Thunder
Vihan aiheuttaja
- Liittynyt
- 20.1.2002
- Viestit
- 7970
Onko heillä vaadittavaa ajokorttia bussin kuljettamiseen?Tiedoks siskot lähtee kahdestaan Bussilla ostoksille tänään syönnin jälkeen kuopioon
Onko heillä vaadittavaa ajokorttia bussin kuljettamiseen?Tiedoks siskot lähtee kahdestaan Bussilla ostoksille tänään syönnin jälkeen kuopioon
Meikäläisen housujen taskuissa oli kerran pari nenäliinaa. Hiukan sain tulisehkoa kommenttia mussukalta vaikka olin jopa erikseen sanonut ettei niitä housuja vielä tarvitse pestä. Eikä auttanut yhtään Wager-tyylinen "Mitä sitä nyt moisesta pikkuasiasta meuhkaamaan!" -puolustautuminenkaan.Saa kysyä. Kuvassa on yksi niistä lukuisista mustista vaatteista, jotka olivat samaan aikaan pesukoneessa. Mukaan oli jostain syystä osunut 'pari' paperinenäliinaa tms. valkeita haituvia tuottavaa materiaa. En saa edes kenenkään syyksi, enkä ymmärrä, miten ne sinne joutuivat, koska vaatteissa ei ollut taskujakaan. :mad_old:
Ei haittaa. Seuraavaksi otetaan käsittelyyn sun tähtijuttus!Jopas täällä on otettu tarkkaan käsittelyyn minun aurinkojuttuni. Haitannekko tuo mittää.
Ymmärrän. Miten ne haituvat olivat osanneetkin mennä kaikkialle. Sukissakin niitä oli sisä- ja ulkopinnassa.Meikäläisen housujen taskuissa oli kerran pari nenäliinaa. Hiukan sain tulisehkoa kommenttia mussukalta vaikka olin jopa erikseen sanonut ettei niitä housuja vielä tarvitse pestä. Eikä auttanut yhtään Wager-tyylinen "Mitä sitä nyt moisesta pikkuasiasta meuhkaamaan!" -puolustautuminenkaan.
Pyörititkö rullajutulla pois?Ymmärrän. Miten ne haituvat olivat osanneetkin mennä kaikkialle.
Sukissakin niitä oli sisä- ja ulkopinnassa.
TälläPyörititkö rullajutulla pois?
Vai nypit pinsetillä?
Joo, niin varmaan tekee. Mitenkähän paljon niitä nöyhtäjuttuja olisi ollutkaan, jos ei olisi huuhteluainetta. Onneksi (?) vaatteet olivat sellaisia, joihin tarttuu oikein hyvin.Eräs martta kertoi vallan että huuhteluaine on keksitty pesukoneisiin. Vähentää kaikenlaista pampulakertymää huomattavasti.
Finaali käynnissä, äkkiä äänestämään. :ahem:Eräs blogini lukija ilmoitti kilpailuun minut Kingis-jäätelön kilpailuun, jossa on haussa Suomen suurisydämmisin. Enpä tiedä olenko tuota ansainnut, mutta olen kuitenkin jo kolmantena.
Käy siis äänestämässä niin voin voittaa 3000 euron stipendin! :ahem:
Kävin. 258 ääntä jo!Finaali käynnissä, äkkiä äänestämään. :ahem:
Siellä on jotkut pirun lentisjunnut sun edellä. Kuuden äänen ero vain!Finaali käynnissä, äkkiä äänestämään. :ahem:
Meinaat, että seuraajistasi kummankin kuuluisi äänestää?Pistin kanpamjam Twitteriin!''
Aina voi ehdottaa.Meinaat, että seuraajistasi kummankin kuuluisi äänestää?
Ei ole enää :wink:Siellä on jotkut pirun lentisjunnut sun edellä. Kuuden äänen ero vain!