Hilkka Ahteen potkut AKT:stä / irrotettu Lööppitoikista

  • Viestiketjun aloittaja mjs
  • Aloituspäivämäärä

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26892
Voi olla vaan että suuri osa hallituksesta on laitettava uusiksi kun kaikki uskottavuus menee..
Kai tuollaisessa hallituksessa muutenkin "porukka kiertää" ja valtuusto siitä sitten päättää. Olihan siellä hallituksessa nytkin 9 Ahteen leirissä. Jäsenistölleen AKT tässä on selvitysvelvollinen, sama se on mitä ulkopuoliset kommentoi. Jäsenistäkin löytyy Rädyn kannattajia ja vastustajia. Kahden isoegoisen valtapeliä tämä on.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
AKT:n viestintäpäällikön Hilkka Ahteen potkuja perusteltiin perjantaina AKT:n hallituksessa sillä, että laulaja Virve Rosti olisi toissa vuonna kertonut taksijonossa Ahteen puhuneen AKT:n puheenjohtajasta Timo Rädystä negatiivisesti. Asiasta kertovat Yle ja MTV3.

"Hän oli sitten keikan jälkeen taksijonossa sanonut joillekin ihmisille, että Hilkka olisi haukkunut Timoa paskaksi", kertoo AKT:n hallituksen jäsen Jarkko Arpula MTV3:n verkkosivulla.

Työsuhteen päättymisen perusteena on luottamuspula sekä asian saama julkisuus
Mitenkähän tuosta tuli mieleen ikivanha vitsi 'valtiosalaisuuden' paljastamisesta. :rolleyes:
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Jäsenistölleen AKT tässä on selvitysvelvollinen, sama se on mitä ulkopuoliset kommentoi.
Vissiin suurinpiirtein ainoat joiden asemansa takia on pakko kommentoida asiaa ja ottaa kantaa ovat AKT:n pääluottamusmies ja SAK:n puheenjohtaja ja heidän mielestään homma ei ole mennyt oikein.
Tai, no, ehkä olis kohtuullista odottaa kommenttia vaikka liiton puheenjohtajalta mutta... :eek:
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Soinivaarakin kommentoi kohua..

"Työnantajat ovat pitkään halunneet väljentää irtisanomisperusteita. AKT toimii työnantajien puolesta muurinmurtajana."
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26892
Tai, no, ehkä olis kohtuullista odottaa kommenttia vaikka liiton puheenjohtajalta mutta... :eek:
No varmaankin hän jossain vaiheessa SAK:lle asiaa kommentoikin. Julkisuuteen nyt ei varmaankaan tarvitse kommentoida, koska eivät laittomiin irtisanomisiin syyllistyneet työnantajat yleensäkään näitä tapauksia julkisuudessa käsittele.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
AKT kommentoi vihdoin irtisanomista - lue tiedote

Sunnuntai 4.3.2012 klo 18.02

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n varapuheenjohtaja Veijo Ruonala kommentoi Hilkka Ahteen irtisanomista hetki sitten julkaistussa tiedotteessa, jonka voit lukea kokonaisuudessaan alta.
Juttu kokonaan.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Juttu menee vaan oudommaksi ja oudommaksi.

AKT ei hyväksy työpaikkakiusaamista: ei koskaan, ei missään muodossa eikä ketään kohtaan, painottaa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n varapuheenjohtaja Veijo Ruonala. AKT on vahva ammattiliitto joka on aina taistellut työntekijöiden oikeuksien puolesta. Siten tulemme toimimaan jatkossakin.

Hilkka Ahteen työsuhteen päättämisellä ei ole myöskään tekemistä meneillään olevan aluehallintoviraston alulle saattaman poliisitutkinnan tai kiusaamisväitteiden kanssa.
mutta kuitenkin liittyy juuri niihin lausuntoihin mitä hän antoi kyseiseen asiaan liittyen.

