Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄkausi 2012

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ihan hyvä, että jatkossa erotat oravan hirvestä ja peurasta.
 

Makkonen

Guest
Onhan kaikilla mukavaa, onhan?

Poliisi raahasi olympiapyöräilyä seuranneen perheenisän kuulusteltavaksi, koska tämä ei hymyillyt yleisön joukossa. Miestä kuulusteltiin viisi tuntia. Asiasta kertoo Daily Mail.

Järkyttävä välikohtaus sattui Ison-Britannian Leatherheadissa. Parkinsonin tautia sairasta 54-vuotias Mark Worsfold kaadettiin omien sanojensa mukaan katuun ja hänet pistettiin käsirautoihin.

Poliisi perusteli tilanteessa toimintaansa sillä, että mies ei hymyillyt tai näyttänyt siltä, että hän nauttisi.

Worsfoldin vaimo huolestui, kun mies ei ilmestynyt pariskunnan tyttären 9-vuotissyntymäpäiville. Nainen teki katoamisilmoituksen, ja sai tietää että hänen miehensä on kuulusteltavana.

Entiseltä sotilaasta otettiin sormenjäljet, DNA-näyte ja kasvokuva, ennen kuin häntä kuulusteltiin siitä, miksi hän ei näyttänyt nauttivan olostaan yleisön joukossa.

Poliisin edustajan mukaan mies pidätettiin käytöksensä ja pukeutumisensa mukaan. Yksi syy pidätykseen oli myös se, että hän seisoi lähellä protestoijia.

Surreyn poliisi sanoi, että hänet pidätettiin epäiltynä julkisen järjestyksen loukkaamisesta. Hänelle annettiin neuvoja ennen vapauttamista.

Poliisi on pyytänyt Worsfoldilta anteeksi. Worsfold lähetti poliisille kirjeen, jossa ilmoittaa ymmärtävänsä täysin poliisin toiminnan. Worsfold kommentoi Daily Mailille, että tilanne olisi voitu hoitaa paremmin.

Parkinsonin tauti aiheuttaa lihasjäykkyyttä. Worsfoldin mukaan hänen kasvonsa saattavat siksi näyttää ilmeettömiltä tai naamiomaisilta
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194760637280/artikkeli/+han+ei+hymyillyt+-+poliisi+raahasi+parkinsonin+tautia+sairastavan+yleisosta+ilmeen+takia.html
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Autoilijan on syytä muistaa, että orava käyttäytyy aina noin. Jos tupsuhäntä havaitsee vaaran tietä ylittäessään, se palaa välittömästi suojaan sinne mistä on juuri tullut, koska tietää ettei siellä vaarat vaanineet. Toinen puoli tiestä on kurrelle tuntematonta, eikä sinne kannata siksi rynnätä vaaratilanteessa. Selviytymisvaistolla vetää käpyturpa. Pari orkkua on säästynyt yliajoltani koska tämä on ollut tiedossa.
Juurikin moisessa tilanteessa olimma vajaat pari viikkoa sitten. Kaukaa jo huomattiin kurren aikomus ylittää tie. Lähtikin jo yli tien, kunnes kavahti lähestyvää mustaa autua. Päätti palata, mutta oravan paluuta lähtöpisteeseensä vaan vaikeutti vastaan tullut Mersu. Melkoista sambaa se veteli keskiviivalla, mutta niin vain pinkoi loppujen lopuksi elävänä metsikköön.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26887
"Heti kenkää" hieman ihmetytti. Koeaikakohan siinä oli päällä? En usko kymmenvuotisen uran tehneen saavan tämmöisestä heti kotiin käskyä, vaan (mitä se ny on), 4-6vkoa aikaa.
Niin tuossa jutussa kerrottiin että:

Työnantaja päätti käydyn keskustelun perusteella purkaa kuljettajan työsuhteen välittömästi.
Todennäköisesti siinä keskustelussa kaveri on jutustellut jotain sellasta jonka perusteella työnantaja on päätellyt sen seuraavaksi ajavan ihmisten päälle. Muuten tuo olisi ihan selvästi laiton työsopimuksen purkaminen. Poliisi ei mitään tutkintaa aloittanut. Kuski sen sijaan itse oli mielestään syyllistynyt liikenneturvallisuuden vakavaan vaarantamiseen.
 
Viimeksi muokattu:

VR

Syytön ja sillä sipuli
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
10649
Sijainti
U15
Tästä vois mennnä jokunen euro ylipainomaksua.

Helsingin Sanomat

Norjalaismies kellahti kenenkään huomaamatta matkatavaranauhalle nukkumaan pois humalaansa, kun hänen seurueensa etsi lähtöselvitystä Rooman lentokentällä. 50 metriä myöhemmin mies oli läpivalaistu muiden matkatavaroiden mukana.

