Albert Oil
Hippi ja juntti
Kondomeista saa askarreltua vaikkapa hienon hatun itselleen tahi äidilleen. Myös näppärä esine ns. erikoistarkoituksiin on se.
Ja se aamupuuron pölliminen hotelliaamiaisella spärdäriin. Kätevä kuin mikä sieltä sitte syödä.Kondomeista saa askarreltua vaikkapa hienon hatun itselleen tahi äidilleen. Myös näppärä esine ns. erikoistarkoituksiin on se.
Asvalttimiesten tarinat ne vasta hurjia onkin.No en tunne kyllä ensimmäistäkään.
Mutta kertomukset entisestä ajasta ennen kännyköitä ja muovirahaa ovat aika hurjia. Tiedä sitten onko lapinlisää niissä tarinoissa. Yötä myöten kännättiin ja nukuttiin pitkään seuraavana päivänä. Nykyään asiakkaat soittelee ilta yhdeksään asti (kauppoja siihen asti auki) ja ennen kahdeksaa aamulla voi jo alkaa pirinä.
Tuossa just yks sinkku-edustaja valitteli että menee käyttöpäivät umpeen kordongeissakin.
Tiedä vaikka tuon ITG:n Vesa Keskisen kengissä olisi käynyt sama.Itse astuin tänään paskaan.
Olisi kannattanut välttää tuota jälkimmäistä, saanee tuon vatsahaavan tulehtumaan.Pirkanmaan reissusta kotiuduttu. Nyt on vatsahaava ja tuli haukattua iso pala paskaa.
Kutsuvat makkaraksi sitä tuolla pohjoisnaapurissa.Pirkanmaan reissusta kotiuduttu. Nyt on vatsahaava ja tuli haukattua iso pala paskaa.
Sepä se.Olisi kannattanut välttää tuota jälkimmäistä, saanee tuon vatsahaavan tulehtumaan.
Itse astuin tänään paskaan.
Nämä kaksi on vissiin ollet samoilla apajilla. Toinen oli ahnaampi.Pirkanmaan reissusta kotiuduttu. Nyt on vatsahaava ja tuli haukattua iso pala paskaa.
Paskaa tulee nyt pakkosyötöllä, mutta vatsahaava tuntuu paremmalta.Pirkanmaan reissusta kotiuduttu. Nyt on vatsahaava ja tuli haukattua iso pala paskaa.
"kärryn keulassa on banaanilava ilman rahtikirjaa, kiire kiire."Varastomies tuli innoissaan selittämään: "käykääs kattoo mikä on rekkaa lastaamassa". Kurkattiin hyllyjen välistä ja kyllä, ihan oikea neekeriukko se siellä pumppukärryjä työnteli. Kaikkea ne nykyään. Onneks ei oo naisia niin ei niitä vieny.
Oliko kiitolinjan rekka? Meillä kävi kans tänään musta mies kyseisestä firmasta.Varastomies tuli innoissaan selittämään: "käykääs kattoo mikä on rekkaa lastaamassa". Kurkattiin hyllyjen välistä ja kyllä, ihan oikea neekeriukko se siellä pumppukärryjä työnteli. Kaikkea ne nykyään. Onneks ei oo naisia niin ei niitä vieny.
En huomannu katsoa minkä firman auto oli, mut joskus muutama vuosi sitten oli Kiitolinjan mukana musta kaveri opissa ja niin tais olla tämäkin. Tai sitten se oli kuskin oma orja, vaimo tuonu tuliaisia Gambiasta.Oliko kiitolinjan rekka? Meillä kävi kans tänään musta mies kyseisestä firmasta.
Aamu ysistä ilta ysiin. Sitä ennen juoksu-pyöräilyä puolitoista tuntia.Tein eilen 17- tuntisen työpäivän.