Tällaisessa päällikkötason tehtävässä toimivan ihmisen tulee käsittää, että hän ei voi työssään välittää julkisuuteen toistuvasti liittoon ja sen puheenjohtajaan kohdentuvaa hyökkäystä. Sellaisella toiminnalla on vahingoitettu vakavasti AKT:n ulkoista kuvaa.
AKT siis ei hyväksy kiusaamista kunhan siitä ei kerrota julkisuuteen. AKT:n olisi kannattanut siirtää Ahde sivuun poliisitutkinnan ajaksi. Sen valmistuttua olisivat voineet antaa potkut niin halutessaan. Nyt tässä voi pahimmassa tapauksesa käydä niin että puheenjohtaja ja hallituksen jäseniä todetaan syylliseksi työsuojelurikokseen, laittomaan irtisanomiseen ja ties mihin mustamaalaamiseen. Luulisi että se vaikuttaisi paljon vakavammin AKT:n ulkoiseen kuvaan. Kaikin puolin päin helvettiä hoidettu juttu AKT:n toimesta. Toisaalta se voi johtua siitä että PR:n hoitava viestintäpäällikkö on osapuolena tässä jutussa :D
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26892
Mikäli Ahde koki tulleensa kiusatuksi, hän toimi ihan oikein tehdessään kantelun, mutta oliko sitä pakko tulla julkisuuteen puimaan? En ole nähnyt, että kohtalotoverinsa näin olisivat toimineet.

Viestintäpäällikön toimeenkuvaan kuulunee tiedottaa työnantajansa asioista yhteisesti päätetyn linjan mukaisesti eikä sooloilla. Jos Ahde on ihan oma-aloitteisesti lähtenyt Rädyn toiminnasta julkisesti tiedottamaan ja käyttänyt siinä hyväkseen niitä kanavia, jotka viestintäpäälliköillä käytettävissään on, ei varmaan voida sanoa hänen hoitaneen tehtäviään kovin mallikkaasti.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26892
Työantajaan liittyvien asioiden puhumisesta julkisuudessa ja sen seurauksista on tässä hyvä esimerkki:

IBM:llä työskennellyt Mikael Sjövall sai puolitoista vuotta sitten potkut, koska hän kertoi Totuuden hetki -tv-ohjelmassa, ettei hän halua lastensa leikkivän ulkomaalaistaustaisten tenavien kanssa ja että hän luistaa töistään.

Nyt työtuomioistuin on päättänyt, että potkut olivat lailliset.

Kun ohjelma tuli ulos perjantaina, maanantaiaamuna Sjövallia pyydettiin luovuttamaan kulkukorttinsa ja työläppärinsä. Työsuhde purettiin ilman irtisanomisaikaa tai -palkkaa.

Työsuhteen purkaminen on harvinainen tapa päättää työsuhde. Se on oikeutettu, mikäli työntekijä on syyllistynyt lain rikkomiseen tai vakavaan työsopimusrikkomukseen.
IL
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Mikäli Ahde koki tulleensa kiusatuksi, hän toimi ihan oikein tehdessään kantelun, mutta oliko sitä pakko tulla julkisuuteen puimaan? En ole nähnyt, että kohtalotoverinsa näin olisivat toimineet.

Viestintäpäällikön toimeenkuvaan kuulunee tiedottaa työnantajansa asioista yhteisesti päätetyn linjan mukaisesti eikä sooloilla. Jos Ahde on ihan oma-aloitteisesti lähtenyt Rädyn toiminnasta julkisesti tiedottamaan ja käyttänyt siinä hyväkseen niitä kanavia, jotka viestintäpäälliköillä käytettävissään on, ei varmaan voida sanoa hänen hoitaneen tehtäviään kovin mallikkaasti.
Niin mutta oliko se Ahde joka tämän asian toi julkisuuteen?

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/hilkka-ahde-kanteli-aktn-radysta-tyosuojelupiiriin/2011/11/1427606

MTV3 Uutisten tietojen mukaan kantelussa on kyse vuosia kestäneestä alaisten huonosta kohtelusta. Kantelun on tehnyt AKT:n viestintäpäällikkö Hilkka Ahde. Ahde kieltäytyi haastattelusta, eikä puheenjohtaja Timo Räty ole vastannut haastattelupyyntöön mitään.

Kantelu on paraikaa työsuojeluviranomaisten käsittelyssä.

Kyse on vuosia jatkuneesta tulehtuneesta tilanteesta, jota työntekijät kokevat yrittäneensä ratkaista. MTV3:n haastattelemien työntekijöiden mukaan mikään ei ole kuitenkaan muuttunut parempaan suuntaan.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/hilkka-ahde-aktn-hairintakohusta-hyva-etta-toimitaan-saantojen-mukaan/2012/01/1480209

– Se on meidän säännöissä, pakko kutsua koolle kun valtuusto vaatii. On hyvä, että sääntöjen mukaan toimitaan. Sen enempää en halua kommentoida.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26892
Niin mutta oliko se Ahde joka tämän asian toi julkisuuteen?
Tiedä sitten kuka jutun alunperin toi julkisuuteen, mutta ainakin tuossa Ahde kertoo työpaikkansa toimintatavoista ja esimiehestään ehkä vähemmän positiiviseen sävyyn.

