Heh. Firmassa yhdelle osastolle johonkin "välipomo" paikalle kiinnitetty nuolija kloppi oli uudellakin osastolla näyttänyt todelliset empatiansa ja tiimityöskentelyn taitonsa. Osastojahan on ollut jo monia, koska kaikista tulee siirto siinä vaiheessa, kun työterveyshuolto on jo puuttunut asiaan.
(On muuten kymmenessä vuodessa nuollut itsensä harvinaisen hyvin tavallisesta liukuhihnaduunarista välitason pomoksi, avuilla: "Pakko opetella golf, koska johtoryhmässä parikin naista pelaa ja koittaa päästä pelailee ja pyörii klubille niiden kanssa samaan aikaan". Ja " Mä pidän loman just sillon, koska muutin tarkoituksella lähelle rouva toimitusjohtajaa ja lupasin ulkoiluttaa/hoitaa sen koiraa toimitusjohtajan lomareissujen ainana"
)
Oli sitten päättänyt, että kun ei viitsinyt käydä pakkausosastolla esittäytymässä sen jälkeen kun tällainen ylimääräinen "välipomon" paikka, (siis pakkaamon pomon ja tuotantopäällikön väliin) oli tehty, niin hänpä pitää väelle sellaisen yhteisen tutustumispäivän. Voidaan vähän esittäytyä toisille ja käydä läpi kiireistä kevättä ja kuinka kiireinen syksy taas on kesän jälkeen tulossa jne jne..
Kuulostaa tietysti hienolta ja tietysti varmaan onkin. Ainakin niiden osalta, ketkä sinne kutsuttiin. Sinnehän kun kutsuttiin vain vakituisessa työsuhteessa olevat. Ei niitä lähes puolia kyseiseltä osastolta, jotka ovat olleet määräaikaisessa työsuhteessa, osa jo yli kaksi vuotta.
Juu ei. Te saatte jäädä tänne töihin, kun puolet lähtee tältä osastolta päiväksi, ehkä piknikille. Siinä sitä yhteishenkeä nostetaan hienosti. Tiimityön pelisilmää on kaverilla kyllä niin rutkasti että, täällä olisi hyvä pomo tarjolla, jos joku tarvii.