Knoukka
Well-known member
- Liittynyt
- 25.5.2000
- Viestit
- 27426
Sopiiko että sovitaan ne homokaffet sinne asti kunnes oot täysin toipunut reissustasi?Tota, kikkeli taitaa olla ainoa paikka johon ei koske. Persekin on ihan ruvella.
Ironman Kalmar - Miten käy Mossen?
- Viestiketjun aloittaja Mosse
- Aloituspäivämäärä
Eilen tuli sama mieleen!
Kiitos kaikille. Varsinkin Alpulle kun on ihan tärinöissä siellä!
Nyt lähden katsomaan kun seurakaveri Hurulan Matti menee pokkaamaan paikkansa Hawaijin kisaan. 2 parasta sai per ikäsarja.
Albert Oil
Hippi ja juntti
Hetkinen! Mä en juokse ollenkaan yhtäkään metriä, joten Jjusbanin ja Veskun logiikalla MUN pitäis olla neropatein kaikista! Ja olenhan mä!
*juhlii*
*juhlii*
FO110K
Banned
- Liittynyt
- 3.1.2001
- Viestit
- 15345
HienoaHienoaHienoa, paljon onnea suorituksesta täältäkin! :thumbup:
Melinda
Sponsored by Sam
Foorumin motivoiva vaikutus on hämmästyttävä. :ahem:
Kisarapo 1
Ironman Kalmar 19.8.2012
Homma lähti liikkeelle, kun muutama ’vähän’ kovakuntoisempi kaveri houkutteli mua mukaan Skandinavian ensimmäiseen Ironman kisaan. Itseä vähän talvella lähteä mukaan projektiin, kun tuli syksyllä vietettyä yö sairaalassa oireiden takia, jotka viittasit jonkinlaiseen pumppuvikaan. Myöskään olkapään kunto oli vähän arvoitus ja uintivauhti oli hidastunut edellisen puolentoista vuoden aikana, johtuen tilanteen huonontumisesta.
Toisaalta taas kunnon targetti eli päämäärä motivoi minua liikkumaan säännöllisesti ja ’sietämään’ vähän ikävämmätkin 3-4 tunnin treenit. Kun lisäksi talvella saatiin valmentajaksi Lemmettylän Teemu ja toimivat treeniohjelmat, niin usko homma läpipääsemiseksi vahvistui. Syksy meni aikalailla uuden opetteluun ja oli vähän polvetkin lujilla maksimivoimaharjoitteista. Olkapään tilanne esti aikalailla voimaharjoittelun sillä, mutta tein mitä pystyin ja korvaavia harjoitteita sen lisäksi. Päällimmäinen ajatus oli saada juoksuun ryhtiä ajatellen pitkää kisaa. No ei se ihan toiminut noin pitkällä, mutta Joroisissa meni puolikas 2.01, mikä oli 7 min. parannus viime vuoteen.
Maaliskuussa olkapää sitten sanoi että tarvii puukkoa. Firman kautta sain ’huijattua’ magneettikuvan ja karu totuus paljastui. Kiertäjäkalvosin oli revennyt jo aikoja sitten, mutta jänteen rispaukset tekivät ne kivut ja tuskat. Sairaalan kirjeen mukaan leikkaus olisi 3-6 kk päästä, mutta lappua ei ole vielä tullut. Lopullinen päätös Kalmariin lähdöstä siirsin Joroisten jälkeiseen aikaan, joten se saisi toimia testikisana. Eniten ’harmitti’ ettei fillari kulkenut temmoissa, eikä muutenkaan ihan rapeesti. Joroisilla kuitenkin fillari ja juoksu toimi, joten tein ’halvan’ päätöksen. Lennot Kuopio – Hel – Tukholma – Kalmar ja 3 yötä kisajärjestien kautta rokottivat reilun tonnin pankkitiliä. Osallistumismaksu sentään alle 500, joten sekin vähän houkutti lähtemään kisaan, ihan säästösyistä. Näin kisoissa suomalaisen miehen, jolta oli varvas hajonnut 6 osaan ja leikattu, mutta niin vain piti tulla hakemaan kisareppu ja ranneke, kun osallistumismaksuista saisi vain 25% takaisin, ja kun sekä vaimo että 2 ystävää oli myös buukanneet lennot ja hotellit, niin olivat sitten paikalla noutamassa ’maailman kalleinta reppua’.
Ironman Kalmar 19.8.2012
Homma lähti liikkeelle, kun muutama ’vähän’ kovakuntoisempi kaveri houkutteli mua mukaan Skandinavian ensimmäiseen Ironman kisaan. Itseä vähän talvella lähteä mukaan projektiin, kun tuli syksyllä vietettyä yö sairaalassa oireiden takia, jotka viittasit jonkinlaiseen pumppuvikaan. Myöskään olkapään kunto oli vähän arvoitus ja uintivauhti oli hidastunut edellisen puolentoista vuoden aikana, johtuen tilanteen huonontumisesta.
Toisaalta taas kunnon targetti eli päämäärä motivoi minua liikkumaan säännöllisesti ja ’sietämään’ vähän ikävämmätkin 3-4 tunnin treenit. Kun lisäksi talvella saatiin valmentajaksi Lemmettylän Teemu ja toimivat treeniohjelmat, niin usko homma läpipääsemiseksi vahvistui. Syksy meni aikalailla uuden opetteluun ja oli vähän polvetkin lujilla maksimivoimaharjoitteista. Olkapään tilanne esti aikalailla voimaharjoittelun sillä, mutta tein mitä pystyin ja korvaavia harjoitteita sen lisäksi. Päällimmäinen ajatus oli saada juoksuun ryhtiä ajatellen pitkää kisaa. No ei se ihan toiminut noin pitkällä, mutta Joroisissa meni puolikas 2.01, mikä oli 7 min. parannus viime vuoteen.
Maaliskuussa olkapää sitten sanoi että tarvii puukkoa. Firman kautta sain ’huijattua’ magneettikuvan ja karu totuus paljastui. Kiertäjäkalvosin oli revennyt jo aikoja sitten, mutta jänteen rispaukset tekivät ne kivut ja tuskat. Sairaalan kirjeen mukaan leikkaus olisi 3-6 kk päästä, mutta lappua ei ole vielä tullut. Lopullinen päätös Kalmariin lähdöstä siirsin Joroisten jälkeiseen aikaan, joten se saisi toimia testikisana. Eniten ’harmitti’ ettei fillari kulkenut temmoissa, eikä muutenkaan ihan rapeesti. Joroisilla kuitenkin fillari ja juoksu toimi, joten tein ’halvan’ päätöksen. Lennot Kuopio – Hel – Tukholma – Kalmar ja 3 yötä kisajärjestien kautta rokottivat reilun tonnin pankkitiliä. Osallistumismaksu sentään alle 500, joten sekin vähän houkutti lähtemään kisaan, ihan säästösyistä. Näin kisoissa suomalaisen miehen, jolta oli varvas hajonnut 6 osaan ja leikattu, mutta niin vain piti tulla hakemaan kisareppu ja ranneke, kun osallistumismaksuista saisi vain 25% takaisin, ja kun sekä vaimo että 2 ystävää oli myös buukanneet lennot ja hotellit, niin olivat sitten paikalla noutamassa ’maailman kalleinta reppua’.
Kisarapo 2
Matkaan lähdin torstaina Kuopiosta. Jonkinlaisia vatsakipuja oli jo tuolloin, mutta Arlandan cappuccino tais toimia cafe laktana. Loppupäivä ja perjantai tuli käytyä lyömässä savet tiskiin vähän useammin joten se siitä tankkauksesta. Stokiksesta Kalmariin sain juttuseuraa 226:n Jeffistä, joka jännitti oliko kone ottanut pyörälaukkua mukaan pieneen ropelikoneeseen. No oli se, ja Jeff ohitti minut toisella kiekalla juoksussa. En tiedä sitten että menikö kiekalla ohi? Torstaina käytiin ilmoittautumassa ja saamassa kaikki ohjeet ja kisapussit. Mitään Ironman-kamaa ei uskaltanut vielä ostaa pahan karman pelossa. No juoksulipan ostin, kun Buttonin oranssi McLaren-lippis jäi himaan.
Perjantaina ajantappoa ja kamojen pussitusta. Siniseen pussiin pyöräilyyn tarvittavat releet, punaiseen juoksuun ja valkoinen pussi odottaisi maalissa, missä mulla oli pitkät housut ja takki, jotka jätin ennen starttia pussiin. Näppärää kun voi mennä uintipaikalle kunnon vaatteet ja kengät päällä ja saada ne haltuun heti maalissa. No fillarin ja pussien vienti vaihtoalueelle olikin sitten vähän eriä kuin Suomessa. Ensin tsekattiin fillarin ja kypärän kunto ja kisanumerot. Sitten mentiin valokuvaan, jossa olit siis itse, pyörä ja kilpailunumero näkyvissä. Sitten vietiin juoksupussi paikalleen, pyörä rekkiin ja sen jälkeen juoksupussi. Sitten saatua kuittia vastaan kävit kuittaamassa ajanotto-chipin. Juomapullot sekä renkaiden pumppaamisen jätin kisa-aamuun. Koko päivä oli vatsa kuralla.