- Minulla ei ole ollut Rädyn kanssa keskusteluyhteyttä kahteen ja puoleen vuoteen.

Puhumattomuuden vuoksi viestit puheenjohtajan ja viestintäpäällikön välillä ovat kulkeneet välikäsien kautta.

Ahde kertoo monien joutuneen jättämään työpaikkansa Rädyn käytöksen vuoksi. Hän toteaa miehen kohdelleen kaltoin etenkin henkilöitä, jotka ovat olleet "hänen mielestään vähäpätöisiä".

- Jotkut pärjäävät, toiset ovat alistuneet ja jotkut ovat lähteneet, Ahde kuittaa.
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Tiedä sitten kuka jutun alunperin toi julkisuuteen, mutta ainakin tuossa Ahde kertoo työpaikkansa toimintatavoista ja esimiehestään ehkä vähemmän positiiviseen sävyyn.
Tämä kysymys on kinkkinen. Etenkin kun sen julkisuuteen tulleet perusteet ovat vajavaisia.

Jos alainen ajautuu esimiehensä kanssa törmäyskurssille niin alainen voi periaatteessa aina vedota siihen, että esimies syyllistyy työpaikkakiusaamiseen.

Työpaikkakiusaaminen ei kuitenkaan ole mikään rikosnimike. Työsuojelurikos sen sijaan on ja juuri tämä nimike on esillä tässä Hilkka Ahteen tapauksessa.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Ahde ei syytä Rätyä mistään aktiivisesta kiusaamisesta vaan päin vastoin siitä, että Räty ei ole edes suostunut puhumaan Ahteen kanssa lähemmästä kanssakäymisestä puhumattakaan.

Eli mistään aktiivisesta kiusaamisesta ei edes voi olla kysymys.

Jos asia etenee oikeuteen saakka niin on todella mielenkiintoista nähdä täyttääkö Rädyn toiminta oikeuden mielestä työsuojelurikoksen tunnusmerkit.

Niiden tietojen valossa joita nyt julkisuuteen on tullut, ei mielstäni ole kovin todennäköistä, että Ahteen kantelu työsuojelurikoksesta menestyy.

Kokonaan toinen asiakokonaisuus on sitten tämä Ahteen irtisanominen.
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Ahde ei syytä Rätyä mistään aktiivisesta kiusaamisesta vaan päin vastoin siitä, että Räty ei ole edes suostunut puhumaan Ahteen kanssa lähemmästä kanssakäymisestä puhumattakaan.

Eli mistään aktiivisesta kiusaamisesta ei edes voi olla kysymys.
Voi toki olla, vaikkei Ahde olisikaan kaikkea julkisuuteen tuonutkaan.

Minusta tuollainen alaiselle puhumattomuus on jo työtehtävien vaikeuttamista, mikä voidaan työpaikkakiusaamiseksikin laskea - tai olla laskematta.
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Voi toki olla, vaikkei Ahde olisikaan kaikkea julkisuuteen tuonutkaan.

Minusta tuollainen alaiselle puhumattomuus on jo työtehtävien vaikeuttamista, mikä voidaan työpaikkakiusaamiseksikin laskea - tai olla laskematta.
Pääperiaate on se, että organisaation tiedotuspäällikkö laulaa organisaation johdon lauluja, ei omiaan.

Jos Ahde on ollut 100 prosenttisen lojaali organisaation johdolle, kuten hänen tehtäviinsä kuuluu, niin on äärimmäisen omituista, että johto siinä tapauksessa aloittaa mykkäkoulun eikä tee mitään muuta.

Jos organisaation johto on tyytymätön jonkun henkilön toimintaan niin kenkää olisi pitänyt antaa jo pirun paljon aikaisemmin. Ei siis niin, että luottamuspulan on annettu kestää vuodesta toiseen ja sitten on ajauduttu pisteeseen jossa työntekijä ottaa yhteyttä tiedotusvälineisiin ja syyttää kiusaamisesta.

Niin tai näin, kysymys on joka tapauksessa huonosta johtamisesta.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Tuli vain mieleen, että voisiko tämän AKT - Ahde -jutun erottaa omaksi toikikseen?
 
Ylös