Tallipaikat 2014

Gollum

Well-known member
Liittynyt
5.10.2012
Viestit
179
Sijainti
Pjongjang
Nyt täytyy muistaa sellainen asia, että ei se ollut "Red Bullin päätös" että Kimi ei mennyt Red Bullille.
Saisinko hiukan perusteluja tuolle? Kimi sanoi itse spa:n aikoihin ettei RB:sta ole kuulunut mitään pitkään aikaan, enemmän tuo kertoo siitä että he tietoisesti valitsivat kuljettajan joka on A) Nuorempi B) Säilyttää talli tasapainon=Vettelille rauha voittaa kisoja ykköskuljettajan statuksella, vaikkakin tätä ykköskuski titteliä ei virallisesti käytetäkkään.
 
Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Ei kuskisiirtoja, mutta autosprint huhuilee että Massan kisainssi Rob Smedley olisi siirtymässä Williamsille. Olisko siellä Felipellekin paikkaa?
 
TheStig

Tame Racing Driver
Liittynyt
14.12.2008
Viestit
200
Sijainti
Pimennossa
Sanaleikki oli, että Hulkin taholta olisi ilmoitettu (vain) Massa-paikan menneen ja että olisi muka jonkinlainen varasuunnitelma, että ehkä Alonson paikalle kuitenkin. Se on täyttä roskaa. Ferrari ilmoitti heille yksiselitteisesti, että ensi kautta koskevat neuvottelut eivät tuottaneet tulosta. Jos Ferrarilla olisi tällä hetkellä mitään epäilystä Alonson pysymisen suhteen, niin Hulkenbergin manageri ei olisi eilen kailottanut koko maailmalle Ferrari-neuvotteluiden kariutuneen. Sen sijaan siellä odoteltaisiin edelleen hipihiljaa, että tuleeko toista paikkaa saataville vai ei.
Tarkennetaampa. Nyt kun luin uudestaan, niin myönnän että kirjoitin epäselvästi eikä ajatuksesta välttämättä saanut kiinni. En siis usko, että kulissien takana tällä hetkellä neuvoteltaisiin Hülkenbergiä Ferrarille. Tarkoitin, että Ferrari oli hamuamassa Hulkia nimenomaan Massan korvaajaksi, ja kun Kimi tuli kuvioihin ja päätettiin valita, niin Hulkille annettiin pakit. Ferrarin suunnitelma on ajattaa Kimiä ja Alonsoa. Mutta, Ferrarilta ei ole voinut jäädä huomaamatta Alonson Red Bull-kyselyt, ja heillä täytyy olla pieni pelko perseessä että mitäpä jos Fernando sittenkin lähtee. Tässä tilanteessa uskoisin, että sekä Ferrari että Hulk olisivat hyvin kiinnostuneita toisistaan. Näin ollen, vaikka Hulkin managerointi ilmoitti, että Ferrarin kanssa ei tullut sopimusta, niin se ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö Hülkenberg voisi olla Ferrarin ratissa 2014.
 
trotwood

Well-known member
Liittynyt
20.1.2007
Viestit
285
Ei se varmaan ihan niin yksinkertaista ole, että Kimi on käynyt soittamassa Red Bullin ovikelloa ja kysynyt saako tulla ajamaan ja Horner vastannut että "Ei me nyt osteta mitään", ja lyönyt oven kiinni. Myönsihän jo taannoin kumpikin osapuoli olevansa kiinnostunut. Yhteisymmärrykseen ehdoista vain ei mitä ilmeisimmin päästy, joten neuvottelut katkesivat.

edit: Ja tietysti Red Bull päätöksen Ricciardosta tehtyään haluaa antaa ulospäin sen kuvan, että Ricciardo oli yksinkertaisesti paras vaihtoehto, oli se totta tai ei. Olisi aika typerää, ja epäkohteliasta Ricciardoa kohtaan, tallin puolelta myöntää julkisesti että toista haviteltiin mutta jouduttiin nyt tähän tyytymään.
 
