Tässä nimenomaisessa tapauksessahan käyttäjä nostaa mölyn, koska kyseistä keskustelua käydään tavalla jota hän ei hyväksy / ymmärrä / tahdo ymmärtää. Puutarhanhoito ei tähän liity.
Alonson julkista persoonaa koskeva keskustelu kun kuitenkin on hyvin selkeästi on-topic ja olen kanssasi täysin eri mieltä siitä, että tähän mennessä käyty keskustelu olisi hölynpölyä ollut. Päinvastoin. Hyvin terävänäköisiä huomioita täällä on asiaan liittyen tehty.
Alonson julkikuvaa koskeva keskustelu varmasti kuuluu otsikkoon ja olen jopa sitä mieltä, että pari viikkoa sitten aiheeseen oli jotain uutta ammennettavaa. Mullon vahva muistikuva, että tänäänkin ihan alun perin osallistuin tällaiseen keskusteluun, mutta mulle kerrottiin, että agenda, semantiikka sekä kyvyttömyys ymmärtää. Näistä on jotenki hankala lähteä rakentamaan keskustelua itse aiheesta.
Useammankin kerran olen epäillyt (siis en vain tämän aiheen suhteen), että näet kommenteissani rivien välissä jotain, mitä siellä ei ole. Sikäli kun oikein tulkitsen niin mielestäsi on mahdotonta olla sitä mieltä, että Alonson kommentteja ylitulkitaan, jollei ole tyhmä tai toteuta jotain salaista Fernandonpuolustusmissiota. Ongelma on siinä, etten näe näillä yhteyttä vaan kommentti on reaktio johonkin, minkä olen kokenut pitkään menneen yli (Vähän erikoista muutes lukea, että se on Alonson hehkutusta). Tyhmä voin toki olla, mutten mielestäni ratkaisevan paljon yleistä tasoa yksinkertaisempi.
Että ihan kollektiivista tyhmyyttä, hölynpölyä ja teksimuotoista ulostetta?
Näytäs nyt meille muille mallia, kuinka sitä "oikeanlaista" keskustelua käydään.
Kärjistän ja yleistän, eli en viittaa kaikkeen aiheesta koskaan käytyyn keskusteluun. Jos ei foorumin Alonso-keskusteluista mainitsemaani joukkohurmosta tunnista, niin kyllä mä vähän ihmettelen.
Ja kai tuo Calvinin kommentti kuuluu alkuperäiseen säikeeseen?