Manse, möötte, lauantai, 1.12 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PuoliPöhkö
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jotain karmeaa siellä on tapahtunut, kun on niin vaivautunutta ja vaisua kommentointia.
 
Joni ei ollu paikalla. Olis ehkä kannattanut sillä pöytäseuraksemme ilmoittautui maturempi blondi-puuma, jolla oli hormoonit ihan hyrränä. Viihdytimme naikkosta pöydässämme maailmanmiesten elkein.
Rotunainen kehui salskeita ulkomuotojamme vuolaasti ja hiveli toisinaan reittäni.
Ilmoitti lopulta tarvitsevansa kipeästi seksiä, jota Jonin läsnäollessa olisi toki ollut hänelle tarjolla.
Me jo vakiintuneemmat kalkkikset jouduimme ystävällisesti kääntymään näiltä hulluilta päiviltä jo tuulikaapissa takasin harmaaseen arkeemme.

Mutta halukasta olis taatusti natsannut, sen verran oli kuumis puumis kyseessä.

Sori ei ollu varaa tulla sinne kun ens viikolla tulee vasta rahaa. Mut ei haittaa mua näin varattuna miehenä ;P
 
Onko se mööttejengi hetero- vai homogeenistä?
No ainakin sillä tavalla hetero-, että osa porukasta oli syntynyt 1980-luvulla, kun taas toiset 1760-luvulla. Minua omaishoitovelvoitteet kutsuivat kotiin jo kymmeneltä. Lähtiessäni annoin vielä puolihuolimattoman lupauksen juoppokuskaamisesta, mut olinkin sitten jo sammunut, kun käsky kävi. Sori!
 
Mä en osaa mieltää Bobbista ja nusauttamista samaan ajatuskuvioon sitten millään.

Jos seksuaalisen kanssakäymisen mieltää sellaiseksi tornitaloksi, jonka penthouse on coitus, vaikuttaa Bobbis sellaiselta tyypiltä, joka jää siihen tuulikaappiin pyörimään ja lukemaan vanhoja Tuulilaseja

Näin mäkin sen olen ajatellut, mutta liki vuosittain joku naaras kokee toisin. Ymmärrä nyt niitä sit.
 
Nyt alkaa jo elämä voittaa.
Kiitokset Pöhkölle juomatarjoilusta. Ihan en saanut koko piikkiä tuhottua mutta läheltä taisi liipata.

Tahmaus poies!
 
Ylös