kouvotsvoni
Banjottu
Parasta ennaltaehkäisyä tasoristeysonnettomuuksien saralla on rakentaa onnettomuuden jälkeen paikalle silta eikä esim useampaan paikkaan puomeja samalla rahalla ennenkuin jotain sattuu.
Jokaisen tasoristeyksen yhteyteen rakennetaakoon sairaala. Nopee on siitä viedä junan alle jääneet toipumaan. Eivät ehdi kuolla pitkien kuljetusten aikana.
Veturien keuloihin pitäisi asentaa sellaisen pehmustetut "kaapparit", sitten kun satunnainen kulkija pöhlöilee raiteilla, niin kaapatkoon hänet mukaansa ja toimittakoot esimerkiksi Forssaan tai sitten vaikka Turkuun miettimään tekosiaan.Jokaisen tasoristeyksen yhteyteen rakennetaakoon sairaala. Nopee on siitä viedä junan alle jääneet toipumaan. Eivät ehdi kuolla pitkien kuljetusten aikana.
Pieksämäellä sitä vasta joutuisikin miettimään tekosiaan.Veturien keuloihin pitäisi asentaa sellaisen pehmustetut "kaapparit", sitten kun satunnainen kulkija pöhlöilee raiteilla, niin kaapatkoon hänet mukaansa ja toimittakoot esimerkiksi Forssaan tai sitten vaikka Turkuun miettimään tekosiaan.
Olen muuten joskus apaut 70-luvulla mennyt junalla Forssaan. Tai ainakin melkein, Minkiöön asti taisi vain mennä juna.Veturien keuloihin pitäisi asentaa sellaisen pehmustetut "kaapparit", sitten kun satunnainen kulkija pöhlöilee raiteilla, niin kaapatkoon hänet mukaansa ja toimittakoot esimerkiksi Forssaan tai sitten vaikka Turkuun miettimään tekosiaan.
Tota, se on WTF!WWF:n nimissä kanssa! Menee vähempi sähköä latailemiseen ja tarttee vähemmän polttaa söpöjen eläinten raatoja kamiinoissa sähköä tehdäkseen.
Mun mielestä copteri ei koskaan kommentoinu mammuttiketjuja vaan kommenttien määrää yleisemmin. En ainakaan kovin äkkiä löytäny muuta kun tän. http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1914853&postcount=776Nyt kun tuon mainitsit niin onpa tainnut jotain juttua asiasta olla. Jos jaksais niin kysyis copterilta asiasta mutten taida jaksaa. Mieluummin jankkaan ja inisen kuin tarkistan faktat.
Jätän huomiseen.Kävin kolaamassa 15 cm lumikerroksen pihalta.
Täällä oli vain jotain 5cm, niin lähtisi varmaan vaan sorat liikenteeseen, jos kolaa olisin näyttänyt.Kävin kolaamassa 15 cm lumikerroksen pihalta.
Homot syö kuraa, joten....Kaksivuotias tuskin on vielä rakentelemassa seksuaalista identiteettiään joten uskon tapahtuneessa olleen kyse siitä että kura on hyvää. Ja onkin.
Onneksi ei ole häivääkään lumesta täällä. Kiitos siitä.Jätän huomiseen.