Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus vol. 2

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Esimerkkejä yksilön oikeuksia räikeästi polkevista äänestyksistä?
Itävallan sunnuntainen kansanäänestys on yksi esimerkki.

Yleinen asevelvollisuus jatkuu Itävallassa, ilmenee kansanäänestyksen alustavista tuloksista. Noin 60 prosenttia äänestäneistä haluaa säilyttää asevelvollisuuden ennallaan.

Maa äänesti asevelvollisuuden jatkumisesta tänään sunnuntaina. Vastakkain olivat yleinen asevelvollisuus tai palkka-armeijaan siirtyminen.

Äänestyksen tulos ei ole sitova, mutta hallitus on luvannut kunnioittaa kansan tahtoa.
http://yle.fi/uutiset/yleinen_asevelvollisuus_jatkuu_itavallassa/6459082
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Helppohallinto kertoo hienoa kuvaa

Haasteena ovat eritoten asenteet ja tulkintatavat. “Moni virkamies lähtee siitä ajattelusta että tulkitaan, miten rakentamisen voi estää, eikä kuinka sen voisi mahdollistaa,” luonnehtii Palmberg.
Suomessa on kolme kertaa enemmän virkamiehiä kuin Saksassa, byrokratian luvatussa maassa. Suomessa lähes kolmannes työvoimasta on virkamiehiä, siinä missä Saksassa heitä on 12 prosenttia.
 

Hawke

Well-known member
Liittynyt
10.3.2010
Viestit
873
Niin, voi esittää kysymyksen siitä polkeeko äänestyksen tulos yksilön oikeuksia räikeästi? Armeijan välttäminen ei Suomessa ole kovinkaan hankalaa ja väitän että ei se Itävallassakaan mahdotonta ole.
Eivät kaikki halukkaat pysty asevelvollisuutta välttämään kuten eivät Suomessakaan. Yksikin uhri on liikaa.

Ja vaikka sitä pystyisi välttämään, se ei muuttaisi mihinkään järjestelyn moraalittomuutta, koska sen tarkoitus on moraaliton. Argumenttisi on vähän kuin sanoisi, että rikoksen yrityksessä ei ole mitään väärää, jos se epäonnistuu.
 
Viimeksi muokattu:

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Eivät kaikki halukkaat pysty asevelvollisuutta välttämään kuten eivät Suomessakaan. Yksikin uhri on liikaa.

Ja vaikka sitä pystyisi välttämään, se ei muuttaisi mihinkään järjestelyn moraalittomuutta, koska sen tarkoitus on moraaliton. Argumenttisi on vähän kuin sanoisi, että rikoksen yrityksessä ei ole mitään väärää, jos se epäonnistuu.
Siis mitä vittua täällä horistaan??. Ymmärränkö nyt oikein, että jonkun mielestä armeijan käyvät ovat uhreja, jotka joutuvat tuohon moraalittomuuden suohon väkisin??
 

Hawke

Well-known member
Liittynyt
10.3.2010
Viestit
873
Siis mitä vittua täällä horistaan??. Ymmärränkö nyt oikein, että jonkun mielestä armeijan käyvät ovat uhreja, jotka joutuvat tuohon moraalittomuuden suohon väkisin??
Ne, jotka joutuvat pakkotyöhön (armeija), korvaavaan pakkotyöhön (siviilipalvelus) tai siihen kieltäytyessä annettavaan rangaistukseen (vankila), ovat tähän pakottaneen hallintokoneiston uhreja. Eikö tämä ole aivan sanakirjamääritelmien mukaista kielenkäyttöä?

Valtiolla ei ole oikeutta asettaa kansalaisiaan pakkotyöhön. Ihmiset kokevat asevelvollisuuden poikkeukseksi vain, koska heillä on virheellisiä näkemyksiä modernista sodankäynnistä ja he kannattavat nationalistisia, militaristisia ym. perusteettomia ideologioita.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Siis mitä vittua täällä horistaan??. Ymmärränkö nyt oikein, että jonkun mielestä armeijan käyvät ovat uhreja, jotka joutuvat tuohon moraalittomuuden suohon väkisin??
No kyllähän Suomessa määrätään pakkotyöhön 6-12 kk ajaksi sukupuolen perusteella.

... ei tartte juuri edes kärjistää.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Virkamiehiä Suomessa lienee riittävästi, mutta kieltämättä vahvasti epäilyttää kolminkertainen määrä Saksaan verrattuna.

Jos sellainen ero olisi, niin kyseessä olisi pakko olla jonkinlainen tilastointiero.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Virkamiehiä Suomessa lienee riittävästi, mutta kieltämättä vahvasti epäilyttää kolminkertainen määrä Saksaan verrattuna.

Jos sellainen ero olisi, niin kyseessä olisi pakko olla jonkinlainen tilastointiero.
Tuo "kolmannes" lienee melko 1:1:n Suomen julkisen sektorin työvoiman kanssa. Joten voi olla, että tuossa on
Suomen julkinen sektori vs. Saksan julkinen sektori (tai osa siitä)
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Isohko osa julkisen talouden kustannusten noususta tulee julkisista hankinnoista. Vuosien 2006-2010 välillä julkisten hankintojen määrä on kasvanut noin 8 mrd eurolla. Hankinnoista noin 35 % oli hankintalain piirissä ja 24 % kilpailutettiin EU:n laajuisesti.

Julkisten hankintojen arvo oli EU:n tilastotoimisto Eurostatin kokoamien laskelmien mukaan 35 miljardia euroa vuonna 2010. Summa oli 1,5 prosenttia EU:n julkisten hankintojen kokonaisarvosta (2 407 mrd. euroa). EU:n hankintadirektiivit ja kansalliset hankintasäännökset säätelevät vain osaa julkisista hankinnoista. Niiden ulkopuolelle jäävät muun muassa pienhankintoja, julkisyhteisöjen sisäisiä hankintoja ja valtioiden
turvallisuuden kannalta tärkeitä hankintoja. Bruttokansantuote bkt:sta julkiset hankinnat olivat Suomessa 19,4 prosenttia vuonna 2010.

Julkisten hankintojen arvo lisääntyi Suomessa neljänneksellä varsin lyhyessä ajassa eli vuosina 2006-10. Samanaikaisesti niiden bkt-osuus kasvoi kolme prosenttiyksikköä. Julkiset hankinnat ovat lisääntyneet nopeammin kuin maamme kokonaistuotannon arvo suhdanteista riippumatta. Edes talouden taantuma ei ole pysäyttänyt kehitystä. Toteutunut kehitys on ollut tulosta ostopalvelujen kasvusta ja viime vuosina yleistyneestä toimintojen kokonaan ulkoistamisesta etenkin kunnissa, sillä kuntayhteisöjen osuus julkisista kulutusmenoista on meillä miltei kaksi kolmasosaa.
http://www.tem.fi/files/33155/TEMrap_18_2012.pdf
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
No kyllähän Suomessa määrätään pakkotyöhön 6-12 kk ajaksi sukupuolen perusteella.

... ei tartte juuri edes kärjistää.
Sitä vastoin valtiolta saatuja etuja ja oikeuksia saa nauttia vain sen rapiat 70 vuotta keskimäärin.:(
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Eivät kaikki halukkaat pysty asevelvollisuutta välttämään kuten eivät Suomessakaan. Yksikin uhri on liikaa.

Ja vaikka sitä pystyisi välttämään, se ei muuttaisi mihinkään järjestelyn moraalittomuutta, koska sen tarkoitus on moraaliton. Argumenttisi on vähän kuin sanoisi, että rikoksen yrityksessä ei ole mitään väärää, jos se epäonnistuu.
No kyllä todellakin pystyvät jos vain haluavat. Ei ole vaikeaa eikä ole mikään pakko ehdoin tahdoin mennä punaisiin papereihin asti.

Allekirjoittanut ei ole puhtaan ammattiarmeijan eikä myöskään vanhaa mallia edustavan asevelvollisuusarmeijan kannattaja. Ei tässä keskustelussa pidä unohtaa sitäkään, että suuri osa asevelvollisista menee armeijaan täysin vapaaehtoisesti ja osa jopa mielellään.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Isohko osa julkisen talouden kustannusten noususta tulee julkisista hankinnoista. Vuosien 2006-2010 välillä julkisten hankintojen määrä on kasvanut noin 8 mrd eurolla. Hankinnoista noin 35 % oli hankintalain piirissä ja 24 % kilpailutettiin EU:n laajuisesti.


http://www.tem.fi/files/33155/TEMrap_18_2012.pdf
Tuossa nyt kannattaa huomata, että 8 miljardia ei ole nettokasvua menoissa. Jos hankintoja ei olisi tehty, niin ne olisi pitänyt itse tuottaa kuitenkin.

Valtion ehkä kannattaisi säätää vähemmän tehtäviä kunnille jos aikoo, että ne itse pystyvät palvelunsa tuottamaan.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Tuo "kolmannes" lienee melko 1:1:n Suomen julkisen sektorin työvoiman kanssa. Joten voi olla, että tuossa on
Suomen julkinen sektori vs. Saksan julkinen sektori (tai osa siitä)
Sulle kuitenki meni läpi, kuin väärä raha. Se mitä Saksan byrokratiasta ja paperinpyörityksestä, myös teollisuuden puolella, olen siellä työskenneiltä kuullut niin taitaa Suomi tulla jälkijunassa.
 

Hawke

Well-known member
Liittynyt
10.3.2010
Viestit
873
No kyllä todellakin pystyvät jos vain haluavat. Ei ole vaikeaa eikä ole mikään pakko ehdoin tahdoin mennä punaisiin papereihin asti.

Allekirjoittanut ei ole puhtaan ammattiarmeijan eikä myöskään vanhaa mallia edustavan asevelvollisuusarmeijan kannattaja. Ei tässä keskustelussa pidä unohtaa sitäkään, että suuri osa asevelvollisista menee armeijaan täysin vapaaehtoisesti ja osa jopa mielellään.
Vaikka teoriassa asevelvollisuuden pystyisi välttämään, sillä voi olla vaihtoehtokustannuksia, jotka sulkevat nämä menetelmät pois. Periaatteessa voi aina esim. teeskennellä mielisairasta tai ilmoittautua väkivaltaiseksi, mutta tähän ei välttämättä kannata ryhtyä. Tuttuni Itävallassa väittävät, että monet kyllä vapautetaan suhteellisen heppoisin lääketieteellisin perustein, mutta on pitkälti tuurista kiinni, saako kyseisen vapautuksen. Pelkkä haluttomuus asevelvollisuuteen ei kuitenkaan välttämättä riitä. Näinhän tilanne on myös Suomessa.

Ei armeijaan meno ole vapaaehtoista vain siksi, että he eivät valitse siviilipalvelusta tai vankilaa. Vapaaehtoista se olisi, jos kysyttäisiin erikseen ilman rangaistuksen uhkaa ja armeijaan menisivät vain ne, jotka suostuisivat. Passivinen hyväksyntä ei ole vapaaehtoisuutta, kuten ei myöskään hyväksyntä rangaistusten uhalla. Väitätkö seuraavaksi, että ihmiset maksavat veronsa vapaaehtoisesti?
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Eipä tietenkään, mutta nyky roikkopersesuomalaisilla ei ole kuin oikeuksia eikä velvollisuuksia lain.

Sillähän täällä elää.:ahem:
Ei muo haittais tuo, jos se ois jossain määrin tasa-arvoinen, nyt sukupuolen perusteella rangaistaan.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Kannatan kansalaispalvelusta, joka koskisi kaikkia sukupuoleen, uskontoon tai vakaumukseen katsomatta. Vapautukset ainoastaan terveydellisin perustein ja kesto vaikkapa 6-12kk tehtävistä riippuen.
 
Ylös