Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus vol. 2

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Alentaakohan Päivi Räsänen palkkaansa taivaspaikan saadakseen?
Ane-kauppa kuuluu katolilaisuuteen ja oli uskonpuhdistuksen merkittävimpiä syitä. Eli uskonnolliselta pohjalta sopisi kansanedustajistamme Timo Soinille.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Ane-kauppa kuuluu katolilaisuuteen ja oli uskonpuhdistuksen merkittävimpiä syitä. Eli uskonnolliselta pohjalta sopisi kansanedustajistamme Timo Soinille.
Sopisi hälle. Onhan puolueensa pienten puolella rikkaita riistäjiä vastaan..puheissa, mutta paljonkahan puolueen edustajat tekevät oikeasti tuon eteen?
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Suomi on hyvässä johdossa pahimpiin kilpailijamaihin nähden. Sehän on hyvä, kun tuo mäkihyppy, hiihto ja pitkämatkanjuoksu eivät enää suju entiseen malliin.

Palkanalennuskeskustelu on huvittavasti siirtynyt veronkorotuspuheiksi. Ihan kuin ne olisivat jotenkin toisiaan vastaavia asioita.

Palkkojen alennukset auttavat niitä yrityksiä, joissa palkkoja alennetaan. Veronkorotukset lähinnä haittaavat yrityksiä, mutta auttavat poliitikkoja tuhlailemaan entiseen malliin.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kumpis Kokkila meillä oli se suurempi ongelma, kilpailukyky vai velkaantuminen?:doubtful:

Kokkila: Kaikki palkkatalkoisiin


Suomen kilpailukyvyn turvaamiseksi
kaikkien on oltava valmiita palkkojen
alentamiseen, Elinkeinoelämän
keskusliiton hallituksen puheenjohtaja
Ilpo Kokkila sanoo Yle Uutisille.

Pelkällä johdon palkka-alella ei
paranneta kilpailukykyä, Kokkila lisää.

Kokkilan mukaan johtajienkin tulee
silti osallistua palkkatalkoisiin.
Perjantain Talouselämä-lehti tulkitsee
Kokkilan torjuneen yritysjohtajien
palkka-alen.

Kokkila muistuttaa palkkojen alentami-
sen parantavan tehokkaasti kilpailuky-
kyä. Verojen korotus ei sitä tee
.
Kilpailukyvyllä ei yliraskasta byrokratiaa pureta eikä velkaantumista ehkäistä. Pannaan ensin valtiontalous kuntoon. Joko purkamalla byrokratia tai jos siihen eivät pellet kykene, niin pakkohan se on nostaa veroja. Valitkaa itse.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Kumpis Kokkila meillä oli se suurempi ongelma, kilpailukyky vai velkaantuminen?:doubtful:

Kilpailukyvyllä ei yliraskasta byrokratiaa pureta eikä velkaantumista ehkäistä.
Kyllähän kilpailukyky vaikuttaa suoraan velkaantumiseen. Mitä parempi kilpailukyky, sitä suurempi vienti ja enemmän työpaikkoja. Seurauksena enemmän verotuloja valtiolle ja vähäisempi velaonoton tarve. Ellei rahoja hassata johonkin muuhun, joka on ihan realistinen vaihtoehto.

Palkkojen alennus varmasti parantaisi kilpailukykyä, mutta siitä aiheutuvat haitat saattaisivat kompensoida hyvinkin saadut edut. Minusta mahdollisuudet palkanalennuksiin pitäisi olla käytössä yrityksissä, joissa menee heikosti. Niissäkin väliaikaisena ratkaisuna. Laaja-alainen palkkojen lasku on yhtä typerää kuin laaja-alainen palkankorotus tupo.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Henkilö jolla on mafia- ym. hämäriä kytköksiä, lukuisia korruptioepäselvyyksiä ja paljon, paljon muuta hämärää taustallaan ei pitäisi voida olla edes ehdokkaana.
Ensin valitat demokratian puutetta. Heti perään vastustat demokratiaa, kun et antaisi kansan valita vapaasti päättäjiään.:nope:

Edustuksellinen demokratiahan nimenomaan perustuu sille ajatukselle, että kansa valitsee vapaissa vaaleissa hallitsijansa. Demokratia onkin todellisuudessa erittäin vaarallinen järjestelmä, koska se mahdollistaa sen, että mikä tahansa psykopaattiryhmä voi nousta valtaan, jos se vain saa hurmattua tarpeeksi laajat kansanjoukot.

Petri Kajander kirjoittikin hyvin osuvasti tästä:

Demokratia ei perustu yksilön vapauden periaatteelle, kuten aikaisemmassa kirjoituksessa (Vapaus tai pakkovalta) on määritetty. Demokratia perustuu pakkovaltaan, jolla osa ihmisistä käyttää pakkokeinoja (ts. väkivaltaa tai sillä uhkailua) toisia ihmisiä kohtaan. Poliittisesti korrektimpi tapa ilmaista sama asia on sanoa, että demokratia perustuu enemmistön valtaan. Enemmistön päätökset (ts. mielivallan tai -oikut sillä niitä ne ovat aina kun poiketaan vapaaehtoisuuden periaatteesta) pakottavat vähemmistön uhraamaan omat oikeutensa enemmistön tahdolle.