Lauantaina heräsin ennen klo 4 ihan itse. Vatsa tuntui paremmalle. Menin aamupalalle joka alkoi jo klo 4 ja paikalla oli ’kuivan kesän oravaa’ aika paljon. Kovakuntoisen näköisiä urheilijoita, toisin kuin allekirjoittanut. Ei maistunut oikein mikään. Puuroa söin ja sämpylän. Hedelmälohkoja meni jonnin verran mutta öklötti. Tais olla enämpi kisajännitystä kiinni se. No parit savet löin tiskiin kuitenkin. Kun tankkaus nyt oli epäonnistunut, niin ajatus oli juoda ja syödä joka juottoasemalla. Kävin pumppaamassa fillarinrenkaat, täytin juomapullot ja juttelin muutaman sanan Teemun kanssa. Hipsin siitä rantaan, jossa Gråstenin perhe oli saanut asuntoauton parkkiin ihan uintipaikan viereen. Oli kiva olla jonottamatta Bajamajaan ja assari toimikin AquaTerran kisabiilinä, kun Hurulat tuli kanssa paikalle. Hiljaista oli väki ja Matin kova targetti, Konan lippu Hawaijille veti kokeneenkin kisamiehen vähäsanaiseksi. Itsellä tirahti vähän itkukin, kun ajettelin minkä hemmetin shown olin käynyt läpi tätä varten ja se että lääkäri 4 vuotta sitten totesi mun juoksujen olevan juostu tässä elämässä nivelrikon takia. Tais U2:sen Beatiful day:n ollen se jotka katkaisi kamelin selän. Kaverit halas ja toivottivat onnea kisaan.
Matkaan lähdin torstaina Kuopiosta. Jonkinlaisia vatsakipuja oli jo tuolloin, mutta Arlandan cappuccino tais toimia cafe laktana. Loppupäivä ja perjantai tuli käytyä lyömässä savet tiskiin vähän useammin joten se siitä tankkauksesta. Stokiksesta Kalmariin sain juttuseuraa 226:n Jeffistä, joka jännitti oliko kone ottanut pyörälaukkua mukaan pieneen ropelikoneeseen. No oli se, ja Jeff ohitti minut toisella kiekalla juoksussa. En tiedä sitten että menikö kiekalla ohi? Torstaina käytiin ilmoittautumassa ja saamassa kaikki ohjeet ja kisapussit. Mitään Ironman-kamaa ei uskaltanut vielä ostaa pahan karman pelossa. No juoksulipan ostin, kun Buttonin oranssi McLaren-lippis jäi himaan.
Perjantaina ajantappoa ja kamojen pussitusta. Siniseen pussiin pyöräilyyn tarvittavat releet, punaiseen juoksuun ja valkoinen pussi odottaisi maalissa, missä mulla oli pitkät housut ja takki, jotka jätin ennen starttia pussiin. Näppärää kun voi mennä uintipaikalle kunnon vaatteet ja kengät päällä ja saada ne haltuun heti maalissa. No fillarin ja pussien vienti vaihtoalueelle olikin sitten vähän eriä kuin Suomessa. Ensin tsekattiin fillarin ja kypärän kunto ja kisanumerot. Sitten mentiin valokuvaan, jossa olit siis itse, pyörä ja kilpailunumero näkyvissä. Sitten vietiin juoksupussi paikalleen, pyörä rekkiin ja sen jälkeen juoksupussi. Sitten saatua kuittia vastaan kävit kuittaamassa ajanotto-chipin. Juomapullot sekä renkaiden pumppaamisen jätin kisa-aamuun. Koko päivä oli vatsa kuralla.
