Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄkausi 2012

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Ja minä kun luulin, että omat reidet ovat ylipaksut.

Voimaa niissä ei kyllä juuri ole.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Kohtalainen esimerkki uutisesta, jossa syy jää täysin käsittelemättä. Myös kansainvälisissä versiossa, joita hieman selailin. Iskut on vähentynyt lähinnä kahdessa maassa (Irak ja Afganistan) ja syy niiden vähenemiseen on Yhdysvaltojen vetäytyminen/joukkojen vähentäminen.

Ulkomaat 1.8.2012 klo 2:26
Terrori-iskut vähenivät viime vuonna
Iskuja tehtiin viime vuonna yli tuhat vähemmän kuin edellisenä vuotena. Terroristiverkosto Al-Qaida on heikentynyt Osama bin Ladenin kuoleman jälkeen.

Terrori-iskujen määrä vähentyi maailmanlaajuisesti viime vuonna alimmalle tasolle sitten vuoden 2005, kertoo Yhdysvaltojen ulkoministeriön tuore terrorismiraportti. Iskuja tehtiin viime vuonna yli 10 200, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli yli 11 600.

Myös iskuissa kuolleiden määrä väheni. Vuonna 2010 terrori-iskuissa kuoli lähes 13 200 ihmistä, kun viime vuonna kuolleita oli hieman yli 12 500.

Terrorismiraportin mukaan al-Qaida terroristiverkoston johtajan Osama bin Ladenin kuolema on merkittävästi heikentänyt verkostoa. Myös muiden tärkeiden henkilöiden kuolemat ovat heikentäneet verkostoa, jonka ei uskota pystyvän kääntämään suuntaa. Tästä huolimatta al-Qaida on yhä merkittävä uhka, raportissa todetaan.

Terrori-iskut ovat lisääntyneet Afrikassa, missä suurin syy kasvuun on islamistisen Bokom Haramin lisääntynyt väkivalta. Iskut ovat lisääntyneet myös läntisellä pallonpuoliskolla. Tämä taas johtuu pääasiassa FARC-sissien toiminnasta Kolumbiassa.

Lähteet:
Reuters

Teemu Hallamaa Yle Uutiset
http://yle.fi/uutiset/terrori-iskut_vahenivat_viime_vuonna/6237713
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Hirvisaari väittää vastustajiensa olevan eläimiinsekaantuja sekä insestiin taipuvia.
Vähän kyllä ihmestyttää monien tahojen kyvyttömyys nähdä ero kahden (tai vaikka useammankin) aikuisen ihmisen suhteen ja ihmisen ja eläimen välisen suhteen välillä. Toivottavasti nämä tahot eivät ikinä hanki lemmikki- tahi kotieläimiä.
 
Ylös