JVR
Banned
- Liittynyt
- 17.6.2007
- Viestit
- 2963
MTV3
Aijai, nyt alkaa kuulostaa huolestuttavalta Massan kannalta...F1-kuljettaja Felipe Massa myöntää neuvottelevansa muun muassa Williams-tallin kanssa.
Brasilialainen Diario Motorsport väitti tänään, että Massa olisi jo solminut viisivuotisen sopimuksen Williamsin kanssa. Sivuston mukaan hän korvaisi Pastor Maldonadon tallissa. Massa kommentoi huhua Intian GP:n alla sanomalla, että F1-maailmassa itsestään kuulee paljon huhuja, mutta hän kertoo asioista sitten, kun se on ajankohtaista.
– Minä keskustelen muutaman tallin kanssa, mukaanlukien Williamsin, Massa sanoi Autosportille.
– Minulla ei kuitenkaan ole mitään sanottavaa tällä hetkellä.
Ferrarilta Kimi Räikkösen tieltä väistyvä Massa on varma, että hän saa kuljettajapaikan ensi kaudeksi. Hän painotti, että ei aio siirtyä pieneen talliin. Williamsilla on ollut kehno kausi, mutta sen historia on täynnä menestystä.
– Olen aika luottavainen, että löydän kiinnostavan suunnan, Massa sanoi.
– En mene pikkutalliin, menen tiimiin, jolla on mahdollisuudet tehdä hyvä auto, hän lisäsi.
Massa ei myöskään aio tuoda tulevaan talliinsa isoa sponsoria mukanaan. Hän kuitenkin on valmis olemaan osa tallinsa markkinointipakettia.