Ai vähän kesti, ennenkuin pääsin vastauksiin ja pisteytyskin tulee vasta kohta. :nope:
1. Minkä piirtäjinä seuraavat henkilöt ovat tulleet parhaiten tunnetuksi?
a) Floyd Gottfredson Mikki Hiiri
b) Daan Jippes Aku Ankka
2. Vastaa vain toiseen: (tai no, sovitaan että voi vastata molempiin, piste on kuitenkin maksimi vaikka molemmat olisivat oikein)
a) Kenen kuuluisan piirtäjän käsialaa on "Mustat sivut"? Andre Franquin
b) Kenen kädenjälkeä on sarjakuva Ankardo? Benoit Sokalin
3. Nimeä kaksi vakihahmoa Asterixista (ja Obelixista). Kysymyksessä esiintyneet henkilöt eivät kelpaa. Lähes kaikille vastanneille tästä piste - noitahan riittää. Hyväksytään myös Caesar näin niinkuin kylän ulkopuolelta.
4. Millä nimellä Bamse on tullut tunnetuksi Suomessa? Maailman vahvin nalle
5. Mikä kustantamo julkaisee Tex Willeriä suomeksi? Egmont
6. Jonihan se ensimmäisessä kuvassa on, vaan millä nimellä kyseinen hahmo on tuttu Forumin ulkopuolella? Jere
7. Laita seuraavat sarjakuvat ikäjärjestykseen vanhimmasta nuorimpaan sanomalehdessä ilmestymisen perusteella.
Harald Hirmuinen, Karvinen, Masi ja Tenavat
Saivartelua ei jälkikäteen sallita. Rivinsä saa perustella tahtoessaan, jolloin ei jää samanlaista tulkintaa kuin stadioneiden suhteen oli.
Masi, Tenavat, Harald Hirmuinen, Karvinen Masi ja Tenavat aloittivat molemmat vuonna 1950. Tarkka ajoitus on vähän niin ja näin, kun nimiongelmia oli alussa. Tuo nyt on kuitenkin virallinen järjestys.
8. Pakollisena Muumikysymyksenä mennään vähän oudompiin maisemiin. Mitä Niiskuneiti mahtaa tilata? Entä mitä he lopulta pistelevät poskeensa? Bonuksen saa, jos tietää missä paikassa/sarjassa tämä episodi tapahtuu. Samainen bonus napsahtaa, jos kertoo mitä repäisevää muumit lopulta tekivät.
Niiskuneiti tilasi Marihuanaa ja söivät sitten LBJ-pillereitä. Katselivat seuraavalla sivulla viikon kuuta. Paikkana Torrelorca
9. Muumien jälkeen näyte eräästä vakiintuneesta kotimaisesta nettisarjakuvasta. Mikähän mahtaa olla sarjan nimi, tekijästä nyt puhumattakaan?
Naapurit - vai ei ole Hollen eli Esa Holopaisen juttu tuttu:thumbfh:
10. Minkä, monesta yhteydestä kuuluisassa paikassa asuvan sankarin uskollisena apurina toimii Lothar. Taika-Jim ja paikka tosiaan Xanadu