Hälytystilanteen aiheuttanut tapaus sattui jo 23. heinäkuuta, mutta italialainen La Repubblica ja norjalainen VG kertovat siitä vasta torstaina.

Norjalaisten turistien ryhmä oli turvakameroiden mukaan saapunut Fiumicinon lentokentän kolmosterminaaliin terminaaliin. 36-vuotiaalla oslolaismiehellä oli vielä yksi uusi olut kourassaan. Lähtöselvitysvaiheessa hän oli ehtinyt melkoiseen humalaan.

Sitten mies katosi. Oliko lentokentän turvallisuus pettänyt?

Mies oli kellahtanut laukkujensa viereen nauhalle. Hän heräsi vasta, kun tavaranauha oli liikkunut 50 metrin verran.

"Norjalainen joutui suureen röntgenkoneeseen ja hänen sisäelimensä skannattiin hänen tahtomattaan", VG raportoi.

Vasta silloin lentokentän turvahenkilökunta havaitsi, että nauhalla on outoa tavaraa. La Repubblica-lehden kuvassa kippurassa nukkuva mies näyttää jättisikiöltä.

Hämmästynyt virkailija hälytti työtoverinsa ja poliisin. Norjalainen jatkoi vielä siinä vaiheessa uniaan.

Hälytyssireenien soidessa mies vietiin ensin sairaalaan toipumaan ja sitten tuomari Antonio Del Grecon eteen. Hän sai syytteen turhan hälytyksen aiheuttamisesta.

Italialaislehti jää pohtimaan, miten on mahdollista että sellaista voi tapahtua Italian suurimmalla lentokentällä keskellä iltapäivää.

HS
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Voi sitä Pyryä, voi sitä. Ja vielä norjalaiseksi haukkuvat, vaikka mies suolsi lähes puhdasta hervantaa.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
MTV3:
Haglund ei halua puuttua Jehovan todistajien erivapauteen

Perjantai 10.8.2012 klo 12.55

Puolustusministeri Carl Haglund (rkp) ei puuttuisi Jehovan todistajien vapautukseen asevelvollisuudesta. Haglund sanoo MTV3:lle, että asiaa voidaan kuitenkin arvioida.
Puolustusministeri ei koe tarpeelliseksi puuttua Jehovien erityisvapauteen.
Puolustusministeri ei koe tarpeelliseksi puuttua Jehovien erityisvapauteen. (VILLE RINNE)
OTA KANTAA

Pitäisikö Jehovan todistajienkin suorittaa asevelvollisuus?
88%
12%
Ääniä 145

- En koe vielä tarpeelliseksi puuttua asiaan. Tilannetta on kuitenkin syytä arvioida koko ajan, Haglund sanoi.

Haglund suhtautuu uskontokunnan erivapauteen edeltäjäänsä Stefan Wallinia (rkp) myötämielisemmin. Wallin on esittänyt erivapaudesta luopumista. Hänen mukaansa uskontoryhmä voisi suorittaa armeijan sijaan siviilipalveluksen, joka olisi suunnattu nimenomaan Jehovan todistajille.

Jehovan todistajat saavat lykkäystä armeijaan menolle, kunhan asevelvollinen antaa todistuksen aktiivisesta seurakunnan jäsenyydestä ja ilmoittaa, että uskonnolliseen vakaumukseen perustuvat vakavat omantunnonsyyt estävät häntä suorittamasta varusmies- tai siviilipalvelusta. Lykkäysten jälkeen hakija vapautetaan lopulta asevelvollisuudesta.

Lähde: MTV3
STT
On se kumma kun johonkin joukkokulttihömppään pohjaavat saavat vapautuksen mutta henkilökohtainen vakaumus ei paina mitään.

No toisaalta eipä sinne varmaan sekopäitä kaivatakaan.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
- En koe vielä tarpeelliseksi puuttua asiaan. Tilannetta on kuitenkin syytä arvioida koko ajan, Haglund sanoi.
Siinähän puolustusministerin aika kuluu kun arvioi Jehovan todistajien tilannetta koko ajan.
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Siinähän puolustusministerin aika kuluu kun arvioi Jehovan todistajien tilannetta koko ajan.
Pakko sanoa, että Elisabeth Rehnkin oli uskottavampi puolustusministeri kuin tämä nykyinen....
 

Örfil

Guest
Pakko sanoa, että Elisabeth Rehnkin oli uskottavampi puolustusministeri kuin tämä nykyinen....
Nokkosrokko, voi pyhä sylvi mikä syy luistaa asepalveluksesta :thumbfh:

Mutta onhan sillä aina kuvissa keltainen kravatti.
 
Ylös