Olisit lapsena halunnut homostella? Tuossa toleranssisiiven linkkaamassa uutisessa ei ollut kyse homostelusta, vaan partiojärjestön piirissä tapahtuneestaMä olin snadina partiossa. Siellä ei kyllä harmikseni homosteltu lain, mutta opeteltiin kyllä koiruuksia ja juomaan metsässä kaljaa.
Kyllä. Siellä ei tehdä muuta, kun jörnitään. Arvostettu veteraaniforumisti tiesi näin kertoa, koska "aina oikeassa". Sama juttu kun seurakunnissa ja kaikissa maailman eri uskonnoissa. Siellä satusetään uskovat äijät panee pieniä lapsia. Vain mihinkään uskomattomat eivät tee moisia rikoksia lain. Kysy vaikka hajulta.Onko nyt pääteltävä, että partio onkin pelkkä lasten hyväksikäyttööklubi.
Joku mielikuvituksettomampi olisi voinut kutsua tuota mainitsemaani "homostelua" hassutteluksi.Olisit lapsena halunnut homostella? Tuossa toleranssisiiven linkkaamassa uutisessa ei ollut kyse homostelusta, vaan partiojärjestön piirissä tapahtuneesta
lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Eipä tosiaan tullut mieleen, että jollekin tulee mieleen hassutella homostelusta, kun keskustelun aiheena on pienten poikien seksuaalinen hyväksikäyttö.Joku mielikuvituksettomampi olisi voinut kutsua tuota mainitsemaani "homostelua" hassutteluksi.
Myönnetään, ei ollut ehkä kuitenkaan kovin hassua se.
Koskaan ei voi tulla aivan täydelliseksi. Olen hyväksynyt kohtaloni.
Mä olin snadina partiossa. Siellä ei kyllä harmikseni homosteltu lain, mutta opeteltiin kyllä koiruuksia ja juomaan metsässä kaljaa.
Hassuttelu ilmeisesti kuului tuohon partiossa käymiseen, eikä johonkin vuosikymmeniä sitten Yhdysvalloissa tapahtuneeseen. Mutta ilmeisesti sinulla on parempaa tietoa siitä, että kaikki suomessakin partiossa käyneet/käyvät, joutuvat hyväksikäytetyiksi? Kerro ihmeessä, onko näin? Voin sitten vaikka keskiviikkona, kun on vanhempienilta partiossa, kysellä että mitä ne siellä sen tunnin aikana viikolla tekevät. Saati sitten leireillä.Eipä tosiaan tullut mieleen, että jollekin tulee mieleen hassutella homostelusta, kun keskustelun aiheena on pienten poikien seksuaalinen hyväksikäyttö.
Tästä ei ole kyse.....että kaikki suomessakin partiossa käyneet/käyvät, joutuvat hyväksikäytetyiksi? ......mikä on se kansanryhmä, joka ei kyseisiä rikoksia tee?
Edistyneille on sitte vielä Frankie Boyle.Jotkut on niin herkkiä huumorintajunsa kanssa, että vaatii hiukan pidemmät varoajat ennen kuin sopii siirtyä visailulinjalle. Tässä testiä kokeiltavaksi kunkin omalla kohdalla: Jimmy Carr Most Offensive Jokes.
Joo, hyvin oli kevyttä kamaa tuo vallan. Vitsailla voi oikeasti ihan mistä vaan. Musta huumori on eritoten huisia kun sen osaa esittää taidolla.Jotkut on niin herkkiä huumorintajunsa kanssa, että vaatii hiukan pidemmät varoajat ennen kuin sopii siirtyä visailulinjalle. Tässä testiä kokeiltavaksi kunkin omalla kohdalla: Jimmy Carr Most Offensive Jokes.
Onko joku sellainen "yhteisö" joka haluaa oman yhteisönsä väen edesvastuuseen välittömästi, "Mää näin.. toi pani.." ??Tästä ei ole kyse.
Kyse on siitä että kun näitä vakavia rikoksia tapahtuu, niin monissa uskonnollisissa yhteisöissä näyttää olevan taipumusta tarjota suojelusta ja jälkien peittelyä yhteisönsä rikoksiin syyllistyneille jäsenille sen sijaan että heidät haluttaisiin saattaa edesvastuuseen tekemistään vakavista rikoksista.