Viimeksi muokattu:

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4393
Ei kuskisiirtoja, mutta autosprint huhuilee että Massan kisainssi Rob Smedley olisi siirtymässä Williamsille. Olisko siellä Felipellekin paikkaa?
Tämä merkkais luutavasti Maldon vaihtoa muualle ja Valtterille potkuja koska maksukuskia tarvitaan rahoittamaan toimintaa...
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5725
Williamsin olen kyllä unohtanut laskuista kokonaan Massan tulevaisuutta miettien. Massalla on kuitenkin joitain brassisponsoreita, joten rahaa olisi hänen palkkaajalleen luvassa. En kyllä silti osaa sanoa, että toivoisinko mielummin kenkää Bottasille vai Maldonadon loikkaamista Lotukselle Hülkenbergin ohi (näin siinä käy, jos Maldonado ei Williamsille jää)... Mielestäni Bottasin tilanne on aika heikko, jos hän ei saa Williamsille jatkosopparia.

Maldonadokin tuo talliin niin paljon rahaa, että hänen korvaamisensa Massalla vaikuttaa nollapeliltä. Suorituskyvyllisesti Maldonado on pärjännyt Bottasille, joten hitaus tuskin olisi vaihtokaupan syynä. Täten Massa olisi menossa Williamsille joko siksi, että Bottas lentää pihalle, tai sitten siksi että Maldonado on lähdössä muualle.
 
Massa on itse sanonut ettei tuo talliin rahaa. Miten lie asiia Hulkenbergin kanssa?
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5725
Massa on itse sanonut ettei tuo talliin rahaa. Miten lie asiia Hulkenbergin kanssa?
No siis Hulkkihan sai kenkää Williamsilta, koska Williams tarvitsi rahakuskin eli Bruno Sennan. Sauberillekaan hän ei ole rahaa kantanut.

Massa kyllä kiitti jäähyväisviestissään "sponsoreitaan", mutta kaipa se sitten oli vain pr-puhetta Ferrarin sponsseille. Onpahan ainakin Bottasin paikka suojassa Massalta. Itse asiassa taitaa olla kaikkien paikat suojassa Massalta sitten. Marussialle voisi ehkä päästä, jos Bianchi ylennetään Sauberille. Molemmat ovat Ferrarin asiakastalleja, joten Ferrari voisi hieman myötävaikuttaa asioissa.
 
ScuderiaJormaz

Well-known member
Liittynyt
8.7.2007
Viestit
1196
Räikkönen on pikemminkin tämän päivän James Hunt kuin Ayrton Senna mitä persoonaan tulee, koska James Huntin tavoin myös Kimi rakastaa juhlimista ja inhoaa PR-töitä eikä välitä siitä mitä mieltä muut hänestä ovat.
Jep,samaa mieltä(Hunt.).Tolla Senna-vertauksella viittasin Kimi suosioon fanien keskuudessa.Globaalisti siis.
 
ScuderiaJormaz

Well-known member
Liittynyt
8.7.2007
Viestit
1196
Kimin kannalta. Ferrari vai Red Bull... Tottakai Ferrari. MTV3:n toimittajat epäilevät että Kimin on pitänyt tarttua kakkosvaihtoehtoon. Olen toista mieltä. Ferrari on ollut aivan kannassa ja uudet moottorit saattavat keikauttaa veneen Ferrarille (tosin myös mersu on noususuunnassa).
Luin jostain että ensi kauden mersun mylly olisi muita tehokkaampi,ja paras(?).Mistähän saisi lisää tietoja ensi kauden moottoreista ym? Täältä,joo...olipa tyhmä kysymys.:D
 
DuckAvenger

Katollaan
Liittynyt
30.10.2008
Viestit
780
Se olisi kiva tietää, että kuka on ton huhun laittanut liikenteeseen Mesen motista. Ei varmasti kukaan tiedä, että mitä tehoja eri tallien pannut antaa.
 
