Törni
Well-known member
- Liittynyt
- 5.11.2004
- Viestit
- 11306
Liikenneturvallisuuden parantamiseen Suomessa on olemassa selvät lääkkeet.
Ensinnäkin rapistuva tieverkko on saatava kuntoon. Toiseksi autokantaa pitäisi saada uudemmaksi -uudet autot kun ovat paljon turvallisempia.
Valtiolla eiole varaa korjata teitä, eikä ole varaa helpottaa veroja edesauttaakseen autokannan uudistumista.
Niinpä tieverkon pitää antaa rapistua entisestään ja autokannan vanhentua.
No mitä liikenneministeri sitten voi tehdä liikenneturvallisuuden edistämiseksi?
No niinpä tietenkin, valvontaa ja erilaisia rajoja pitää kiristää. Ja tähän teemaan liikenneministeri Merja Kyllönen on tarmokkaasti tarttunut. Nämä toimet kun voidaan tehdä ilman merkittäviä kustannuksia -verrattuna aiemmin mainittuihin todellisiin liikenneturvallisuutta parantaviin toimiin.
Promillerajojen lasku oli uuden liikenneministerin ensimmäinen teema -niin maalla kuin vesillä. Uutena ideana liikenneministeri on nyt esitellyt pisteytysjärjestelmän. Lievistäkin liikennerikkomuksista alettaisiin jakaa pisteitä ja kun pistepussi on täynnä niin kortti kuivumaan.
Promillerajan laskusta maantieliikenteessä Kyllöselle on löytynyt opponentti hallituksen sisältä. Oikeusministeri Henriksson vastustaa. Saa nähdä miten Kyllösen muut rajoitus- ja valvontahankkeet etenevät ja mitä kaikkea hän vielä keksii tämän hallituskauden aikana.
Kyllä minä sen ymmärrän, että rahaa teiden korjaamiseen ei tässä taloustilanteessa ole. Se on vaan surkuhupaisaa, että aina kun rahat on loppu niin sitten keksitään lisää sääntöjä ja kiristetään vanhoja :nope: