Tallipaikat 2014

VilleH

Banned
Liittynyt
24.6.2010
Viestit
2087
Sijainti
Kuopio
Henk.koht on sanottava, että olen yllättynyt Massa uutisesta. Noh, vaihtelu virkistää ja onpahan edes kaksi uutta nimeä kärkitalleissa. :tongue:
Lieneen tämä Massan lähtö antaa vihjettä vähä muutenkii Ferrarin tilanteesta. Ei ole kaikki kukkasilla tanssimista vaikka kovasti koitetaan väittää niin. Alonso haukkuu radiossa porukkaa kun on saanut Lucalta kuulla ison sanan eikä talli tanssikkaan enää kuten herra haluaapi. Massan lähteminen on yksi esimerkki siitä ettei Alonsolla ole enää tulevalla kaudella tässä tallissa ykköskuskin asemaa jos nyt edes jatkaa tallissa. En yllättyisi jos mono heiluisi ;) Ei sitä missään katella loputtomiin ku syytellään vaan muita
 

AP56

Well-known member
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
67
Mitään esisopimuksia ei ole olemassakaan. Sellainen voisi toimia vain jos tehdään ehdollinen soppari jonkin nuoren kuskin kanssa, mutta kukaan isompi nimi ei sellaisiin alkaisi. Syynä voisi olla vaikka ykköstähden mahdollinen eläköityminen.
Kyllä on. On selkeitä viitteitä siitä että nimenomaan F1 sopimusneuvotteluissa käytetään ehdollisia, siis esisopimuksia. Kun on monta liikkuvaa osaa niin osapuolet laativat sopimusluonnoksen, jota noudatetaan siinä vaiheessa kun ja jos varsinaiseen sopimukseen ylletään.
Kimillä on ollut esisopimus Ferrarin kanssa jo pitkään. Kyse oli vaan RedBullista, Hulkenbergistä, Massasta, Lotuksesta ja ties mistä. Kun mikään näistä ei toteutunut, niin Kimi realisoi Ferrarin kanssa tekemänsä esisopimuksen.
Vaikka tiedetään ettei esisopimus sido kumpaakaan osapuolta, niin tätä mallia käyteään yleisesti businesmaailmassa. Miksei siis myös F1 'ssä ?
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
On. Vähän käy kyllä Massaa sääliksi, mutta huomenna ei varmaan enää harmita yhtään :)
No niin no. Mukava mies varmasti, mutta:

F1 ei ole hyväntekeväisyyttä. 2010 alkaneella ajanjaksolla vain 7 podiumia eikä yhtään voittoa. Autona kuitenkin käytännössä jatkuvasti sarjan top 3:een laskettava ferkku, joten sopimuksen jatkamiselle ei ollut perusteita. Mainittakoon, että Kimi ajoi pelkästään viime kaudella tuon 7 podiumia joista yksi oli voitto.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5725
Tuosta jäi pois vielä Di Resta :rolleyes:
Joku sanoi Hülkenbergin olevan "häviäjä", kun joutuu Lotukselle, joka saattaa olla aivan tyhjän päällä... Kyllä se on Di Resta, joka tässä häviää, koska hänelle jäävät käteen pelkät huhut ja kulissientakaiset neuvottelut. Force Indialla paikka on luultavasti varma, mutta se lienee kaikissa skenaarioissa huonoin tarjolla oleva talli.

Hülkenberg on kuitenkin tällä hetkellä SAUBERILLA, jonka olemassaolo riippuu täysin siitä, maksavatko jotkut venäläiset tallille rahaa kymmenissä/sadoissa miljoonissa. Jos Sirotkinin superlisenssi feilaa, niin voi olla että rahatkin jäävät saamatta. Hulkin lienee turha odotella kokonaista tilipussia edes tältä kaudelta.
 

ScuderiaJormaz

Well-known member
Liittynyt
8.7.2007
Viestit
1196
Eikö se vasta, tai "vasta", sanonut että hyvä kun jaksaa edes puhelinta pitää päällä, kun ei huvittaisi puhua joutavia.
Kimi on hieno mies! Kyllä elämä oli mahtavaa,kun ei ollut nettiä-ei kännyköitä tai muitakaan helvetin koneita.Televisiossa pari-kolme kanavaa.Ja radio.Uberhienoa.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Kimi on hieno mies! Kyllä elämä oli mahtavaa,kun ei ollut nettiä-ei kännyköitä tai muitakaan helvetin koneita.Televisiossa pari-kolme kanavaa.Ja radio.Uberhienoa.
Mustavalkotelkku, samettisohva ja sisällä tupakointi. Aijai :ahem:
 

Keano

Well-known member
Liittynyt
13.3.2009
Viestit
947
Henk.koht on sanottava, että olen yllättynyt Massa uutisesta. Noh, vaihtelu virkistää ja onpahan edes kaksi uutta nimeä kärkitalleissa. :tongue:
Siinä ei kyllä ole yhtään mitään yllättävää. Massan korvaaminen toisella kuskilla oli ihan odotettavissa.
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Jo oli aikakin. Ferrarin ois pitäny antaa Massalle kenkää jo pari vuotta sitten. Heittivät väärän sällin pihalle ja nyt palkkaavat saman sällin takaisin. :)
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Joku sanoi Hülkenbergin olevan "häviäjä", kun joutuu Lotukselle, joka saattaa olla aivan tyhjän päällä... Kyllä se on Di Resta, joka tässä häviää, koska hänelle jäävät käteen pelkät huhut ja kulissientakaiset neuvottelut. Force Indialla paikka on luultavasti varma, mutta se lienee kaikissa skenaarioissa huonoin tarjolla oleva talli.

Hülkenberg on kuitenkin tällä hetkellä SAUBERILLA, jonka olemassaolo riippuu täysin siitä, maksavatko jotkut venäläiset tallille rahaa kymmenissä/sadoissa miljoonissa. Jos Sirotkinin superlisenssi feilaa, niin voi olla että rahatkin jäävät saamatta. Hulkin lienee turha odotella kokonaista tilipussia edes tältä kaudelta.
Hülkenbergille on Sauberilta jo huhujen mukaan "annettu lupa" etsiä muuta työpaikkaa. Kun Nicokaan ei siellä ole ollut tyytyväinen, niin lähtö on erittäin todennäköinen. Vaikka Monzassa yllättäen paremmin menikin. Lienee johtunut radan erikoisesta luonteesta ja siihen sopineista erikoissäädöistä. Singaporessa oltanee taas näkymättömiä.

Sirotkin on nuori, mutta jos kaveri pääsee harjoittelemaan esim. perjantaisin riittävästi, niin eiköhän se 300 km:n kisavauhtinen testi onnistu ja lisenssi sen myötä. Eiköhän Sauber haluta myös pitää sarjassa, joten ne venäläissponsorit ovat tärkeitä.

Di Restaa on myös jo huhuttu siksi kuskiksi, joka FI:ltä lähtee (jos joku lähtee). Force Indiakin olisi Hulkille parempi vaihtoehto kuin Sauber, mutta Lotus se paras tarjolla oleva vaihtoehto (olettaen, että Ferrarisaumat menevät Kimille).
 
Viimeksi muokattu:

pekeke

Well-known member
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
136
Olisko se nyt sitten lähellä, että julkistavat (toivottavasti) Kimin sopimuksen.
Kaksi aikansa legendaa samassa tallissa?
Ilmeisesti täysin mahdollista, pakko tähän on uskoa :)

Nyt täytyy odotella tarkasti lähipäivien uutisia.
Tänään tuli jo yksi uutinen, kun Montezemolo piti lehdistötilaisuuden
Frankfurtissa joka sisälsikin tietoa ainoastaan jostain 458:n erikoismallista.

Ferrarin tarkoitus on varmasti myös kerätä kuskineuvotteluilla mahdollisimman
paljon huomiota.
 

Betelgeuze

Well-known member
Liittynyt
27.2.2006
Viestit
557
Monza on toki poikkeuksellinen rata, mutta en pitäisi mahdottomana, että Sauber on löytänytkin jostain lisää vauhtia ihan normiradoillekin. Jos rahoitus saadaan kuntoon, niin talli voi hyvinkin olla Hulkenbergille paras tarjolla oleva paikka jatkaa.

