Kenraali Nikolai Makarovin lausunnot

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Makarovin lausumat ovat pöyristyttäviä nykyeuroopassa. Eniten minua huolestuttaa poliitikkojen tähänastiset kannanotot Makarovin lausumiin. "kyllä maailmaan puhetta mahtuu" tai "makarov elää vielä kylmän sodan maailmassa" -tyyppiset lausunnot ovat lammasmaisia. Eli otetaan kantaa itse puhujaan mutta ei tuomita selkeästi sitä mitä Makarov sanoo ja esittää.

Jos joku ei kohta saa suutaan auki ja kerro, että tänne ei tarvitse kenraalin tulla toisesta maasta kertomaan, että Suomi kuuluu heidän etupiiriinsä, Suomi ei saa päättää kenen kanssa liittoutuu, Suomi ei saa pitää sotaharjoituksia omassa maassaan missä lystää, Suomi ei saa harrastaa puolustusyhteistyötä muiden pohjoismaiden kanssa ja, että Suomen on harrastettava puolustusyhteistyötä juuri heidän kanssaan, niin jo on vittu.

Jos edelleen ollaan näin rähmällään niin kauhuskenaario siitä kuinka Venäjä tulee kohta "auttamaan" Lappeenrannassa asuvaa venäläisväestöä on entistä lähempänä. Niitä nimittäin on siellä jo aika tavalla. Tämä on olisi kovin tuttu taktiikka veli venäläiseltä. Tällä samalla sapluunalla se on toimeenpannut lähes kaikki toisen maailmansodan jälkeiset konfliktit rajanaapureidensa kanssa.

Nyt kannattaisi suomalaisten pikkuhiljaa heräillä ruususenunesta......
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Neuvostoliitto oikeastaan aloitti toisen maailmansodan yhteistyössä Saksan kanssa valloittamalla osan Puolasta Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti. Ranska ja Iso-Brittannia ilmeisesti tuumasivat kahden suurvallan olevan hiukka liikaa vihollisina. Varmaan oikeassa olivatkin, kun pelkästään Saksaltakin meinasi tulla päihin.
Toisen maailmansodan lähtölaukaukset ammuttiin viimeistään -38 Munchenin sopimuksella. NL yritti vielä tuonki jälkeen aina kesään -39 saada aikaa Saksan vastaista liittoa Ranska ja Britannian kans, mutta ei niille kelvannu. Sitte piti kattoo muita vaihtoehtoja. Ranskan ja Britannian munattomuus ajoi muitakin Saksan kelkkaan.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Jos nyt oletetaan, että Venäjä ja Nato pykäis yhteisen ohjuspuolustusjärjestelmän niin eikö ois luonnollista, että Venäjä hoitaa sen osan mihin sen vermeiden kantama omalta alueeltaan riittää. Siis tuossa kartassahan lukee, että se on Venäjän näkemys asiasta.
Venäjän kannattaisi ottaa huomioon, että sen tulisi tehdä sopimuksia kantamansa sisällä olevien maiden ilmapuolustuksesta (ohjustorjunnasta), jos meinaa verneitään siellä käyttää.

Jos Suomi kuuluisi Natoon sen aluetta puolustettaisiin Naton toimesta. Venäjä ei tietenkään saisi rajoja rikkoa käyttämällä sopimatta omia järjestelmiään Suomen puolella.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Venäjän kannattaisi ottaa huomioon, että sen tulisi tehdä sopimuksia kantamansa sisällä olevien maiden ilmapuolustuksesta (ohjustorjunnasta), jos meinaa verneitään siellä käyttää.

