AJ
Well-known member
Pienimuotoiseksi perinteeksi muodostunut syöksylaskupeli on ladattavissa 4.12. lähtien.
http://www.skichallenge.at/en/
http://www.skichallenge.at/en/
Eka mäki on ainoa hyvä niistä. Mikäli on vieläkin Wengen.Näinköhän sitä yrittäis tänä vuonna laskea muutenkin kuin ekaa mäkeä?
KompEn sitten taaskaan muista salasanaani eikä se salasanan palautus jostain syystä mulla toimi (olen ihan varmasti laittanut sinne toimivan osotteen sen verran sentään muistan, mutta se ei niitten mielestä käy yksiin käyttäjänimen kanssa). Ilmeisesti rekisteröidyn nyt sitten kolmantena osallistumisvuotenani kolmannella nimellä. :nope:
Mulla ongelmana saattas olla, että viimevuonna näköjään laskin Sveitsinlipulla ja nyt latasin Itävallan version. Toisaalta en minä toistaiseksi ole saanu palautettua toissavuotisen laskijan salasanaakaan, vaikka se taitas olla Itävaltalainen.Heh. Mulla oli vanhassa koneessa toi 2012 versio. Sillä pääsin tunnarilla ja salasanalla sisään. Muokkasin jopa tietoja jne, mutta 2013 versio ei päästä samalla tunnarilla sisään millään![]()
Joo, taitaa olla niin, että pitää käyttää lipun mukaista versiota. Viime vuodeksi kun vaihdoin Saksan lipun alle, niin piti uusi tunnus tehdä.Mulla ongelmana saattas olla, että viimevuonna näköjään laskin Sveitsinlipulla ja nyt latasin Itävallan version. Toisaalta en minä toistaiseksi ole saanu palautettua toissavuotisen laskijan salasanaakaan, vaikka se taitas olla Itävaltalainen.
Se nähdään sitten mäessä. Kova vastus olet joka vuosi ollut! :ahem:EDIT: Jahas, AJ oli nopeampi.