Ehkä aamuherätykset ovat joidenkin mielestä eeppisiä, mutta en minä niistä erityisemmin pidä. Aamukisoissa piilee nukahtamisen vaara, päivällä ei niinkään. Ainoa hyvä puoli aamukisoissa on se, että silloin harvemmin on muita menoja. Päivällä voi olla muita menoja, ja lisäksi kisa keskeyttää kaikki tekemiset. Mutta ilta on minusta paras, niin pitkään kun ei mennä yli puolenyön (voisi tapahtua lähinnä jos länsi-USA:ssa/Kanadassa olisi kisa), silloin on harvemmin muita menoja, eikä kisa keskeytä tekemisiä. Ja tietenkin aina on se vaara, että ennen jännittävää kisaa pyörii koko päivän forumeilla, tai sitten tapahtumarikkaan kisan jälkeen. No, onneksi avauskisa ja suuri osa kisoista, joissa titteli voi ratketa, on Aasiassa aamulla, jolloin kisan saa äkkiä pois mielestä. Ja tapahtumarikkaimmat kisat on Kanadassa ja Brasiliassa, joiden jälkeen on kiire nukkumaan.
Ja kirjoitanpa myös siitä, mikä olisi bisneksen kannalta parasta. Kun valtaosa TV-katsojista on Euroopasta, niin Aasian kisojen on parasta olla auringonlasku/iltahämärä/iltakisoja. Ja Amerikan mantereella ei kannattaisi olla iltakisaa, koska se olisi Euroopalle yökisa. Mutta iltakisa Euroopassa ei välttämättä olisi pöllömpi ajatus, miksi muuten arvokisojen fudismatsit pelataan illalla? Esim. Valencia soveltuisi hyvin iltakisaksi (olisi siltikin huono kisa
), uskon että suurin osa turisteista majoittuu Valenciassa. Ja iltakisa jättäisi aamupäivän katsojille vapaaksi vaikka auringonottoa varten.
Eikä iltakisa olisi huono asia Eurooppalaisille TV-katsojille.
Ja sitten olisi vielä se mahdollisuus, että jos lajin suosio Amerikoissa nousisi, niin kisojen alkamisajoissa mietittäisiin myös Amerikoita. Ainakin Australia, ehkä myös Japani ja Korea olisivat amerikkalaisittain kohtuu hyvään aikaan illalla, jos startti olisi normaalisti klo 14. Ja ainakaan Australia ei kyllä eurooppalaisittain paljoa parempaan aikaan ole, vaikka se alkaakin paria tuntia myöhemmin, ja Aussien iltakisaa tuskin tulee. Sen sijaan Intia on auttamattomasti liian myöhään Amerikkalaisille, mutta eurooppalaisten vuoksi kisan ajaminen viimeisinä valoisina tunteina olisi järkevää. Ja Euroopasta jo sanoinkin, iltakisa ei välttämättä olisi hullumpi juttu, ja se kyllä sopisi amerikkalaisille. Euroopan ratayhtiöt eivät vain taida olla niin varoissaan, että valoja asentaisivat, ja joissakin paikoissa katsojillakin saattaa olla pidempi matka majapaikkoihinsa, jolloin päiväkisa on parempi vaihtoehto. Ja Amerikoissa päiväkisa tuntuu ainoalta järkevältä vaihtoehdolta, Amerikan iltakisa olisi Euroopassa yöllä.
Ja miksi vaihtoehdoissa myöhaisilta alkaa klo 20? Sen valitseminen tuntuu epämieluisalta, kun se voi tarkoittaa vaikka klo 24, jos F1 sattuisi palaamaan Long Beachiin. 18-22 on parhaat, mieluiten 20.