Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄkausi 2012

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Jellinek

Banned
Liittynyt
27.1.2010
Viestit
6719
Sijainti
Tiimarin tasavalta
Jenkeissä kyllä on hyväksyttyä tappaa joku itsepuolustuksen nimissä, mutta toisaalta siellä on annettu kuolemantuomioita murhan vuoksi esim. ryöstön yhteydessä tapahtuneesta ampumisesta, joka Suomessa luultavasti luokiteltaisiin tapoksi eikä pitäisi siis USA:ssakaan johtaa capital punishmentiin.
Eli jos esim. kauppias tappaa rosvon, on se melkein kansalaisvelvollisuus kun taas toisinpäin se on 1. asteen murha vaikka olisikin hetken mielijohteesta tehty. :dunno:
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24276
Sijainti
lappeen Ranta
Eli jos esim. kauppias tappaa rosvon, on se melkein kansalaisvelvollisuus kun taas toisinpäin se on 1. asteen murha vaikka olisikin hetken mielijohteesta tehty. :dunno:
Onhan tuossa jälkimmäisessä tietysti sen verran harkintaa mukana, että on menty johonkin vartavasten tappovehkeet mukana. Toisaalta nimenomaan tuo 1. asteen murha taitanee vaatia sen, että juurikin jonkun tappamista (eikä esim. kaupan kassan tyhjentämistä) suunnitellaan ja sitten se joku tapetaan ja tuloksena on tuollainen ensimmäisen asteen murha. En kyllä mikään asiantuntija ole eli metsään voi mennä tuo ajatuskulkuni.
 

Rentta

Well-known member
Liittynyt
22.7.2010
Viestit
6759
Sijainti
Täällähä mä
Jenkkilästä puheenollen .

Elizabeth Lloyd vaatii 11-vuotiaalta pojalta 150 000 dollaria korvausta kattaakseen sairaalakuluja. Sen lisäksi hän vaatii määrittämätöntä summaa kivusta ja särystä.
Tapaus sattui jo kaksi vuotta sitten, mutta asia on vasta nyt etenemässä oikeusasteelle.

Itse tapauksessa Elizabeth Lloyd sai osuman baseballista kasvoihinsa, kun 11-vuotiaan pojan heitto lensi harhaan paikallisen nappulaliigan ottelussa New Jerseyssä USA:ssa.

Lloydin mukaan pojan heitto oli tahallinen, ja hän vaatii miehensä kanssa asian oikeuskäsittelyä

- On aivan pöyristyttävää, että joku kehtaa haastaa 11-vuotiaan oikeuteen vahingon takia. Toivottavasti oikeus toteutuu lopulta, kommentoi pojan asianajaja Anthony Pagano.

Pojan isä Bob Migliaccio kertoo, että he olivat huolissaan siitä kuinka Lloydille kävi. Isän mukaan hänen poikansa sai tapauksen jälkeen ilkeitä ja uhkaavia kirjeitä.

- Koko tilanne tuntuu jopa epätodelliselta. Kaikkien baseball-otteluun tulevien pitäisi osata olla varuillaan. Ei voi olettaa, että jokainen 11-vuotias heittää palloa aina tarkasti kohteeseen, Migliaccio kommentoi uutistoimisto AP:lle.

Migliaccio toivoo, että tapaus ei mene oikeuteen asti, koska se tulisi maksamaan heille tuhansia dollareita.

Migliaccio poika sai haasteen puolitoista viikkoa sitten.
IS - AP
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Rekka yritti kiilata poliisiauton tieltä



Savon Sanomat sanoi:
Rekan kaatuminen tielle haittaa liikennettä Iisalmen eteläpuolella valtatie 5:llä.

Raskas ajoneuvoyhdistelmä perävaunuineen on kaatunut valtatielle lähellä Peltosalmen liittymää.

Liikennettä ohjataan kiertotielle Ulmalantien kautta. Liikenneviraston mukaan raskas liikenne päästetään onnettomuuspaikan ohi toista kaistaa pitkin.

Onnettomuus tapahtui noin kello 10 sunnuntaiaamuna. Tapaus oli todella erikoinen, eikä sen syytä vielä tiedetä.

Tilanne sai alkunsa, kun poliisille tuli tietoa epävarmasti ajavasta rekasta. Poliisipartio yritti pysäyttää ilman kuormaa ajanutta ajoneuvoyhdistelmää, mutta rekka yrittikin yllättäen ajaa poliisien päälle.

Rekka pakeni etelään päin, kunnes kaatui ohitustien kapenevassa kohdassa loivassa mutkassa.

Poliisi on ottanut kuljettajan kiinni ja selvittää parhaillaan, kuka mies on, miksi hän ajoi hengenvaarallisesti ja mistä tilanteessa oikein oli kysymys.

