Fakta - Kun jonkin asian sanotaan olevan fakta, se on usein satunnaisen kirjoittajan henkilökohtainen mielipide, joka on usein perustelematon mutta joskus perustellaan toisilla faktoilla.Saadaan vähän rotia tähän arvausleikkiin näin faktojen kautta.
Vaikka sinällään sinulla onkin hyvä pointti, uskon tilanteen olevan eri Kimin tullessa talliin. Mclaren vuotena Alonso oli hallitseva kaksinkertainen maailmanmestari, eikä todennäköisesti millään tasolla uskonut Hamiltonin pärjäävän. Alkukaudesta Lewis asetettiinkin kakkosviulistin asemaan, mutta Monacossa tapahtui kaikkein selvin muutos, kun Alonso toimi tulppana Hamiltonille ja tästä kuultiin ihan lehdistötilaisuudessakin.Alonso ei kestä ajaa tallikaverin kanssa, joka on oikeasti nopea. Se nähtiin McLarenilla jo, heti sukset ristiin ja sisällissota kun Rookie laittoi kapuloita tosissaan rattaisiin. Myös kimin ulosostaminen Ferrarilta, maksoi mitä maksoi kun Lonso tuli, kielii tästä.
Nyt Fernando on kuitenkin ehtinyt keräämään kokemusta ja aikuistumaan. Ja Kimiin liittyvät odotukset tallikaverina olisivat aivan eri luokkaa, kuin Hamiltoniin liittyvät ennen kautta 2007.Hamilton: At the end of the day, I am a rookie. I am in my first season in Formula One and I have finished second in only my first Monaco Grand Prix so I really can't complain, but to see that I am of a similar pace to Fernando is a positive for me. But it is something I have to live with. I've got number two on my car. I am the number two driver. lähde
Luulen että kaikki alkaa turhautumisesta ferrarilla..kun mestaruuksia ei tule..ja edellinen ferrarin mestari on pisteissä samalla tasolla. Domino efekti voi päätyä aika monella tavalla..riippuen mihin päin 'nappula' kaatuu...mutta jos Alonso päättää jättää ferrarin..On Kimi se jota he hakevat..ja Webberhän saadaan vielä rahalla matkaanKerron teille nyt pitkästä aikaa tässä toikissa vahvaa argumentaatiota:
Alonso ei kestä ajaa tallikaverin kanssa, joka on oikeasti nopea. Se nähtiin McLarenilla jo, heti sukset ristiin ja sisällissota kun Rookie laittoi kapuloita tosissaan rattaisiin. Myös kimin ulosostaminen Ferrarilta, maksoi mitä maksoi kun Lonso tuli, kielii tästä.
Siksi: Lonso ei uskalla mennä RB:lle, Seb liian nopea. Siksi Lonso jää Ferrarille. Muita selvästi parempia talleja kun ei tällä hetkellä ole, McLaren kohtuu keskinkertainen ja mersukin vasta väläyttelee välillä. Eikä Kimi voi tulla Ferrarille koska jälleen kerran, siellä jatkaa siis Alonso.
Eli Kimillä vaihtoehdot: Lotus tai RB. Ja Lonsolla Ferrari. Seb jatkaa tietysti RB:llä, miksi maailmanmestari vaihtaisi sarjan parhaasta autosta kesken sopimuskauden yhtään mihinkään?
Saadaan vähän rotia tähän arvausleikkiin näin faktojen kautta.
Toisessa jutussa Massa kertoili katseen olevan jo ensi kauden autossa.Sportti.com kirjoittelee tänään 13.8 klo13.40 julkaistussa artikkelissa, että Alonso olisi todellakin neuvottelemassa Red Bullin kanssa. Tämä ei ole edelleenkään muuta kuin huhua.
Minkä tallin auto se sitten lieneekään.Toisessa jutussa Massa kertoili katseen olevan jo ensi kauden autossa.
Valitettava totuus. Esim. Iltasanomat on useamman kerran uutisoinut jotain ihan mitätöntä ilmoittaen jutun pohjautuvan esim. vauva.fi tai hevostalli.net -foorumeiden keskusteluihin. Kiva kun voi työnsä nimissä lueskella foorumeja ja klikkihuoraus ei kaipaa sen kummempaa lähdettä.muutenkin huvittava toi keskustelupalstoilla elävä oletus, että toimittajat oikeasti tekisi juttuja pohjautuen foorumeihin.
Ferrarin. Mutta voi olla että katsetta lähemmäksi ei pääse.Minkä tallin auto se sitten lieneekään.
Alkaa jo näyttämään siltä, että ferrarista olis tulossa suoraselkänen talli :wink:Daily #F1 News and Comment: Wednesday 14th August 2013 | thejudge13
Linkki bongattu F1-Atlakselta. Tuon mukaan Italian Monzassa julkaistaan Räikkösen 3-vuotinen Ferrari-diili. Lähde on erittäin läheltä Ferraria. Alonso harkitsee Ferrari-sopimuksen ulosostamista.
Näyttää Bernieltä peruukki päässä. Jos se tekee lähteestä uskottavan?Daily #F1 News and Comment: Wednesday 14th August 2013 | thejudge13
Linkki bongattu F1-Atlakselta. Tuon mukaan Italian Monzassa julkaistaan Räikkösen 3-vuotinen Ferrari-diili. Lähde on erittäin läheltä Ferraria. Alonso harkitsee Ferrari-sopimuksen ulosostamista.
Eikös tuossa sanota, että on olemassa huhuja, joiden mukaan Alonso olisi lähdössä tallista? Eli heidän lähteensä mukaan Kimillä olisi sopimus Ferrarille, mutta Alonson siirto taas on pelkkä huhu (jolla ei ole muuta pohjaa, kuin se, että manageri on nähty Red Bullin äijien kanssa pari viikkoa sitten).Daily #F1 News and Comment: Wednesday 14th August 2013 | thejudge13
Linkki bongattu F1-Atlakselta. Tuon mukaan Italian Monzassa julkaistaan Räikkösen 3-vuotinen Ferrari-diili. Lähde on erittäin läheltä Ferraria. Alonso harkitsee Ferrari-sopimuksen ulosostamista.