Black Leopard
Pantera negra
Andy ei kertonut miksi Venäjää pitäisi tieten tahtoen ärsyttää ja mitä konkreettista hyötyä Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta on Suomella ja suomalaisille?
Juu katsos kun tavallista tallaajaa ei nato kiinnosta. Verorahat kylläkin.Meidän poliittiset päättäjät presidentistä viimeiseen kansanedustajaan ovat täysiä tampioita kun eivät ole kansalle ymmärtäneet kertoa tuota asiaa vaan ovat pohtineet kaikkia vitun natoja ja muita juttuja![]()
Koska *tilanteita*Miksi?
Minä ymmärrän hyvin, että Venäjää ärsyttää jos me potkimme venäläisiä Suomessa perseelle. Vaikeutamme venäläisten viisumiasioita ja laadimme lakeja jotka vaikeuttavat venäläisten yritysten toimintaa Suomessa. Tai teemme jotain muuta edellisen verrattavaa juttua venäläisten suhteen.Andy ei kertonut miksi Venäjää pitäisi tieten tahtoen ärsyttää.
Kuuluu se, usko pois.Minä ymmärrän hyvin, että Venäjää ärsyttää jos me potkimme venäläisiä Suomessa perseelle. Vaikeutamme venäläisten viisumiasioita ja laadimme lakeja jotka vaikeuttavat venäläisten yritysten toimintaa Suomessa. Tai teemme jotain muuta edellisen verrattavaa juttua venäläisten suhteen.
Mutta se lähetämmekö koneita Islantiin tai emme, ei kuulu vittujakaan venäjälle. Piste.
Kaikissa muissa tapauksissa jossain on vikaa ja pahasti.
Eli tuo viimeinen antamani vaihtoehto pitää: jossain on vikaa ja pahasti.Kuuluu se, usko pois.
Miksi sitä pitäisi rähmällään olla? Tietääkseni Venäjä ei ole pyytänyt Suomea osallistumaan oman tai muidenkaan Venäjälle ystävällismielisten valtioiden ilmavalvontaan tai ylipäätään osallistumaan muihinkaan vastaaviin operaatioihin.Eli rähmälleen ryssän eteen? Välillä kyykkyyn ja tarvittaessa kontilleen?
Jos Suomen hallitus on samaa mieltä niin miksi sitä ei kerrota kansalle suoraan?
Miksi teeskennellään, että ollaan itsenäisiä vaikka todellisuudessa ollaan ryssien etupiirissä ja niiden ohjauksessa?
Miksi kansaa pitää kusettaa?
Ilmaisin itseäni hieman huonosti. Minusta Suomen poliittisen johdon pitäisi selvästi ja rehellisesti kertoa kansalle millainen vaikutus Venäjällä on Suomen ulkopolitiikkaan.Miksi sitä pitäisi rähmällään olla? Tietääkseni Venäjä ei ole pyytänyt Suomea osallistumaan oman tai muidenkaan Venäjälle ystävällismielisten valtioiden ilmavalvontaan tai ylipäätään osallistumaan muihinkaan vastaaviin operaatioihin.
Miksi Suomen pitäisi Naton ja lännen edessä kyykkiä ja konttailla? Poliittisen ylilännettyneen johdon alemmuuskompleksia tyydyttääksemme?
Eikö juuri jatkuvalla ja yhä tiiviimmällä Nato-lähentymisellä ja yhteistyöllä yritetä näyttää ja todistaa sitä että Venäjällä ei ole mitään vaikutusta Suomeen tai Suomen ulkopolitiikkaan?Ilmaisin itseäni hieman huonosti. Minusta Suomen poliittisen johdon pitäisi selvästi ja rehellisesti kertoa kansalle millainen vaikutus Venäjällä on Suomen ulkopolitiikkaan.
Kertooko Suomen ylin poliittinen johto sinusta nyt rehellisesti kansalaisille mikä vaikutus Venäjällä on Suomeen ja Suomen ulkopolitiikkaan?