Mies ei loukkaantunut törmäilyssään.

Poliisitkaan eivät loukkantuneet, mutta tilanne oli erittäin vaarallinen. Poliisit valmistautuivat jo ohjaamaan muuta liikennettä pois rekan alta ja miettivät keinoja auton pysäyttämiseen.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kolari-tukkii-valtatien-iisalmessa/1220450

Varsinainen rekka-autuilija. Tapausta kuvataan todella erikoiseksi ja sitä se varmaan onkin. Tulee mieleen Steven Spielbergin Kauhun kilometrit. Leffassahan ei koskaan näytetty itse rekkakuskia lain. Tämäkin tyyppi vaikuttaa aika mysteeriltä.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Vastuunkanto on hieno asia ja takuut on neuvoteltu ihan hyvin.
Aamulehti sanoi:
Tekonivelistä pahoja ongelmia - Jättifirmat pakenevat vastuutaan

Nokialainen Päivi Keskinen, 42, on raivoissaan. Hänelle asennettiin kevättalvella 2006 lonkkaan tekonivel, joka ennakkopuheiden mukaan voisi kestää jopa loppuelämän.

Mitään takuita tuotteen eliniälle ei kuitenkaan annettu. Kokometallisilla tekonivelillä, kuten Keskisen lonkkaan asennetulla Smith & Nephew’n maahantuomalla BHR-metalli–metallitekonivelellä oli kuitenkin hyvä maine.

Viiden vuoden kuluttua asennuksesta Keskisen verestä mitattiin viisikymmenkertaiset koboltti- ja kromipitoisuuden. Lisäksi hänen luustonsa oli vaurioitunut tekonivelestä irronneesta metallipölystä.

– Lonkka oli koko ajan kipeä. Olin väsynyt ja haluton tekemään mitään. Lonkasta kuului kitinää, joka muistutti ruosteisen saranan ääntä.

Maaliskuussa 2011 Keskinen otti yhteyttä Coxaan, jossa tekonivel oli asennettu. Ortopedin mukaan Keskiselle olisi tehtävä kiireellinen uusintaleikkaus, kuten sadoille muillekin metalli–metallinivelen saaneelle.

Viime vuoden huhtikuussa Keskinen sai tilalle keraamisen tekonivelen, jossa on pitkä, syöpynyttä luuta tukeva metallitappi. Lonkka kipuilee edelleen pienestäkin rasituksesta.

– Jo sukan laittaminen jalkaan on hankalaa.

Elokuussa 2011 Keskinen vaati maahantuojalta korvauksia ansionmenetyksistä ja kuukausien sairauslomista. Marraskuussa 2011 Smith & Nephew’lta tuli ympäripyöreä vastaus. Maahantuoja vetosi vastauskirjeessään riippumattomiin tilastoihin, joiden mukaan BHR-tekonivelien toimivuus on erinomainen muihin tuotteisiin nähden.

Keskistä kehotettiin ottamaan yhteyttä potilasvahinkokeskukseen.

Potilasvakuutuskeskus puolestaan eväsi hakemukset sillä perusteella, että metallireaktion aiheuttaneet tekonivelet oli asennettu oikein.

Uusintaleikkausten maksumiehiksi ovat joutuneet kunnat, joille yksi uusintaleikkaus maksaa suorina kuluina noin 20 000 euroa. Uusintaleikkaus maksaa noin 15 000 euroa. Päälle tulevat sairaalamaksut, poliklinikkakäynnit, matkakulut, kuntoutukset ja lääkkeet, joista Keskinen maksoi itse noin 2 000 euroa.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Mitäpä sitten ajatella taparikollisista ja Suomen rangaistuslaitosten parantavasta vaikutuksesta?
"On luksusta, kun saa olla sellissä yksin", sanoo Turun vankilassa tuomiotaan suorittava Mika. Vuosi virolaisessa vankilassa opetti arvostamaan Suomen vankilaoloja.
Mi*ka ker*too, et*tä myös vi*ro*lai*set van*ki*to*ve*rit unek*si*vat pää*sys*tä suo*ma*lai*seen van*ki*laan. "O*li*vat kuul*leet jut*tu*ja ka*ve*reil*taan, jot*ka ovat is*tu*neet Suo*mes*sa."
 

Örfil

Guest
Anopin kesäpaikka on lähellä Huittisten avovankilaa. Ajoimme sinne perjantaina ja kummasti oli siilipäiset ja mongolikasvoiset tyypit tien varrella ilmiselvästi jostain muualta kuin lähialueelta.

