Eilen tapahtui jotain erikoista. Kun olin ostokseni tehnyt ja lähdin kotiinpäin, auton kello oli jo 17.01 ja minulla olisi sauna 18.00. Kotiin saapuessani vilkaisin seinän perinteistä kelloa, jaahas puoli kuusi.
Tein nopeasti jauhelihaa mausteineen, pilkoin sipulit ja kaksi valkosipulia ja heitin jauhelihan joukkoon, keitin vihannessekoitukset, munia sekoitettuna maitoon, höyläsin kasan juustoja. Niistä jauheliha sekä vihannekset sekoitettiin yhteen ja kaadoin vuokaan ja lopuksi munamaitoa päälle. Lopuksi vaan uuniin kypsymään.
Katsoin uudestaan kelloa, 10 minuuttia ennen kuutta. Ehdin siis panna tupakaksi, heittää vaatteet veke, pyyhe pesuvälineineen pussiin ja kylpytakki niskaan, vähän sekoitettua miestä vahvempaa juomaa mukaan ja saunaan.
Kiroilin, että onko joku tullut liian myöhään laittamaan saunan päälle vai onko kiuas mennyt epäkuntoon? Koska mittari näytti vain vaivaiset 40 astetta. Manailin siinä ja mietin, että kenelleköhän pitäisi lähettää valitusta saunan lämmittämisen mokaamisesta.
Odotettuani vartin, päätin kaivaa kännykkäni kylpytakistani ja lähteä etsimään taloyhtiön puhelinnumeroita. Huomasin luurini näytöstä kellon: 17.16. Palasin asunnolleni katsomaan analogista seinäkelloa, sekin näytti 17.19. Tarkistin tietokoneelta, 17.20. Menin autolleni tarkistamaan: 18.23.
Jotenkin mielessä tapahtui itsetahtoinen tietoisuus kellon ajasta ja seinäkello oli analoginen ja näytti puolta kuutta, jotenkin keskityin vain minuutteja laskemiseen ja pikkuviisari oli vaan melkein siinä neljän ja kuuden välillä, etten välittänyt tuon taivaallista. Kaikki nuo ajat näyttävät vähän liiankin likellä toisiaan, oli analoginen tai digitaalinen. Kuudelta menin takaisin saunaan ja nyt siellä oli kivat lämpökelit.
Hyvä vaan, etten ole ehtinyt valittaa taloyhtiössä vastuussa olevaan henkilöön tekstiviestitse. Hän olisi pitänyt minua pöpinä tai vähintäänkin liikaa LSD:tä nauttineena.
Pirskatti soikoon! Niin ja nyt alkaisi kohta Fykkösten päätöskisa 17.50 lähtien.