Lauantaina heräsin ennen klo 4 ihan itse. Vatsa tuntui paremmalle. Menin aamupalalle joka alkoi jo klo 4 ja paikalla oli ’kuivan kesän oravaa’ aika paljon. Kovakuntoisen näköisiä urheilijoita, toisin kuin allekirjoittanut. Ei maistunut oikein mikään. Puuroa söin ja sämpylän. Hedelmälohkoja meni jonnin verran mutta öklötti. Tais olla enämpi kisajännitystä kiinni se. No parit savet löin tiskiin kuitenkin. Kun tankkaus nyt oli epäonnistunut, niin ajatus oli juoda ja syödä joka juottoasemalla. Kävin pumppaamassa fillarinrenkaat, täytin juomapullot ja juttelin muutaman sanan Teemun kanssa. Hipsin siitä rantaan, jossa Gråstenin perhe oli saanut asuntoauton parkkiin ihan uintipaikan viereen. Oli kiva olla jonottamatta Bajamajaan ja assari toimikin AquaTerran kisabiilinä, kun Hurulat tuli kanssa paikalle. Hiljaista oli väki ja Matin kova targetti, Konan lippu Hawaijille veti kokeneenkin kisamiehen vähäsanaiseksi. Itsellä tirahti vähän itkukin, kun ajettelin minkä hemmetin shown olin käynyt läpi tätä varten ja se että lääkäri 4 vuotta sitten totesi mun juoksujen olevan juostu tässä elämässä nivelrikon takia. Tais U2:sen Beatiful day:n ollen se jotka katkaisi kamelin selän. Kaverit halas ja toivottivat onnea kisaan.
Kisarapo 3
Hipsittiin starttilaiturille, valkoinen pussi kuorma-auton kyytiin ja siinä vaiheessa kuuluttaja kertoi miten harrastajat treenaavat tällaiseen kisaan. 14-18 tuntia joka viikko ja pro:t vielä enemmän. Wtf, mitä mä täällä teen?? Mun hyvä treeniviikko on 10 tuntia. 7 nyt pidän vähittäismääränä eli Stubbin tunti päivässä olkoon mun resepti kun kerran on reissuhommissa. Sitten ihmettelin vedessä miksi soitetaan jenkkien kansallislaulu, mutta se olikin ’Du gamla, du fria’. Mitä mä täällä oikeesti teen? Olenko ihan kaheli? Otin paikan karsinasta, jossa uintiajaksi arvioitiin 1.30. Eli olin kyllä aika hemmetin reunassa verrattuna mistä pro:t lähtee. Startissa seisoskelin rauhassa paikallaan ja katsoin raon josta lähteä uimaan.
Yhtä tappelua se uinti oli ekalle poijulle. 1.15 ryhmässä oli perkele rintauimareita, jotka monotti naamaan kuin Chuck Norris. Ekan poijun jälkeen otin suosiolla pitkä reitin ulkokautta, mutta livahti aika pitkäksi. Reitti oli aika matala ja välillä rehellisesti otti kynnet pohjaan. Tokalla kiekalla uin vielä ulompaa ja nyt tuli jo vene ohjaamaan mua takaisin päin. Heh, pitäähän sitä vähän tasoitusta antaa. Matalassa vedessä oli sitten vesi mennyt aika sekaisin ja maistui mudalle. Pitkä matkahan toi on uida, mutta sain sen tehtyä ajassa 1.35. No sen verran oli keinuttelusta mennyt tasapainoaisti sekaisin, että molemmista käsistä auttoivat rantaan. Kipin kapin hakemaan pyöräpussia hakemaan ja vaihtotelttaan joka oli täynnä kuin Turusen pyssy. Löysin istumapaikan ja eka muutos kisasuunnitelmaan tuli siinä. Otin uikkarit pois ja laitoin pyöräilyhousut jalkaan. Olis ainakin kuivaa päällä alussa. Samoin puin pyöräilypaidan eli normikisailu kisa-asussa ei nyt ole noin pitkän matkan aikana kovin tärkeää.
Fillaroinnin alussa tultiin Öölannin sillalle ja alhaalta päin aloittaessa kipumista, näytti kuin olisi ajamassa taivaaseen. Lakipisteessä näkymät olivat hienot ja pidin kiinni sisäisestä päätöksestä myös katsella ympärille kisan aikana. Heti alussa huomasi, että täällähän ajetaankin sitten kovaa. Ok, kun omatkin sykkeet oli hyvin maltilliset, niin sellaista 30 kmh keskaria lähdin naputtelemaan. Huoltopisteet olivat hyvin organisoituja ja selkeitä, joten oikeaa evästä oli helppo ottaa. Reitti kulki hyväkuntoisella asvaltilla ja oli melkein tasainen kuin bilispöytä. Talojen pihoissa väki hurrasi ja kannusti ja viettivät lauantaita. Monessa paikassa musa soi täpöllä ja kisafiilistä oli joka puolella. Välillä haisi paska kun ajeltiin maalaistalojen navettojen ohi ja muutamassa kylässä käytiin tekemässä ’Kuopion criteriumit’ sekä mukulakiviosuudet. Muutama vesipisarakin saatiin välillä ja peesipoliisit oli koko ajan vierellä. Siellä heti kun toinen ohitti, piti jättäytyä sen 10 taakse tai tuli kaveri viereen. Homma toimi hyvin. En peesannut eikä mua peesattu juur ollenkaan.