Lotus, Force India, Sauber ja Williams. Surullista että niin moni talli on niin heikossa taloudellisessa jamassa. :thumbfh:
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5725
Hülkenbergille on Sauberilta jo huhujen mukaan "annettu lupa" etsiä muuta työpaikkaa. Kun Nicokaan ei siellä ole ollut tyytyväinen, niin lähtö on erittäin todennäköinen.
Toki lähtee, koska hän lienee hierarkiassa ylempänä kuin Di Resta. Hülkenberg mitätöi sopparinsa Sauberin kanssa, koska Sauberilla jäi palkat maksamatta. Tällä hetkellä hän kai ajaa vapaana agenttina huvin vuoksi.

Di Restaa on myös jo huhuttu siksi kuskiksi, joka FI:ltä lähtee (jos joku lähtee). Force Indiakin olisi Hulkille parempi vaihtoehto kuin Sauber, mutta Lotus se paras tarjolla oleva vaihtoehto (olettaen, että Ferrarisaumat menevät Kimille).
En kyllä usko, että Di Restaa laitettaisiin pihalle vastoin hänen omaa tahtoaan. Sutil palkattiin takaisin alun perinkin siitä syystä, että Hülkenberg lähti yllättäen Sauberille, vaikka FI oli odottanut siirtoa aikaisintaan kaudelle 2014, jolloin Bianchi olisi nostettu tiimiin. Vaikka Hulkille jäisi ainoaksi vaihtoehdoksi FI:lle luikkiminen häntä koipien välissä, niin veikkaan Sutilin saavan silloin monoa.
 
Viimeksi muokattu:

Turso

Well-known member
Liittynyt
7.9.2012
Viestit
1041
Rauhotukaas nyt vähän hei! Kun tulee illalla kotiin niin toikissa ei kuulu olla kahdeksaa uutta sivua luettavaa eilisillan jälkeen. Toivottavasti on edes asiaa... -> käärii hihat ja aloittaa urakan
 
Viimeksi muokattu:

P1 Rai

West Coast
Liittynyt
3.6.2013
Viestit
3027
Sijainti
Siellä
No niin otetaampa tänne nyt pitkästä aikaa sitten kuskiveikkaus 2014:

Redbull: Vettel-Ricciardo
Ferrari: Kimi-Alonso
Mercedes: Hamilton-Rosberg
McLaren: Button-Perez
Lotus: Hülkenberg-Grosjean
Muut tallit: ei kiinnosta
 

Poistettu jäsen 5082

Guest
Vuoden tähän asti paras sopimusuutinen julkaistiin tänään :thumbup:

Massan potkimista Ferrarilta olen jo toivonut vuosikausia. Kaveri vaan vuodesta toiseen varaa hitaalla perseellään yhtä paikkaa F1-sarjan parhaista autoista ja ajelee varjojen mailla kun tallikaveri niittää pistettä joka kisasta :yuck:
 

P1 Rai

West Coast
Liittynyt
3.6.2013
Viestit
3027
Sijainti
Siellä
Vuoden tähän asti paras sopimusuutinen julkaistiin tänään :thumbup:

Massan potkimista Ferrarilta olen jo toivonut vuosikausia. Kaveri vaan vuodesta toiseen varaa hitaalla perseellään yhtä paikkaa F1-sarjan parhaista autoista ja ajelee varjojen mailla kun tallikaveri niittää pistettä joka kisasta :yuck:
Mikä sopimusuutinen?

Edit: Jaa Massa (heh Massa) lopettaa Ferrarilla ajamisen. Noni.
 
Viimeksi muokattu:

ScuderiaJormaz

Well-known member
Liittynyt
8.7.2007
Viestit
1196
http://connect.jamesallenonf1.com/f1-on-twitter/?subject=f1&searchtype=screen_name&search=@jamesmoy Sure to be proved wrong, but still don’t believe Kimi is Ferrari bound. Had long chat with his manager in EasyJet queue. Just don’t feel it .Jaa...että mänätseri oli jutellut semmottisia ettei Kimppa ferkulle menekään.No,En edelleenkään usko että Kimi ajaa Ferrarilla ensi kaudella.Toivon että olen väärässä.Kuitenkin siellä ajelee Hylkenperi tai joku Kovalainen.Perkele.:confused: Kertokaa jo!! tana!
 
Ylös