Ei uskois että noinkin pöhköltä ukolta tulee noinkin järkevää tekstiä. Tosin huumori sinänsä ei ole lajini lain. Forumillakin viihdyn enemmän tuolla asiakeskustelun puolella antamassa syvällistä panostani.Joo, hyvin oli kevyttä kamaa tuo vallan. Vitsailla voi oikeasti ihan mistä vaan. Musta huumori on eritoten huisia kun sen osaa esittää taidolla.
Se, että ymmärtääkö vitsailun havainnoija asiaa lain, on kiinni paitsi vitsailijan kyvystä esittää asiansa, myös mitä suuremmissa määrin vitsailun havainnoijan omista mielleyhtymistä vitsailuun liittyvään asiakontekstiin. Ymmärtämättömyys lisääntyy helposti mikäli vitsailu osuu havainnoijaa ns. arkaan paikkaan. Mutta se ei tarkoita, etteikö kyseisestäkin asiasta voisi vitsiä vääntää.
Tulkitsin PuoliPöhkön viestin niin, ettei hän itsekään kovin ylpeä tuosta homosteluhassuttelusta tässä asiayhteydessä ollut. No mutta sinä haluat selvästikin korostaa, että poikien seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan keskustelun yhteydessä homostelusta vitsailu on ihan ok.Hassuttelu ilmeisesti kuului tuohon partiossa käymiseen, eikä johonkin vuosikymmeniä sitten Yhdysvalloissa tapahtuneeseen.
Tuli taas mieleen, onko typeryydellä rajaa. Sankarimme keksii minulle mielipiteitä, joita kuola suupielistä valuen sitten kommentoi.Mutta ilmeisesti sinulla on parempaa tietoa siitä, että kaikki suomessakin partiossa käyneet/käyvät, joutuvat hyväksikäytetyiksi? Kerro ihmeessä, onko näin? Voin sitten vaikka keskiviikkona, kun on vanhempienilta partiossa, kysellä että mitä ne siellä sen tunnin aikana viikolla tekevät. Saati sitten leireillä.
Ja kerroppa haju, mikä on se kansanryhmä, joka ei kyseisiä rikoksia tee? Sinulla kun kaikkia muita viisaampana ja fiksumpana ilmeisesti sitä tietoa on. Kysy vaikka Siriltä ja kerro meille kos oma otsalohko haukkoo tyhjyyttä.
Jatkanpa vielä tästä.Joo, hyvin oli kevyttä kamaa tuo vallan. Vitsailla voi oikeasti ihan mistä vaan. Musta huumori on eritoten huisia kun sen osaa esittää taidolla.
Se, että ymmärtääkö vitsailun havainnoija asiaa lain, on kiinni paitsi vitsailijan kyvystä esittää asiansa, myös mitä suuremmissa määrin vitsailun havainnoijan omista mielleyhtymistä vitsailuun liittyvään asiakontekstiin. Ymmärtämättömyys lisääntyy helposti mikäli vitsailu osuu havainnoijaa ns. arkaan paikkaan. Mutta se ei tarkoita, etteikö kyseisestäkin asiasta voisi vitsiä vääntää.
Toivon ettet esittänyt kysymystäsi vakavissasi.Onko joku sellainen "yhteisö" joka haluaa oman yhteisönsä väen edesvastuuseen välittömästi, "Mää näin.. toi pani.." ??
Mitä ihmettä sä sekoilet :nope::nope::nope:Tulkitsin PuoliPöhkön viestin niin, ettei hän itsekään kovin ylpeä tuosta homosteluhassuttelusta tässä asiayhteydessä ollut. No mutta sinä haluat selvästikin korostaa, että poikien seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan keskustelun yhteydessä homostelusta vitsailu on ihan ok.
Tuli taas mieleen, onko typeryydellä rajaa. Sankarimme keksii minulle mielipiteitä, joita kuola suupielistä valuen sitten kommentoi.
Kerro nyt. Onko joku sellainen yhteisö, jos kerran uskonolliset yhteisöt suojelevat, niin mikä on se yhteisö, joka toimii toisin???Toivon ettet esittänyt kysymystäsi vakavissasi.