Takaisin mantereen puolelle tullessa tuli mulle synkkä hetki. Oli vähän pyörryttävä olo ja tempo kateissa. Heitin siinä vaiheessa toisen geelin suuhun. Ekan olin ottanut kun nousin pyörän päälle. Muuten oli ottanut joka pisteeltä patukkaa ja banaania. Geeli tais puraista, koska taas mentiin samaan malliin. Mantereen puoleinen 74 km reitti kulki pienien kylien kautta ja sielläkin oli kivasti kannustusta. Pyöräilyn huonoin osuus oli karkea asvaltti, jota inhoan yli kaiken. Tärinässä mun satulan takana oleva tupla-pulloteline löystyi ja pelkäsin sen tippuvan. Yhdessä rautatieristeyksessä oli sitten noin 107 juomapulloa tippunut. Olikin kärkipään kuskit kysyneet toisilta juomia, kun oma pullo oli huut helkkarissa. Itsellähän oli satulantakana yksi puteli, toinen rungossa ja sitten aeropullo tangossa. Ei ne mitään tipu, kunhan on kunnon telineet
Loppumatka oli aika yksin ajamista, mitä nyt muutama selkä tuli vastaan kun sentään oli oltu liikenteessä reilu 7 tuntia. Vastatuulikin oli, mutta tieto, että keskari olihan ihan hyvä ja 180 km urakka just päätöksessä, ei pahemmin haitannut. Riston näin juuri ennen vaihtoon tuloa, joten en pahemmin ottanut kuokkaan pyöräilyssä. Joku kramppi vasemman jalan varpaissa vaivasi viimeiset 40 km ja olkapäät ja niska olivat olleet kovilla aerotankoon nojatessa. Pysähdyin rauhassa ja kokeilin josko jalat kantaa. Kantoi ne jonnin verran joten pois päältä ja fillaria telineeseen ja juoksupussia hakemaan. Vetäsin taas kommandoksi, eli pyörähousut pois ja lyhyet trikoot päälle. Cloudsurferit jalkaan ja lippa päähän ja matkaan. Hylkäsin myös lasit pussiin, koska päivä oli pitkällä eikä mikään hirmu heloitus ollut.
Juoksu lähti liikkeelle tunnokkaammin kuin Joroisissa, sillä sykkeet oli pyöräilyssä keskariltaan 109 ja nopeus kuitekin 29 kmh. Karu totuus paljastui sitten ekan kiekan loppupuolella n. 13 km kohdalla. Puntit oli tyhjät ja polvessa pientä pistävää kipua (jalkahan ei mene suoraksi ja nivelrikon takia jotain irtopalasia uiskentelee välillä ikävästi) ja ruuvit polvessa aloittivat Hoosiannan veisuun. Sitten tuli koko elämän kirjo, kaverit ja perhe mieleen ja päätin, että juoksen 30 kilsaan vaikka mikä olis. Sitten kävelen vaikka maaliin. No taistelullahan se meni, eikä oikeasti vauhtikaan ollut juuri kävelyä kummempaa, mutta ohituksia tuli tehtyä ja ohitetuksikin. 31 km kohdalla huoltokohdalla sitten kävelin vähän aikaa ja sain seurakseni pari ruotsalaista kaveria samoissa vaikeuksia. No aloitin snackaamaan på svenska ja matka kulkikin sitten niin, että välillä juostiin ja välillä käveltiin reippaasti. Kilometri kylttejä ei ollut kuin 5 km välein, niin tuli kysyttyä Garmin-Johanilta paljo jäljellä AIKA MONTA KERTAA. Kiiteltiin vielä kannustuksesta ihmisiä ja huoltoväkeä matkan varrella vikalla kiekalla. Pantiin aika kovaksi juoksuksi lopussa (ainakin siltä se tuntui) ja toinen Johan jätti minut, mutta toinen jäi mun jälkeen. Kaupunkiin tullessa viimeiset 2 km kierteli keskustan katuja ja tultiin jonkin käytävän läpi Storgatanille, jossa oli loppusuora. Kansaa oli ihan mielettömästi ja hirmuhuuto päällä ravintolan pöydistä ja aitojen takaa. Jotain se Lemmettyläkin sanoi pitsa poskessa, mutten saanut selvää oikein kun olin aika ’korkealla’. Teemuhan teki oman uuden ennätyksen 8.21 ja sadasosat päälle. Spiikkerillä oli chippimatto apuna, joten tiesi aina kuka oli tulossa maaliin. Pikkasen mahtava fiilis tulla yleisön mylviessä ja kuuluttajan huutaessa: Next Ironman coming is Jouni Salminen from Finland. Risto oli jo pyhävehkeet päällä odottamassa ja sai videoitua mun maalintulon. Siitä tyttö nappasi minut mukaansa ja kertoi missä oli mitäkin. Ruokaa ja juomaa ja jääkylpy esim. kaikkia näitä käytin. Hieronnan jätin, kun oli vähän arat paikat.
