Tiedä sitten kuka jutun alunperin toi julkisuuteen, mutta ainakin
tuossa Ahde kertoo työpaikkansa toimintatavoista ja esimiehestään ehkä vähemmän positiiviseen sävyyn.
Tämä kysymys on kinkkinen. Etenkin kun sen julkisuuteen tulleet perusteet ovat vajavaisia.
Jos alainen ajautuu esimiehensä kanssa törmäyskurssille niin alainen voi periaatteessa aina vedota siihen, että esimies syyllistyy työpaikkakiusaamiseen.
Työpaikkakiusaaminen ei kuitenkaan ole mikään rikosnimike. Työsuojelurikos sen sijaan on ja juuri tämä nimike on esillä tässä Hilkka Ahteen tapauksessa.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Ahde ei syytä Rätyä mistään aktiivisesta kiusaamisesta vaan päin vastoin siitä, että Räty ei ole edes suostunut puhumaan Ahteen kanssa lähemmästä kanssakäymisestä puhumattakaan.
Eli mistään aktiivisesta kiusaamisesta ei edes voi olla kysymys.
Jos asia etenee oikeuteen saakka niin on todella mielenkiintoista nähdä täyttääkö Rädyn toiminta oikeuden mielestä työsuojelurikoksen tunnusmerkit.
Niiden tietojen valossa joita nyt julkisuuteen on tullut, ei mielstäni ole kovin todennäköistä, että Ahteen kantelu työsuojelurikoksesta menestyy.
Kokonaan toinen asiakokonaisuus on sitten tämä Ahteen irtisanominen.