En osaa sanoa kuuluuko se mahdollinen suomalaishävittäjien lennätys Islannin kulmilla vittujakaan Venäjälle. Mutta kyllä se niitä kiinnostaa, jos/kun moisia lentoja tulee Suomen toimesta tapahtumaan.Mutta se lähetämmekö koneita Islantiin tai emme, ei kuulu vittujakaan venäjälle. Piste.
En millään haluasi rikkoa sinun illuusiotasi, mutta se ei aikuisten oikeasti kiinnosta Venäjää paskaakaan, että Suomi lähettää Islantiin muutamaksi viikoksi kaksi konetta ilman aseita jotka sitten vetävät pari näytös-lentoa.En osaa sanoa kuuluuko se mahdollinen suomalaishävittäjien lennätys Islannin kulmilla vittujakaan Venäjälle. Mutta kyllä se niitä kiinnostaa, jos/kun moisia lentoja tulee Suomen toimesta tapahtumaan.
Mukavaa, että ainakin itse koit osuneesi jonnekin :thumbup:Osuin näemmä "pää räjähti"-ruutuun kulkematta yleisen asiakeskustelun kautta.
En millään haluasi rikkoa sinun illuusiotasi, mutta se ei aikuisten oikeasti kiinnosta Venäjää paskaakaan, että Suomi lähettää Islantiin muutamaksi viikoksi kaksi konetta ilman aseita jotka sitten vetävät pari näytös-lentoa.
Se lähinnä huvittaa, ei kiinnosta, Venäjää.
Ikävä kyllä.
Il Edelleenkin olen sun mielipiteistäsi huolimatta sitä mieltä sanoi:Näytämme olevan kamalan kaukana toisistamme. En missään vaiheessa käsittääkseni väittänyt, että Venäjän mielenkiinto meidän tekemiisiin olisi nolla.
Sanoin vain ja ainoastaan, että, se, että Suomen kaksi konetta lentää ilman aseita näytöslentoja Islannissa parin viikon ajan ei kiinnosta Venäjää oikeasti.
Siis oikeasti.
Missä kohtaa me olemme erimielisiä?
Onko noin?... Suomen kaksi konetta lentää ilman aseita näytöslentoja Islannissa parin viikon ajan ...
Ensin pitää siis päättää onko kyseessä harjoitus vai "työtehtävä".- Olemme päätyneet siihen, että olisi luontevaa, että Suomi ja Ruotsi osallistuisivat Norjan valvontavuoroon tammi-huhtikuussa 2014, sanoi Katainen.
Lopullinen päätös Islannin ilmatilan valvontaan osallistumisesta tehdään Kataisen mukaan eduskunnan myötävaikutuksella siinä vaiheessa, kun kaikki tarpeelliset osallistumisen sisältöön liittyvät tiedot ovat selvillä.
Myös Ruotsi kertoi tänään aikeestaan osallistua valvontaan. Ruotsin puolella on kysymys samanlaisesta päätöksenteosta kuin Suomessa, kertoi pääministeri Fredrik Reinfeldt.
Natoon kuulumattomien maiden osallistuminen pitää hyväksyä lisäksi Naton pääneuvostossa.
Pohjoismaiden ulkoministerit käyvät vielä läpi ilmavalvonnan yksityiskohtia kokouksessaan huomenna.
Islannin ilmapuolustuksen järjestämistä on käsitelty osana pohjoismaista puolustuspoliittista yhteistyötä. Erimielisyyttä on herättänyt etenkin kysymys siitä, olisiko valvonta luonteeltaan harjoitustoimintaa vai osallistumista varsinaisiin tehtäviin.
Reserviläisliiton teettämässä kyselyssä lähes puolet suomalaisista vastusti ilmavoimien lähettämistä Islantiin. Viidennes kannatti hanketta.
Just oon menossa. Ja sitten juoksemaan 'pitkä' lenkki, joka mulle on yli puoltoista tuntinen.Kakattaako sua Mosse?
Noku toistepäin ei hommalla ole mitään toivoa onnistua.Miksi?