anoni

Well-known member
Liittynyt
17.2.2010
Viestit
149
Luin jostain että ensi kauden mersun mylly olisi muita tehokkaampi,ja paras(?).Mistähän saisi lisää tietoja ensi kauden moottoreista ym? Täältä,joo...olipa tyhmä kysymys.:D
Ei noista varmaankaan liikaa huudella ulkopuolisille. Tuossa moottorissakin on aika monta tekijää ensikaudella, jotka vaikuttavat suorituskykyyn. Tietenkin teho ja sen käytettävyys, mutta myös ainakin polttoaineen kulutus ja kestävyys. Voiko ensikaudella taasen tulla näitä "turbo ruuvi"- systeemejä eli kuski saisi hetkellisesti enemmän tehoa esim. ohitukseen vai kieltääkö säännöt?
 
jukka_S

Well-known member
Liittynyt
1.6.2004
Viestit
142
Sijainti
Seinäjoki

No eikös se ers tule antamaan 160 hv 33 sekunnin ajaksi per kierros?
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ei noista varmaankaan liikaa huudella ulkopuolisille. Tuossa moottorissakin on aika monta tekijää ensikaudella, jotka vaikuttavat suorituskykyyn. Tietenkin teho ja sen käytettävyys, mutta myös ainakin polttoaineen kulutus ja kestävyys. Voiko ensikaudella taasen tulla näitä "turbo ruuvi"- systeemejä eli kuski saisi hetkellisesti enemmän tehoa esim. ohitukseen vai kieltääkö säännöt?
Eikö niillä ole ärhäkämpi kerssi myös?
 
Gollum

Well-known member
Liittynyt
5.10.2012
Viestit
179
Sijainti
Pjongjang
Luin jostain että ensi kauden mersun mylly olisi muita tehokkaampi,ja paras(?).Mistähän saisi lisää tietoja ensi kauden moottoreista ym? Täältä,joo...olipa tyhmä kysymys.:D
Tässä vaiheessa kautta esitetyt veikkaukset ensi kauden koneiden kestävyydestä ja tehokkuudesta, taitaa olla puhdas arvaus. Ei kai kukaan ole niitä päässyt testailemaan? Muut kuin tallin henkilökunta. Toisaalta, saadaanhan noilla uutisilla lisää lukijoita F1 uutisoinnille.
 
JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Muistaakseni näin Salon kommentista sanamuodon, että "Tiedän miten asiat ovat, mutta en voi kertoa." Ja se lisäys siihen oli (edelleen, muistaakseni) muodossa "eikä se tarkoita paria Alonso-Kimi". Eli, tuon mukaan olisi kaksi vaihtoehtoa; Salo tiesi, että Kimi menee Ferrarille, mutta Alonsosta ei ole mitään varmuutta. Tai, Salo tiesi, että Kimi menee Ferrarille ja että Alonso lähtee.
Tiedä sitten tiesikö Salo oikeesti mitään, kunhan pääs suorissa lähetyksissä pätemään. Ja tosiaan Salon tietotoimiston mukaan sen ei pitäny olla Kimi-Alonso pari :rolleyes:
 
trotwood

Well-known member
Liittynyt
20.1.2007
Viestit
285
En kyllä pidä vieläkään läheskään 100% varmana että Alonso jää Ferrarille.
 
trotwood

Well-known member
Liittynyt
20.1.2007
Viestit
285
No miksi et? Mikään ei anna olettaa muuta kuin Ferrari-uran jatkumisen.
Alonso ei tunnetusti halua kilpailua tiimin sisällä ja huhujen mukaan tiedusteluja ainakin Red Bullin suuntaan tehtiin jo. Lisäksi Alonso luultavasti ottaa Kimin palkkaamisen jonkinlaisena henkilökohtaisena keskisormena tallinjohdon puolelta. Kulisseissa kuhisee takuulla.

edit: Mutta siis jos asiasta pitäisi vaikka vetoa lyödä, luultavasti laittaisin rahani sen puolesta että Alonso jää. En vain osaa pitää sitä aivan varmana vielä.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös