt ihminen? Tohdin kyllä epäillä.Niin voikin, presidentille kun ei ole muuta vaatimusta kuin että on syntyperäinen Suomen kansalainen. Moni levyseppähitsaaja epäilemättä myös suoriutuisi hommasta monta tohtoria tai ekonomia paremmin.
Varmasti löytyy levyseppähitsaajia, joilta se onnistuu paremmin, kuin joiltain tohtoreilta. Se onkin sitten eri juttu miten moni ja miten montaa. Ihmisillä on joku outo kunnioitus korkeastikoulutettuja kohtaan, että ne olisivat kaikki rautaisia moniosaajia, ja että sahurin äly ei voi riittää enempään kuin puun sahamiseen ja suun soittamiseen.Meinaat siis oikeasti, että moni levyseppähitsaaja selviäsi vaikkapa vierailusta valkoiseen taloon tai kremliin paremmin kuin tohtoriksi väitellyt ihminen? Tohdin kyllä epäillä.
Mutta mielipidehän se on tuokin
Miksei selviäisi?Meinaat siis oikeasti, että moni levyseppähitsaaja selviäsi vaikkapa vierailusta valkoiseen taloon tai kremliin ja keskusteluista vieraiden valtioiden päämiesten kanssa paremmin kuin tohtoriksi väitellyt ihminen? Tohdin kyllä epäillä.
Onko Mika koulutukseltaan hitsari? Jos näin on, niin hieman hävettää etten tiennyt tuota faktaa.Ainaski multa ja Häkkisen Mikalta onnistus moiset hommat tosta vaan.
Tiesit kuitenki, että mä oon käyny joskus ton linjan, ettei sitä tartte hävetä?Onko Mika koulutukseltaan hitsari? Jos näin on, niin hieman hävettää etten tiennyt tuota faktaa.
Jos olisin tiennyt tämän faktan sinusta, niin todellakin hävettäisi.Tiesit kuitenki, että mä oon käyny joskus ton linjan, ettei sitä tartte hävetä?
Meinaan. Tohtoreita ja ekonomeja - kuten levyseppähitsaajiakin - on moneen lähtöön. Ei kaikki ensinmainitutkaan ole automaattisesti sellaisia, joita kehtaisi (tai edes uskaltaisi) päästää valtionpäämiesten kanssa juttusille.Meinaat siis oikeasti, että moni levyseppähitsaaja selviäsi vaikkapa vierailusta valkoiseen taloon tai kremliin ja keskusteluista vieraiden valtioiden päämiesten kanssa paremmin kuin tohtoriksi väitellyt ihminen? Tohdin kyllä epäillä.
Haavisto noissa tenteissä ainakin on enemmän kantaa ottanut kuin Niinistö, joka on vain keskittynyt latelemaan latteuksia ja olemaan mahdollisimman hiljaa.Tällä logiikalla presidentiksi voisi valita yhtälailla levyseppähitsaajan, vaikka tarjolla olisi millaista tohtoria ja ekonomia:idea:
Ps. jotkut täällä odottavat presidentin kykenevän antamaan lausuntoja ja tekemään kannanottoja myös muihin asioihin, kuin homoparaatin kaasuiskuun ja marikansan asemaan 12 vuoden aikana. Ihan vaikkapa Suomen tasavallan edun mukaisiin keskeisiin talouden asioihin ovat ne sitten kansallisia tai kansainvälisiä.
UKK perusti melkeimpä itse puolet suomalaisista nykyisistäkin teollisuuden pörssiyrityksistä kun tarvittiin työtä kansalle. Sellaista valtaa ei enää presidentillä ole käytännön tasolla, mutta voi hän nyt hyvänen aika suunsa avata. Se kai presidentin ykköshomma nykyvaltaoikeuksilla valtion edustamisen ohella on.