Mursi: Olen kaikkien presidentti
Egyptin uusi presidentti, islamistisen
Muslimiveljeskunnan Mohammed Mursi
lupaa olla "kaikkien egyptiläisten
presidentti".
Mursi piti ensimmäisen puheen
presidenttinä sunnuntai-iltana muutama
tunti sen jälkeen, kun vaalikomitea oli
julistanut hänet presidentinvaalien
voittajaksi.
Mursi sanoi suorana lähetetyssä
televisiopuheessa sunnuntai-iltana,
että kansannousu jatkuu.
Mursi sai sunnuntai-iltana onnittelut
voitosta myös kilpakumppaniltaan
Shafikilta.
Pöllissähän on myös varsin rauhanomaiset vaihtoehdot olemassa.Miekään en arvon resitenttiä silleen tunne, taustoja tiedä, kun en ole hirveästi seurannut viime aikoina. Mutta en kylläkään koskaan olettanutkaan että olisi jotain muuta kuin muslimi. Ilmeisesti kuitenkin semmoinen kovan linjan ukko kyseessä.. kö? Meinaan kun tämmösiä pollitaan. Ja kumpaa lajia lie, sunni vai shiia..
Mubarakin tiedän olleen sunni ja maltillinen Iippolandian suuntaan. Uusi viranhaltija lie jotain muuta, kun tämmöisiä pollitaan.
Pitää ottaa selvää ennen kuin vastaan polliin.
Toki. Alustuksesta vain kävi semmoinen käsitys mieleen, että vallinneeseen tilanteeseen olisi tulossa selkeä muutos. Jotenkin.Pöllissähän on myös varsin rauhanomaiset vaihtoehdot olemassa.![]()
Sanotaan että viiden vuoden sisään, mut kaikki voi jo tuossa kolmen vuoden päästä helahtaa valloilleen.Koska roihahtaa rakettihippa eli aseellinen yhteenotto?
Ylen TV-uutisissa Israel kommentoi Mursia synkäksi ja vaaralliseksi vaihtoehdoksi. Samoin mm. Iran haluaisi lähentää suhteitaan Epygtiin.Toki. Alustuksesta vain kävi semmoinen käsitys mieleen, että vallinneeseen tilanteeseen olisi tulossa selkeä muutos. Jotenkin.
Toivottavasti ei tarvitse foorumilla mainittujen naapurusten välienselvittelyä liveseurata, ikävää aina semmoinen. En kuitenkaan vastaa polliin vielä, kun en katso olevani riittävän hyvin kartalla..
Lukiokaverin poika ElSoon Riksuun. Siitä Tampereelle teknillinen yliopistoon, ellei ole tekemässä bugeja Epygtin tietokoneisiin.Junnu on menossa inttiin kansainvälisiin joukkoihin Säkylään nyt kesäkuussa ja siitä sitten heittämällä tosi hommiin sen jälkeen. Perskeles että vähän pelottaa että tuleehan ehjänä kotio.
Häh?Lukio kaverin poika ElSoon Riksuun. Siitä Tampereelle tekniseen korkeakouluun, ellei ole tekemässä bugeja Epygtin tietokoneisiin.![]()
Riihimäellä koulutetaan jamppoja elektroniseen sodankäyntiin.
Erittäin suuressa roolissa nykyajan ja tulevaisuuden sodissa.Riihimäellä koulutetaan jamppoja elektroniseen sodankäyntiin.