Mahtoiko kyseisen kenraalin tarkoituksena olla markkinoida Natoa Suomelle. Mitään muuta järjellä ajateltavaa tarkoitusta niille jutuille ei oikein pysty keksimään. Tai sit se heppu on ihan pihalla ja oikeasti kuvitteli, että jos hän nyt hiukan niinku pelottelee, niin suomalaiset vetää takaisin kaikki natosuunnitelmansa ja rientävät hahmottelemaan yhteisiä sotaharjoituksia Venäjän kanssa.
Voi tosiaan myös ajatella että lausunnon tarkoitus oli vaikuttaa nimenomaan suomalaisiin kansana, ei niinkään meidän päättäjiimme. Venäjällä on jonkinlainen tyyli testata rajojaan naapurivaltioidensa suhteen. Joitakin vuosia sitten testattiin ensin puolustusvoimien reaktiovalmiutta jatkuvilla ilmatilanloukkauksilla Suomenlahdella. Samalla testattiin myös poliittista johtoa eli onko Suomesta urputtamaan asioista. Kyllä oli ja ihan asiallisesti.
Voihan olla, että nyt testataan kansanreaktioita. Ulkoministeriö ja muu poliittinen johto on asiallinen ja provosoimaton, vaikka kovaa kansalaiskeskustelua Makarovin lausunnon tiimoilta sikiääkin. Aiempi oli jo testattu ja se näkyy nyt jälleen.
Venäjällä tiedetään suomalaisten käyneen Nato-keskustelua kaikissa puolueissa. Tiedustelumielessä on varmaan hyvä sohaista vähän ja katsoa miten juttu kehittyy. Kansanäänestystä Natosta ei koskaan Suomeen tule, ylempi politiikka johtaa kansanvaltaa näin tärkeässä asiassa ihan perinteisesti. Venäjällä katsellaan ja analysoidaan, saadaan tietoa kansalaiskäyttäytymisestä mokomalla pikkupökkäisyllä runsaastikin.