Jos Suomi kuuluisi Natoon sen aluetta puolustettaisiin Naton toimesta. Venäjä ei tietenkään saisi rajoja rikkoa käyttämällä sopimatta omia järjestelmiään Suomen puolella.
No toi ohjustentorjunta taitaa tapahtua korkeuksissa, jotka eivät ole aivan tavanomaisia. En tiedä, mutta veikkaan jotain 40-100km. Tuosta ei wikin mukana ole olemassa mitään sopimuksia, millon ilmatila päättyy, mutta eihän me valiteta satelliiteistakaan, kun ne loukkaa meidän ilmatonta tilaa.
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Suomi on aika uinahtava yhteiseiskunta. Väestö vanhenee nopeasti. Meitä on vähän ja nuorempaa sotilasta ei juuri synny kiinanmalliiin. Itäiselle valloittajalle tämä on helppoa kauraa. Ei nyt, mutta tulevaisuuteen. Ainoa tapa portata on politiikka.
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Minusta kaikkein huolestuttavinta on se, että Suomen nykyistä linjaa pysytyllellä Naton ulkopuolella ei näemmä arvosteta Venäjällä kovin korkealle. Tämä kertoo siitä, että Suomen nyt valitsema turvallisuuspoliittinen strategia ei ole hyvä. Meidän siis pitää totella Makarovin ohjeita -tai liittyä Natoon. Natomaissa ei tarvitse kuunnella Makarovin, tai kenen muunkaan, uhoamista.

Valinnan ei pitäisi enää olla kovin vaikea.
 

Andy

Jalkarannan Yannickdalmas
Liittynyt
15.8.2002
Viestit
5756
Sijainti
Ypäjä
Vaikka Makarovin lausunnot eivät edustaneet Venäjän virallista kantaa, paitsi ilmeisesti siinä, että Venäjä lienee virallisestikin Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan, ne ovat varmasti Putinin Venäjän supervalta-aseman palauttamispolitiikan mukaisia. Aivan varmasti kabineteissa näitä on pohdittu. Makarov taitaa olla jonkinlainen Putinin luottomies myös. Tosin, eihän Venäjällä taida keskeisissä poliittisissa viroissa muita ollakaan.

Olisi helppoa ajatella, että Makarovin lausunnot lisäisivät pelkoa, ja sen myötä Nato-kannatusta Suomessa, mutta Venäjällä lienee arvioitu toisin, ja ilmeisesti aivan oikein. Suomalaisissa nimittäin Venäjän uhka vaikuttaa niin, että uhkan ja pelon takia pyritään uhkaa minimoimaan lähentymällä Venäjää, ja loittonemalla lännestä. Tämä pelon ilmapiiri on juurtunut suomalaisiin niin syvälle, että tarvittaessa Venäjän on helppo "palauttaa käyttöön" se Suomessa. Suomessa nämä yya-ajan hyväksikäyttäjät, Väyryset sun muut iskevät silloin haukkana valtaan kiinni.

Presidentti Halonen kommentoi Makarovin lausuntoja, että puhetta täytyy olla myös ikävistä asioista, ja se on aivan totta. Paras keino Suomen on tässä tilanteessa olla provosoitumatta, vaan osoittaa olevansa sivistysyhteiskunta, jossa on sanan- ja mielipiteenvapaus. Provosoitumalla tai alkamalla pelkäämään, alennumme samalle tasolle demokratiassa paljon kehittymättömämmän naapurimme kanssa.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ei voi kuin ihmetellä suomalaisen forumistin päiväunia. Ai niinkun oikeasti me pärjättäis jossakin sodassa Venäjälle?:doubtful::D

Ei ainakaan yksin. Niillä on tuossa lähikaupungissa enämpi populaa, kuin meillä koko maassa. Niillä on vähintään tuhatkertainen määrä aseistusta meihin verrattuna.

Turha vouhkata jostain aluepuolustuksesta. Tai paikka- tai mies-miestä vastaan puolustuksesta. Ja kun vielä tähän lisää nykyisen pullamössöcocacola-sukupolven, niin nehän hukkuis nestehukkaan jo itkemisestä, kun kännykkä ei toimi mettässä.:eek:
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Andylle quote:

Paras keino Suomen on tässä tilanteessa olla provosoitumatta, vaan osoittaa olevansa sivistysyhteiskunta, jossa on sanan- ja mielipiteenvapaus. Provosoitumalla tai alkamalla pelkäämään, alennumme samalle tasolle demokratiassa paljon kehittymättömämmän naapurimme kanssa.
 

