Ei taida kuitenkaan olla, mahdollisuutta RB:lle. Kimi itse sanoi ettei RB:sta ole kuulunut pitkään aikaan mitään, kertoo sen että neuvottelut on käyty loppuun ja ne tuottivat Ricciardolle RB paikan ensi vuodeksi, todennäköisesti myös siitä eteenpäin sillä RB:n tavoitehan oli hakea kuskia 2-3vuodeksi.
Lisäksi voimistuneet Ferrari huhut antaa osviittaa minne Kimi suunnistaa, alkuun tuntui melko utopistiselta ajatella Kimin siirtyvän Ferrarille mutta kun laskee kaikki siirtohuhujen lähteet yhteen, saa melko luotettavan kuvan että siirto on jo sinetöity. Ferrarille siirto ei ole itselle kaikkein mielenkiintoisin vaihtoehto.
Mitä sitten päättää Mr.Alonso?
On huhuttu välivuodestakin mutta jotenkin en jaksa uskoa siihen, ehkäpä Alonso Lotuksella olisi "se" looginen siirto, se on kuitenkin tuttu talli Alonsolle ja sinne olisi helppo palata, kolmatta maailmanmestaruutta ei toki olisi helppo voittaa siellä. Tai sitten ajelee Kimin kanssa Ferrarilla pinna tiukalla, syytellen Kimiä hitaudesta vaikka itse jääkin Kimin taakse tuloslistoilla