Triviaa!

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Bobakki on oikeilla jäljillä. Ehkä muutama yritys vielä niin vastaus löytyy?:wink:
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Aivan Oikein. Bolognasta kotoisin Francia on ja hänet rankattiin yhteen aikaan 70-luvun puolivälissä paremmaksi kuljettajaksi kuin maanmiehensä Vittorio Brambilla. Francia joutui kaksi kertaa luovuttamaan autonsa ja hän starttasi vain kahdesti viikonloppuun ja kummallakin kerralla karsiutui.

Osellan luottomies hän kuitenkin oli ja Francia oli myös Osellan ja Alfa Romeon kaksoistestaaja kaudella 1985. Molemman tallin testejä Giorgio oli toki hoitanut aiemminkin. Tosin hänen uransa toinen kisa maksoi hänelle 50 000 dollaria. Koko kausi olisi maksanut 750 000 dollaria. Sellaisia varoja ei löytynyt.
 
Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
McLaren-Mercedes saavutti viime kaudella valmistajien MM-hopeaa ilman, että kumpikaan tallin kuljettajista saavutti henkilökohtaista MM-mitalia. Millä kaudella näin on edellisen kerran käynyt ja minkä tallin toimesta?
 
tommii

Well-known member
Liittynyt
1.6.2004
Viestit
773

Tuskin lähiaikoina. Uusi pisteytys nyt varmaan myös vaikutti aika paljon siihen että McLaren tuohon pystyi. 1996 oli aika lähellä, kun Benetton keräsi 68 pistettä ja oli MM-3, Ferrari 70 pinnalla kakkonen.
 
poko

Well-known member
Liittynyt
17.4.2005
Viestit
1231
Olisko Ferrari 1997, kun Schumi menetti pisteet, mutta Ferrari säilytti valmistajien.
 
Zervuska Haidis

Well-known member
Liittynyt
8.1.2007
Viestit
12618
Sijainti
Sivulla viisi
2007 Bemari sijoittui Ferrarin jälkeen toiseksi kun Mclaren hylättiin valmistajien sarjasta. Kuskejahan ei kuitenkaan hylätty joten vähän kyseenalainen tapaus tuo. Virallisessa tulosliuskassa kuitenkin Bemari toinen, vaikka Heidfeld ja Kubica MM-sarjassa vasta sijoilla 5 ja 6.
 
Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
2007 Bemari sijoittui Ferrarin jälkeen toiseksi kun Mclaren hylättiin valmistajien sarjasta. Kuskejahan ei kuitenkaan hylätty joten vähän kyseenalainen tapaus tuo. Virallisessa tulosliuskassa kuitenkin Bemari toinen, vaikka Heidfeld ja Kubica MM-sarjassa vasta sijoilla 5 ja 6.
Tämähän se oli. Bemari hoisi samalla hopean palkintokaappiin voittamatta ainuttakaan kisaa, vastaavaan "saavutukseen" edellisen kerran on yltänyt British American Racing kaudella 2004.
 
ArtoD

Well-known member
Liittynyt
20.9.2009
Viestit
83
Sijainti
Mansesteri
Tuli, edellinen ennätys oli 23 autoa Kiinan GP:stä tältä kaudelta. Aika vakuuttavaa on luotettavuus nykypäivänä, tosin tekniikkaa on säännöillä ja rajoituksilla suitsittu siihen malliin että enää ei sitä puolta voi revittää äärimmilleen kuten vielä vaikka 10 vuotta sitten.
 
teppoil

Well-known member
Liittynyt
9.12.2008
Viestit
2605

Nyt voidaan sitten julistaa, että Narain Karthikeyan on F1-historian surkein kuljettaja. Kukaan muu ei ole ikinä saanut niin huonoa sijoitusta (24.) kilpailusta. :ahem:
 
ArtoD

Well-known member
Liittynyt
20.9.2009
Viestit
83
Sijainti
Mansesteri
Nyt voidaan sitten julistaa, että Narain Karthikeyan on F1-historian surkein kuljettaja. Kukaan muu ei ole ikinä saanut niin huonoa sijoitusta (24.) kilpailusta. :ahem:
Jälkimmäinen lause pitää paikkansa, historian huonoin F1-kuljettaja lienee kuitenkin edelleen tilastojen valossa Claudio Langes (saldona 14 esikarsiutumista kaudelta 1990 ja siinä koko F1-ura sitten olikin). Karthikeyanilla on kuitenkin tilillään mojovat 5 MM-pistettä USA:n tynkäkisasta 2005.
 
Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Jälkimmäinen lause pitää paikkansa, historian huonoin F1-kuljettaja lienee kuitenkin edelleen tilastojen valossa Claudio Langes (saldona 14 esikarsiutumista kaudelta 1990 ja siinä koko F1-ura sitten olikin). Karthikeyanilla on kuitenkin tilillään mojovat 5 MM-pistettä USA:n tynkäkisasta 2005.
Tarpeeksi huonolla autolla karsiutuu kisasta jopa Mika Häkkinen, joten en pitäisi tätä kovin tarkkana mittarina kuljettajan huonoudelle.
 
Lazer

Well-known member
Liittynyt
19.6.2007
Viestit
319
Webber teki (tai ennemminkin saavutti) tässä kisassa "Frentzenit". Millä tavalla?
 
Viimeksi muokattu:

ArtoD

Well-known member
Liittynyt
20.9.2009
Viestit
83
Sijainti
Mansesteri
Webber saavutti nyt neljännen kolmossijan putkeen. Frenzen oli yltänyt samaan kaudella 1997 kilpailuissa 12-15.
 
Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4222
Itse en tiedä vastausta joten kysyn, onko Jenson Buttonin nimissä ennätys varikkokäyntien määrästä kilpailussa jonka voittaa?
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Laitetaan jotain pitkästä aikaa. Seuraavaksi tulee kysymys.

5 pisteen vihje: Tämä kilpailu valittiin aikanaan parhaimman tv-palkinnon saajaksi vaikka Suomessa kilpailussa ja sen televisioinnissa oli vaikeuksia. Mikä kilpailu on kyseessä?
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
4 pisteen vihje: Kysymyksen kilpailua ei alkuvuosina meinattu saada ajetuksi johtuen kilpailun rahoitusvaikeuksista ja liian suuresta ennakkomaksusta.

Tässä kilpailussa piti debytoida myös erään testikuljettajan suurella rahalla. Se kuitenkin kariutui erään tietyn herran vastalauseisiin. Mistä kilpailusta on kyse?
 
Ylös