Örfil

Guest
Taidat romantisoida talvi ja jatkosotaa nyt. Meillä ei ole nykypäivänä minkäänlaisia mahdollisuuksia Venäjän armeijaa vastaan. Totta helvetissä NATO auttaisi, kun saataisiin lisää puolustusjoukkoja tänne. Eniten mua vituttaa Kataisen vähättelevä lausunto kenraalin puheisiin. Ennen oltiin perse pystyssä itään, mutta nykyään länteen. Suomi tarvitsee puppet masterin näemmä...vittu!
Ei siitä paljoa ole kansan asenne muuttunut. Sissisodaksi se menisi viime kädessä ja siinä on pärjänneet pienemmätkin kansat varsin hyvin veli venäläistä vastaan 90- ja -00 luvulla.

Jotta maa valloitetaan, sinne pitää marssia armeija, ei pelkät koneet. Sotia ei ratkaista paperilla vaan sotimalla.

Paras asenne on juuri Kataisen tyyliin naureskella túollaisille puheille. Aina siellä niitä räyhäpäitä on riittänyt ja tulee riittämään jatkossakin.
Muistuu taas mieleen Zirinovskin aikanaan julkaisema Venäjän kartta jossa Suomi oli jo liitetty takaisin Venäjään. Hah.
 

Örfil

Guest
Näinpä. On aika vaikea yrittää rakentaa luottavaista asennetta ja ilmapiiriä kun aidan toiselta puolelta kuuluu tasaisin väliajoin tuommoista mölinää.
Venäläisillä olisi kaikki valttikortit kädessä olla johtava maa tässä maailmankolkassa, mutta ei. Aina pitää olla uhoamassa ja pelottelemassa naapureita, etenkin niitä pienempiä.

Venäjä on kuin tarkkisluokan pahin pienempien kiusaaja, häirikkö ja kauhukakara. Se kansa ei aikuistu sitten ikinä sivistysvaltioksi ja demokratiaksi.

Tuntuu että porukassa ei ole kuin pelkkiä molopäitä, vai tunnetteko jonkun sivistyneen venäläisen joka elää vielä?
 

Örfil

Guest
Paskat on housussa ja mulla on sauna sokeria täynnä.
Jaahas, sitä ollaan kiljua taas laittamassa soimaan.

Sen yhden kerran kun olen kiljua juonut oli kirjaimellisesti liki paskat housuissa koska ennen kapakkaan lähtöä piti käydä neljästi ripulipaskalla ennen kuin uskaltautui bussiin kohti Hlinnaa.

Oli sikäli legendaarinen humaltumiskeikka että juotiin sitä kiljua vehnäpellossa Parolassa kaverin kanssa. Farkut kurassa maattiin pellolla, ja puhuttiin soopaa kiljupäissään. Ei oikein flaksi käynyt illalla kun kostyymit oli hiukkasen kurassa ja ukot haisi kuin torakat.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ei siitä paljoa ole kansan asenne muuttunut. Sissisodaksi se menisi viime kädessä ja siinä on pärjänneet pienemmätkin kansat varsin hyvin veli venäläistä vastaan 90- ja -00 luvulla.
Kun sä niin kovasti ihannoit talvisodan torjuntataisteluja, niin kannattaa muistaa,että tuolloin olisi hyvinkin kelvannut apu muista maista.

Toki sissisodalla miehitys saadaan kalliksi miehittäjälle, mutta siinä tuppaa siviiliväestö kokea miehittäjän toimesta aika helvetin karuja aikoja, venäläiset kun ovat varsin hyvin kunniottaneet ihmisoikeuksia aina ja erityisesti sotatilanteissa.

Eikö olisi helvetin paljon järkevämpää liittyä Natoon ja minimoida miehitetyksi tulemisen riski. Ei se sun ihannoima oma puolustus ole lainkaan ristiriidassa Nato-jäsenyyden kanssa, kukin jäsenmaa vastaa ensisijaisesti omasta puolustuksestaan ja kaverielta tuee sitten jelppiä.
 
Ylös