Minä olen ainakin ihan objektiivinen seuraaja, kunhan vain rankkaan Fernando Alonso Díazin arvoasteikollani lajin tämän hetken parhaimmaksi kuljettajaksi. Häntä sellaisena myös teksteissäni käsittelen, myönnettäköön.
Kovin on vain Alonso-kritiikki edelleen sellaista samanlaista silmät punaisina keuhkoamista kuin 2009-10, kun tämä Santander-järjestely näki päivänvalonsa.
Olisi mielenkiintoista tietää, että millä mittareilla rankkaat Alonson tämän hetken 'parhaaksi' kuljettajaksi?
Täytyy nyt tietenkin myöntää, että olen itsekin sitämieltä että Alonso on taitava autonkäsittelijä ja varsinkin kilpailussa osaa ottaa kalustosta irti monia muita enemmän.
Niin... miten se 'paras' nyt sitten taas määritelläänkään.
-Vettel on voittanut viimeiset kolme mestaruutta.
-Kimi on saanut hassuista kommenteistaan erittäin paljon julkisuutta paluunsa jälkeen ja on tällähetkellä pistejohdossa.
-Lewis ajaa huomattavasti hitaammalla autolla kuin Alonso ja silti kilpailee kisassa sijoituksesta Alonson kanssa.
-Nico taasen vaikuttaa olevan nopeampi ja varmempi kuin Lewis, joka päihittää Alonson.
-Mitäpä jos Sutilille pistettäisiin Ferrari alle ja samalle viivalle Alonson kanssa...
Ei voi tietää.
Saahan sitä olla jotain mieltä 'silmät punaisina', mutta oikeata totuutta ei taida muissa lajeissa kuin shakissa tietää kukaan. :thumbup: