Legendsien ja/tai Mini tonnareiden aikana on hyvä välipää käydä rataravintolassa ja kusiputkassa.
Tämä on totta. Koska jos siellä ylipäätänsä on katsojia, niin ravintolassa ja putkassa on tuolloin tilaa, kun muut on katsomassa kisaa
Muutamalla -tai edes yhdellä- tälläisellä mediaa kiinnostavalla kuljettajalla olisi varmasti enemmän pr-arvoa kuin millään muulla mitä sarjan eteen on esimerkiksi kuluneen kauden aikana saatu aikaan. Näillä V1600-, Legends- tai varsinkaan Extreme-sarjalla ei ole minkään näköistä kiinnostusarvoa suuren yleisön silmissä. GT-autot ovat niitä joilla yleisön mahdollisesti voitaisiin katsomoihin saada, vaikka ikuisesti taitavat olla takana päin ne ajat jolloin moottoriratojen katsomot oikeasti täyttyivät yleisöstä. Drifting-kilpailut onnistuvat siinä vielä joten kuten, mutta sielläkin painopiste on jakautunut aika vahvasti juhlinnan puolelle.
Vaikka pitäisi välttää tällaisiin mielipidekeskusteluihin osallistuminen, niin kuten tuolla viime vuonna, ennen tuota kirjoitustasi olin kirjoittanut, niin ainakin Ahvenistolla oli oikeasti havaittavissa sitä liikettä katsomossa nimenomaan niin päin, että Legedsien ajaessa siellä oli porukkaa. Mini1000 (jota ei kai yleisemmin FINRacessa näy) on myös toinen luokka josta olen kuullut positiivista kommenttia sellaisilta joiden mielestä autourheilu noin muuten on lähinnä todella booooooring. Se vaan on niin, että ne laumassa rataa kiertävät kärryt on usein näyttävämmän näköistä touhua kun muutaman isomman yksittäisen jurraaminen rataa ympäri.
Tarkoitan tällä kommentilla vain sitä, että ainakin omista epätieteellisistä havainnoista johtuen tuollaiset "ei ole minkään näköistä kiinnostusarvoa suuren yleisön silmissä" kommentit tuntuu aika voimakkailta jos niihin ei sen parempaa faktaa ole heittää. Omat kokemukset on aika päinvastaisia.
Se, ettei joku noista kiinnosta on sinänsä jokaisen oma asia. Minuakin on alkanut hieman kyllästyttämään tuo Xtreme, mutta se johtunee lähinnä siitä että se kisa kestää ehkä hieman turhan kauan verrattuna näihin muihin. Autojahan siellä määrällisesti kyllä on. Se siis oma mielipiteeni enkä silti ole vaatimassa Xtremeä lopetettavaksi ja autoja paaliin.
Jos tuonne oikeasti – miten se sitten määritelläänkin – sitä suurta yleisöä halutaan, niin koko touhun kiinnostusarvon pitäisi olla ihan toista. Ja näkyvyyden. Aivan kuten Los Cojones tuossa toteaakin, esim. mediaa kiinnostava kuljetta toisi suuremman yleisön tietoisuuteen, että tässä maassa ylipäätänsä ajetaan jotain rata-autoilu kisoja. Jos kyseessä on oikeasti mediaa kiinnostava kuljettaja, niin en oikein usko että sillä on kovin suurta merkitystä millä kyseinen henkilö ajaa.
GT autot ja muut sellaiset voisivat olla kyllä crowd pleasereitä, mutta tilanne on aivan sama kuin nyt, jos se paljon puhuttu suuri yleisö ei edes tiedä koko tapahtumasta mitään. Tai kuten täällä on esitetty, niin tuskinpa vain muutaman isojen poikien lelujen kiertäminen pitkin rataa saa niitä massoja liikkeelle sen enempää.
Porscheilla on tällä hetkellä ehkä se suurin mahdollisuus vetää sinne edes vähän suurempia yleisöjä, kuin monella muulla. Se johtuu jo Porschen brändi arvosta ylipäätänsä. Sille määrittelemättömälle suurelle yleisöllekkin Porsche merkkinä sanoo jotain.
Tiedä johtuiko siitä vai jostain muusta, mutta esim. tuolla Motoparkissa viime viikonloppuna oli joka tapauksessa melko vähäisestä yleisömäärästä havaittavissa ero lauantaina ja sunnuntain välillä. Siis niin päin, että sunnuntaina väkeä näytti olevan todella vähän, kun sitä jossain vaihessa katselin. Ja launataina siis oli Porschet radalla ja sunnuntaina ei (paitsi kaksi open GT:ssä).
Sanottakoon nyt vielä selvyyden vuoksi, etten väitä sen johtuneen Porscheista, mutta ainakin se nyt sattui osumaan näin, joten pisti kyllä hieman miettimään kuinka vahvoja yhtäläisyysmerkkejä asioiden välille voi vetää.
Tuo Camaro touhua sinänsä harmittaa sen vuoksi, että siinä voisi myös olla potentiaalia vetämään sitä porukkaa (joka samalla tajuaisi että siellä on muutakin kiinnostavaa ), mutta se ei näytä kovin vakuuttavalta tällä hetkellä. Onko kyse esim. varaosien saatavuudesta, kuten joku ”asiantuntija” varikolla heitteli vai jostain muusta, niin en (taaskaan) tiedä. Joka tapauksessa ilmoitettuihin nähden hieman nihkeää tuo osallistuja määrä. Se on kääntämässä kyseisen luokan uskottavuutta jo hieman huumorin puolelle. Käytännössä se johtaa siihen, että ne jotka ovat olleet kiinnostuneita noiden Camaroiden vuoksi, eivät viitsi lähteä radalle asti katsomaan onko niitä siellä tänään ja jos on niin kuinka monta.
Mutta tiivistäisin tämän kaiken tähän loppuun siten, että noin yleisesti otten olen ehdottomasti sitä mieltä, että Mini 1000 pitäisi saada vakituisesti osaksi FINRacea