En tiedä mistä Oskari on tuon tiedon Alonso Lotukselle, Kimi Ferrarille saanut, mutta Peter Windsor kirjoittaa saman asian uusimassa F1-Racing -lehdessä.
Windsorin juttu koskee lähinnä sitä, kuinka suureksi kuskien määräysvalta talleissa on käynyt. Isoja sponsoreita on vaikea saada ja yhä enemmän sponsori tulee kuskin mukana. Windsor kertoo jutelleensa juuri erään huippu f1-insinöörin kanssa, joka kertoo lopettavansa, koska on kyllästynyt maksukuskien valtaan. Kuski saattaa sanoa sponsoreilleen, että älkää maksako laskuja, jos kaikki ei mene oman mielen mukaan.
Windsor muuten mainitsee esimerkkinä, että tallien pitää ottaa kuski-sponsoriasiat haltuunsa, ennen kuin tälläisiä comboja kuten Alonso-Santander pääsee syntymään, jossa sponsori toimii kuskin toiveiden täyttäjänä tallissa.
http://kimiraikkonenspace.com/ (juttu löytyy tuolta paperilehdestä skannattuna, kun vähän selaa alas)