Tänään (sunnuntaina oli vielä paikkojen jako Hawajille Konan mm-kisoihin. No Hurula oli toinen sarjassaan, joten tietenkin sinne seuraamaan tilannetta. Hommahan toimii niin, että kuuluttaja kertoo montako paikkaa per sarja on, ja kun nimi mainitaan, niin sanotaan Yes, mennään lavalle hurrattavaksi ja luopumaan elämästään 2 kuukaudeksi ja samoin rahoistaan. Vanhemmista ikäluokista pääsi vain yksi ja 72-vuotias japanilainen oli vanhin paikan lunastanut. Pojat sarjassa +50 puolalainen sanoi No, joten Matin jälkeen kolmanneksi tullut sai sen paikan ja ko. ruotsalainen vaikutti aika iloiselta. Paras kuitenkin oli ranskalainen luokassa 30-34. Kaveri tuli yhdeksänneksi, mutta edestä tuli niin monta kieltäytymistä, että kun kaverin nimi kuulutettiin, niin hänen vaimonsa huusi Yes, Yes, Yes ja rupesi itkemään. Ei liene jampalla vaikeuksia lähteä lenkille, kun vaimo noin tukee harrastusta. Matin lisäksi Inkisen Sami ja Mäkeläisen Jarmo sanoivat kyllä lailla DelMonte-miehen ja 4 kieltäytyi. Osa ei varmaan ollut edes tietoisia riskistä päästä kisoihin (Jasmin Pienimäki esmes).
Pieni kiitos tuli sitten kotimatkalla, kun Kalmarissa tuuppasivat Kalmarista Tukholmaan ja sieltä Helsinkiin Business-luokkaan. Eli kevyttä lounasta sai kahdesti, mikä sopi vallan hyvin, sillä nälkä on ollut aika kova tänään. Eilen ei saanut syötyä kuin pari palaa pitsaa kisan jälkeen, ja puol 2 yöllä puolikas Riston kepattirullasta ja puolikas suklaalevy. Oltiin sitten kaikki tahoillamme hereillä jo ennen kuutta, vaikka edellisaamuna ennen kisaa oltiin noustu neljältä.
Hipsittiin starttilaiturille, valkoinen pussi kuorma-auton kyytiin ja siinä vaiheessa kuuluttaja kertoi miten harrastajat treenaavat tällaiseen kisaan. 14-18 tuntia joka viikko ja pro:t vielä enemmän. Wtf, mitä mä täällä teen?? Mun hyvä treeniviikko on 10 tuntia. 7 nyt pidän vähittäismääränä eli Stubbin tunti päivässä olkoon mun resepti kun kerran on reissuhommissa. Sitten ihmettelin vedessä miksi soitetaan jenkkien kansallislaulu, mutta se olikin ’Du gamla, du fria’. Mitä mä täällä oikeesti teen? Olenko ihan kaheli? Otin paikan karsinasta, jossa uintiajaksi arvioitiin 1.30. Eli olin kyllä aika hemmetin reunassa verrattuna mistä pro:t lähtee. Startissa seisoskelin rauhassa paikallaan ja katsoin raon josta lähteä uimaan.
Yhtä tappelua se uinti oli ekalle poijulle. 1.15 ryhmässä oli perkele rintauimareita, jotka monotti naamaan kuin Chuck Norris. Ekan poijun jälkeen otin suosiolla pitkä reitin ulkokautta, mutta livahti aika pitkäksi. Reitti oli aika matala ja välillä rehellisesti otti kynnet pohjaan. Tokalla kiekalla uin vielä ulompaa ja nyt tuli jo vene ohjaamaan mua takaisin päin. Heh, pitäähän sitä vähän tasoitusta antaa. Matalassa vedessä oli sitten vesi mennyt aika sekaisin ja maistui mudalle. Pitkä matkahan toi on uida, mutta sain sen tehtyä ajassa 1.35. No sen verran oli keinuttelusta mennyt tasapainoaisti sekaisin, että molemmista käsistä auttoivat rantaan. Kipin kapin hakemaan pyöräpussia hakemaan ja vaihtotelttaan joka oli täynnä kuin Turusen pyssy. Löysin istumapaikan ja eka muutos kisasuunnitelmaan tuli siinä. Otin uikkarit pois ja laitoin pyöräilyhousut jalkaan. Olis ainakin kuivaa päällä alussa. Samoin puin pyöräilypaidan eli normikisailu kisa-asussa ei nyt ole noin pitkän matkan aikana kovin tärkeää.
Fillaroinnin alussa tultiin Öölannin sillalle ja alhaalta päin aloittaessa kipumista, näytti kuin olisi ajamassa taivaaseen. Lakipisteessä näkymät olivat hienot ja pidin kiinni sisäisestä päätöksestä myös katsella ympärille kisan aikana. Heti alussa huomasi, että täällähän ajetaankin sitten kovaa. Ok, kun omatkin sykkeet oli hyvin maltilliset, niin sellaista 30 kmh keskaria lähdin naputtelemaan. Huoltopisteet olivat hyvin organisoituja ja selkeitä, joten oikeaa evästä oli helppo ottaa. Reitti kulki hyväkuntoisella asvaltilla ja oli melkein tasainen kuin bilispöytä. Talojen pihoissa väki hurrasi ja kannusti ja viettivät lauantaita. Monessa paikassa musa soi täpöllä ja kisafiilistä oli joka puolella. Välillä haisi paska kun ajeltiin maalaistalojen navettojen ohi ja muutamassa kylässä käytiin tekemässä ’Kuopion criteriumit’ sekä mukulakiviosuudet. Muutama vesipisarakin saatiin välillä ja peesipoliisit oli koko ajan vierellä. Siellä heti kun toinen ohitti, piti jättäytyä sen 10 taakse tai tuli kaveri viereen. Homma toimi hyvin. En peesannut eikä mua peesattu juur ollenkaan.
Takaisin mantereen puolelle tullessa tuli mulle synkkä hetki. Oli vähän pyörryttävä olo ja tempo kateissa. Heitin siinä vaiheessa toisen geelin suuhun. Ekan olin ottanut kun nousin pyörän päälle. Muuten oli ottanut joka pisteeltä patukkaa ja banaania. Geeli tais puraista, koska taas mentiin samaan malliin. Mantereen puoleinen 74 km reitti kulki pienien kylien kautta ja sielläkin oli kivasti kannustusta. Pyöräilyn huonoin osuus oli karkea asvaltti, jota inhoan yli kaiken. Tärinässä mun satulan takana oleva tupla-pulloteline löystyi ja pelkäsin sen tippuvan. Yhdessä rautatieristeyksessä oli sitten noin 107 juomapulloa tippunut. Olikin kärkipään kuskit kysyneet toisilta juomia, kun oma pullo oli huut helkkarissa. Itsellähän oli satulantakana yksi puteli, toinen rungossa ja sitten aeropullo tangossa. Ei ne mitään tipu, kunhan on kunnon telineet
Loppumatka oli aika yksin ajamista, mitä nyt muutama selkä tuli vastaan kun sentään oli oltu liikenteessä reilu 7 tuntia. Vastatuulikin oli, mutta tieto, että keskari olihan ihan hyvä ja 180 km urakka just päätöksessä, ei pahemmin haitannut. Riston näin juuri ennen vaihtoon tuloa, joten en pahemmin ottanut kuokkaan pyöräilyssä. Joku kramppi vasemman jalan varpaissa vaivasi viimeiset 40 km ja olkapäät ja niska olivat olleet kovilla aerotankoon nojatessa. Pysähdyin rauhassa ja kokeilin josko jalat kantaa. Kantoi ne jonnin verran joten pois päältä ja fillaria telineeseen ja juoksupussia hakemaan. Vetäsin taas kommandoksi, eli pyörähousut pois ja lyhyet trikoot päälle. Cloudsurferit jalkaan ja lippa päähän ja matkaan. Hylkäsin myös lasit pussiin, koska päivä oli pitkällä eikä mikään hirmu heloitus ollut.