Millä oikeutuksella suurempi määrä ihmisiä (ts. enemmistö) voi alistaa vähemmistö(j)ä (yksilö on pienin vähemmistö)? Kaikki moraaliset perustelut enemmistödemokratian käytölle ovat vähintäänkin arveluttavia sillä auttamatta tällöin jonkun yksilön oikeudet katsotaan uhrattaviksi. Perustelut demokratian oikeutukselle sinänsä eivät ole mielenkiintoisia vaan pakkovallan käyttö moraalisena periaatteena ja sen hyväksyminen. Alistaminen ja sorto eivät siis ole vieraita käsitteitä demokratiassakaan – ne ovat osa sen hyväksyttyä moraalikäsitettä.
http://www.petrikajander.com/fi/artikkeleja/yhteiskunta/demokratia/
 
Viimeksi muokattu:

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kyllähän kilpailukyky vaikuttaa suoraan velkaantumiseen. Mitä parempi kilpailukyky, sitä suurempi vienti ja enemmän työpaikkoja. Seurauksena enemmän verotuloja valtiolle ja vähäisempi velaonoton tarve. Ellei rahoja hassata johonkin muuhun, joka on ihan realistinen vaihtoehto.

Palkkojen alennus varmasti parantaisi kilpailukykyä, mutta siitä aiheutuvat haitat saattaisivat kompensoida hyvinkin saadut edut. Minusta mahdollisuudet palkanalennuksiin pitäisi olla käytössä yrityksissä, joissa menee heikosti. Niissäkin väliaikaisena ratkaisuna. Laaja-alainen palkkojen lasku on yhtä typerää kuin laaja-alainen palkankorotus tupo.
Toki. Itse lähestyisin kuitenkin ensin tuota velkaantumista ja velkarahalla elämistä. Ja koskettelisin rattaita tuon byrokratian.
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Ensin valitat demokratian puutetta. Heti perään vastustat demokratiaa, kun et antaisi kansan valita vapaasti päättäjiään.:nope:

Edustuksellinen demokratiahan nimenomaan perustuu sille ajatukselle, että kansa valitsee vapaissa vaaleissa hallitsijansa. Demokratia onkin todellisuudessa erittäin vaarallinen järjestelmä, koska se mahdollistaa sen, että mikä tahansa psykopaattiryhmä voi nousta valtaan, jos se vain saa hurmattua tarpeeksi laajat kansanjoukot.

Petri Kajander kirjoittikin hyvin osuvasti tästä:


http://www.petrikajander.com/fi/artikkeleja/yhteiskunta/demokratia/
En ole koskaan pitänyt edustuksellista demokratiaa minkäänlaisena demokratian ehdottomana kruununjalokivenä saati kritiikin ulkopuolella pidettävänä saarekkeena. Kyllä, edustuksellisessa demokratiassa on toki hyvätkin puolensa, mutta esim. Berlusconi&co. on hyvä esimerkki siitä kuinka koko systeemiä voi pitää pilkkanaan. Korruptio- ja kähmintävapaa Suomikin on tunnetusti kaikkea muuta kuin puhdas pulmunen.

Niin että psykopaatteja......

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009111710611651_uu.shtml
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Toi jätkä ei kyllä aja täysillä valoilla.

Vartiainen: Työttömille työvelvoite


Työttömät pitäisi velvoittaa ottamaan
tarjottu työ vastaan, katsoo VATT:n
ylijohtaja Juhana Vartiainen.
Vartiainen kertoo näkemyksestään
Sunnuntaisuomalaisessa.

Vartiaisen mukaan työllisyyttä ja
tuottavuutta pitäisi parantaa mm.
sillä, että työttömät velvoitettaisiin
ottamaan tarjottu työ vastaan, vaikka
se ei vastaisikaan omaa ammattia
.

Lisäksi työttömyyttä vähentäisivät
matalapalkkatyöt - palkkaerojen kasvun
uhallakin, sanoo Vartiainen.

Työttömyysturvaa pitäisi hänen mukaansa
myös lyhentää.
Toki joku työtön poliisiksi, kirurgiksi tai palomieheksi kuullostaa ihan fiksulta.:eek:

Niinistö ei tue yleistä palkka-alea


Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
kertoo Facebookissa, ettei hän kannata
yleistä palkka-alea. Keskustelu
palkanalennuksista roihahti, kun
presidentti ilmoitti haluavansa
pudottaa omaa palkkiotaan viidenneksen.

- En ole sanallakaan ehdottanut yleistä
palkanalennusta, enkä tule
ehdottamaankaan
, Niinistö kirjoittaa.

Niinistö on myös lyhyesti kommentoinut
viime päivinä käytyä arvokeskustelua.

- Ilahduttavaa, että Te täällä ja niin
moni muu näyttää pitävän kunniassa
arvoja! Eivät ne tulkintoja kaipaa,
Niinistö kirjoittaa.
Salehan nostaa profiliaan ihan reilusti. Näyttää olevan sitten seuraavat 11 vuotta kahvassa sitten. En pahemmin valita.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Toi jätkä ei kyllä aja täysillä valoilla.
Toki joku työtön poliisiksi, kirurgiksi tai palomieheksi kuullostaa ihan fiksulta.:eek:
Enpä olisi itse osannut tulkita viestiä noin. Sen sijaan kuvittelisin, että työttömän poliisin pitäisi hyväksyä rakennusapulaisen hommia.

Minusta se on ok, että elääkseen pitää tehdä työtä jos pystyy ja kykenee. En tajua, että miksi muiden pitäisi maksaa terveen ja työkykyisen ihmisen odotteluaika "oikeaan" hommaan. Nekin rahat voisi käyttää vaikka lasten- ja nuortentyöhön.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
No mitäs sitten, jos työtön ei ota työtä vastaan, vaikka velvoitetaan? Laitetaan työtön vankilaan? Niissähän tilaa riittää. Vai onko tuo Vartiainen ajatellut niin pitkälle?
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Enpä olisi itse osannut tulkita viestiä noin. Sen sijaan kuvittelisin, että työttömän poliisin pitäisi hyväksyä rakennusapulaisen hommia.
Tuohan se mun pointti juuri olikin, että kuka määrittelee, mitä töitä voidaan teettää työttömillä ja miten se vaikuttaa esim. opiskeluhalukkuuteen, jos rakennusalan ammattilaisia korvataan työttömillä ja todennäköisesti halvemmalla.

Vai miltä susta tuntuisi, jos sut potkittais pois töistä ja otettais työtön tilalle halvemmalla?
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
No mitäs sitten, jos työtön ei ota työtä vastaan, vaikka velvoitetaan? Laitetaan työtön vankilaan? Niissähän tilaa riittää. Vai onko tuo Vartiainen ajatellut niin pitkälle?
Juhana-poika varmaan ajatteli, että silloin voisi kieltäytyä maksamasta työttömyyskorvauksia.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Vai miltä susta tuntuisi, jos sut potkittais pois töistä ja otettais työtön tilalle halvemmalla?
Eipä se mukavaa olisi, mutta kertoisi siitä, että minun hintalaatusuhde ei ole ollut kohdallaan työtä ajatellen. Tuossahan pitää huomioida, että työtön pitää ottaa oikeasti töihin eikä jollakin tukirahoilla vääristämään kilpailua.

Jos ei työ kelpaa, niin miksi silloin pitäisi jotain korvauksia maksaa?! Miksi terveen ja työkykyisen ei tarvitsisi tehdä työtä johon pystyy? Miksi muiden pitäisi elättää tällaista ihmistä?
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Eiks nyttenkin ole karenssi, jos et ota tarjottua työtä vastaan?
Joo, jos irtisanoo itsensä, kieltäytyy tarjotusta työstä tai menee vaikkapa kännissä työhaastatteluun tulee 15-90 päivän karenssi. Toistuvasti jos härvää niin karenssi määrätään toistaiseksi ja puretaan vasta, kun on ollut vähintään 12 viikkoa töissä/koulutuksessa. Koulutetuilla on työttömyyden alussa ammattisuoja, jonka mukaan kolmen ekan kuukauden aikana ei tartte ottaa vastaan koulutusta vastaamatonta työtä. Tosin tuohon ei välttämättä pelkkä koulutus riitä vaan työkokemustakin vaadittaneen, te-toimisto ratkaisee tapauskohtaisesti onko työnhakijalla ammattisuoja.
 
Viimeksi muokattu:

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Eipä se mukavaa olisi, mutta kertoisi siitä, että minun hintalaatusuhde ei ole ollut kohdallaan työtä ajatellen. Tuossahan pitää huomioida, että työtön pitää ottaa oikeasti töihin eikä jollakin tukirahoilla vääristämään kilpailua.
Tuosta Vartiainen ei mun mielestä ole pahemmin puhunut, vai onko? Niin ja onhan se nähty noiden orjatyöllistettyjen kans, että ilmainen tai puoli-ilmainen voittaa aina ammattimiehen.

Muutenkin pettymys koko mies, odotin jotain edes vähän kokonaisvaltaisempaa otetta hommaan, mutta pelkkä leikkaus- ja kiristyskohteita huuteleva automaattihan tuo on. Miehen aiemmat kirjoitukset ym. anto luvan odottaa parempaa.
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Ainakin Vartiainen esittää ajatuksia ja malleja toisin kuin 99%:ia poliitikoista tai etujärjestöjyristä, joiden elämäntehtävä näyttää olevan sanoa - ei, ei, ei, ei, ei, ei.. ja ei - ilman mitään vaihtoehtoista mallia.
 
Ylös