Paikallinen mies uskaltaa taas nussia vaimoaan pelotta
(VIITASAARI) Viitasaarelaista paikallista miestä pitkään vaivanneet erektio-ongelmat helpottivat vihdoin keskiviikkona. Mies kertoo, että lauantaina lottoarvonnan jälkeen hän aikoo pitkän tauon jälkeen nussia vaimoaan peiton alla kymmenisen minuuttia, enintään.
Miehen mukaan vaivat loppuivat heti kun hän kuuli radiosta eduskunnan lakivaliokunnan estäneen tasa-arvoisen avioliittolain etenemisen. Jo vuosikausia miestä olivat seksin aikana häirinneet toistuvat painajaisnäyt panevista homoista. Lisäksi miehen avioliiton pyhyys oli jatkuvasti uhattuna panevien homojen vuoksi.
“Nyt se on, kiitos katolisen luojan, ohi”, mies kiittää. Siemensyöksyn hetkellä hän aikoo ajatella Anne Holmlundia, kuten aina ennenkin.
“Suuseksiä meillä ei kuitenkaan harrasteta koska se on homoa”, hän vakuuttaa.