Illalla kun hain jätskiä ABC:lta, ketään ei näkynyt. Hyvä niin. Laittavat portit kiinni varmaan 18:00 tai jotain. Siellä on tennis- ja fudiskenttä, hieno sauna, lehmiä hoidettavana jne eli kyllä kannattaa kärsiä tuomio Suomessa ennen kuin jossain Virossa tai venäjällä.
 

toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto
Voi perkele nyt taas.

"Vaimonhakkaajapaitojen" myynti suomalaisessa verkkokaupassa aiheuttaa hämmennystä

Suvi Vihavainen

Helsingin Sanomat

Armeijahenkisiä vaatteita myyvä suomalainen nettikauppa Varusteleka.fi on herättänyt keskustelua markkinoimalla miesten hihattomia paitoja "vaimonhakkaajapaitoina". Sana on käännös englannin "wife beater" –ilmaisusta, jolla tarkoitetaan nimenomaan hihatonta paitaa. Asiaa on arvostellut perheväkivallan uhreja auttava Ensi- ja turvakotien liitto.

Yrittäjä Valtteri Lindholm, miksi myytte miesten aluspaitoja vaimonhakkaajapaitoina?

"On hauska vitsi käyttää kansanomaista nimeä, se on se syy. Itsehän olen ihminen, joka tykkää suututtaa ihmisiä. Kun tekee sen firman kautta, se on vielä hauskempaa. Tämä on vähän rajatapaus, emmekä halua oikeasti satuttaa. Suurin ongelma on se, jos ihmiset olettavat, että kotiväkivalta olisi meidän mielestä jotenkin siistiä. Suostun häpeämään, jos tarpeeksi moni ihminen loukkaantuu."

Haluatte siis provosoida?

"Huumoria pitää pystyä tekemään vakavistakin asioista. Esimerkiksi Fingerpori-sarjakuva juutalaissaippuasta perustuu samaan. Vitsi on julma ja ronski, menee yli ja rupeaa naurattamaan. Meillä oli aiemmin myynnissä hihaton paita, jonka nimi oli 'venäläinen vaimonhakkaaja, digitaalinen'. Idea tuli siitä, että huonosti englantia puhuva kauppias myi sitä tällä lauseella. Maastokuvio näytti tietokoneen pikseleiltä. Kerroimme, mistä vitsi oli lähtöisin, ja siitä ei tullut yhtään palautetta."

Vähenisikö myynti, jos kutsuisitte paitoja toisella nimellä?

"En usko, että se vaikuttaa myyntiin suuntaan tai toiseen. Tarkoituksena ei ole tehdä firmalle helvetisti rahaa vaan sitä, mitä halutaan."

Ensi- ja turvakotien liiton Toimitusjohtaja Ritva Karinsalo, onko vaimonhakkaajapaitojen myynti kyseenalaista?

"Kyllä on, ehdottomasti. Nyt on ollut niin paljon surua ja murhetta esimerkiksi perhesurmien ja Hyvinkään tapauksen takia, ja ihmiset marssivat väkivallattomuuden puolesta. Tämä on tosi huonoa huumoria, jos se on sillä tarkoitettu. Firmalta, joka myy tuotteita, se on täysin mautonta. Perheväkivalta on erittäin monelle naiselle traagista arkea. En myöskään ymmärrä, miksi halutaan ruokkia tällaista mieskuvaa."

Voiko perheväkivallasta tehdä huumoria missään yhteydessä?

"Ei. Perheväkivalta on ihmisoikeusrikos ja -loukkaus. Ei niillä asioilla leikitä."
http://www.hs.fi/kotimaa/Vaimonhakkaajapaitojen+myynti+suomalaisessa+verkkokaupassa+aiheuttaa+hämmennystä/a1305573029214
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
No voi nyt saatana :nope::nope:

Pitäsikö nyt sitten kieltää junat :dunno:

Kaksi ihmistä jäi junan alle Vantaalla

Kaksi ihmistä on jäänyt lähijunan alle Myyrmäen ja Louhelan välisellä rataosuudella Vantaalla. Toinen alle jääneistä on muutaman vuoden ikäinen lapsi. Pelastuslaitoksen mukaan henkilö jättäytyi junan alle lapsi sylissään.

Aikuinen oli istunut lapsi sylissään raiteilla. Lapselle annettiin ensiapua heti tapahtumapaikalla. Molemmat on nyt toimitettu sairaalahoitoon. Loukkaantuneiden henkilöllisyydestä ei ole varmuutta. Poliisi selvittää tapausta.

Onnettomuus tapahtui noin sadan metrin päässä Myyrmäen asemasta. Juna oli juuri lähtenyt kohti Louhelaa.

Onnettomuuden vuoksi keskeytetty junaliikenne jatkuu nyt normaaliin tapaan.

Yle Helsinki
 
Ylös