Juoksu lähti liikkeelle tunnokkaammin kuin Joroisissa, sillä sykkeet oli pyöräilyssä keskariltaan 109 ja nopeus kuitekin 29 kmh. Karu totuus paljastui sitten ekan kiekan loppupuolella n. 13 km kohdalla. Puntit oli tyhjät ja polvessa pientä pistävää kipua (jalkahan ei mene suoraksi ja nivelrikon takia jotain irtopalasia uiskentelee välillä ikävästi) ja ruuvit polvessa aloittivat Hoosiannan veisuun. Sitten tuli koko elämän kirjo, kaverit ja perhe mieleen ja päätin, että juoksen 30 kilsaan vaikka mikä olis. Sitten kävelen vaikka maaliin. No taistelullahan se meni, eikä oikeasti vauhtikaan ollut juuri kävelyä kummempaa, mutta ohituksia tuli tehtyä ja ohitetuksikin. 31 km kohdalla huoltokohdalla sitten kävelin vähän aikaa ja sain seurakseni pari ruotsalaista kaveria samoissa vaikeuksia. No aloitin snackaamaan på svenska ja matka kulkikin sitten niin, että välillä juostiin ja välillä käveltiin reippaasti. Kilometri kylttejä ei ollut kuin 5 km välein, niin tuli kysyttyä Garmin-Johanilta paljo jäljellä AIKA MONTA KERTAA. Kiiteltiin vielä kannustuksesta ihmisiä ja huoltoväkeä matkan varrella vikalla kiekalla. Pantiin aika kovaksi juoksuksi lopussa (ainakin siltä se tuntui) ja toinen Johan jätti minut, mutta toinen jäi mun jälkeen. Kaupunkiin tullessa viimeiset 2 km kierteli keskustan katuja ja tultiin jonkin käytävän läpi Storgatanille, jossa oli loppusuora. Kansaa oli ihan mielettömästi ja hirmuhuuto päällä ravintolan pöydistä ja aitojen takaa. Jotain se Lemmettyläkin sanoi pitsa poskessa, mutten saanut selvää oikein kun olin aika ’korkealla’. Teemuhan teki oman uuden ennätyksen 8.21 ja sadasosat päälle. Spiikkerillä oli chippimatto apuna, joten tiesi aina kuka oli tulossa maaliin. Pikkasen mahtava fiilis tulla yleisön mylviessä ja kuuluttajan huutaessa: Next Ironman coming is Jouni Salminen from Finland. Risto oli jo pyhävehkeet päällä odottamassa ja sai videoitua mun maalintulon. Siitä tyttö nappasi minut mukaansa ja kertoi missä oli mitäkin. Ruokaa ja juomaa ja jääkylpy esim. kaikkia näitä käytin. Hieronnan jätin, kun oli vähän arat paikat.
Tänään (sunnuntaina oli vielä paikkojen jako Hawajille Konan mm-kisoihin. No Hurula oli toinen sarjassaan, joten tietenkin sinne seuraamaan tilannetta. Hommahan toimii niin, että kuuluttaja kertoo montako paikkaa per sarja on, ja kun nimi mainitaan, niin sanotaan Yes, mennään lavalle hurrattavaksi ja luopumaan elämästään 2 kuukaudeksi ja samoin rahoistaan. Vanhemmista ikäluokista pääsi vain yksi ja 72-vuotias japanilainen oli vanhin paikan lunastanut. Pojat sarjassa +50 puolalainen sanoi No, joten Matin jälkeen kolmanneksi tullut sai sen paikan ja ko. ruotsalainen vaikutti aika iloiselta. Paras kuitenkin oli ranskalainen luokassa 30-34. Kaveri tuli yhdeksänneksi, mutta edestä tuli niin monta kieltäytymistä, että kun kaverin nimi kuulutettiin, niin hänen vaimonsa huusi Yes, Yes, Yes ja rupesi itkemään. Ei liene jampalla vaikeuksia lähteä lenkille, kun vaimo noin tukee harrastusta. Matin lisäksi Inkisen Sami ja Mäkeläisen Jarmo sanoivat kyllä lailla DelMonte-miehen ja 4 kieltäytyi. Osa ei varmaan ollut edes tietoisia riskistä päästä kisoihin (Jasmin Pienimäki esmes).
Pieni kiitos tuli sitten kotimatkalla, kun Kalmarissa tuuppasivat Kalmarista Tukholmaan ja sieltä Helsinkiin Business-luokkaan. Eli kevyttä lounasta sai kahdesti, mikä sopi vallan hyvin, sillä nälkä on ollut aika kova tänään. Eilen ei saanut syötyä kuin pari palaa pitsaa kisan jälkeen, ja puol 2 yöllä puolikas Riston kepattirullasta ja puolikas suklaalevy. Oltiin sitten kaikki tahoillamme hereillä jo ennen kuutta, vaikka edellisaamuna ennen kisaa oltiin noustu neljältä.
Il Tempo Gigante
Darth Father
Hyvä kun jaksoit edes tuon kirjoittaa sun kunnolla.
Onnittelut!