Runar ja Kyllikki
Next door to Alice
Aikalailla eriäviä mielipiteitä tuntuu löytyvän. Parilta taholta on suositeltu ehdottomasti ja omatkin laskut näyttäisi, että lainanhoitokulujen kanssakin maalämpö olisi edullisempi vaihtoehto. Jos nyt siis korot ei vallan mahdottomasti nouse.
Toiset taas sanoo, että laita ny ens alkuun ilmalämpöpumppu jos kerran öljypoltin ja kattila ovat vielä ihan hyvässä kunnossa.
Jopa sähkölämpöpattereita osa ehdotti vaihtoehdoksi.
Yks kollega tuossa kertoi, että yleensä vanhaan taloon joutuu noi patterit ainakin vaihtamaan, koska maalämmöllä ei saa niitä öljyllä lämmitetyn vesikiertoisen järjestelmän pieniä pattereita riittävän lämpöisiksi, oten vaatisi lattialämmityksen tai ainakin pinta-alaltaan kookkaampia patteriratkaisuja.
Rakennuslupakin toki täytyy hankkia. Firmat väittää hinnaksi 10-20k€. Mitä olen lähipiiristä kuullut niin vähän vajaaseen 15k€on on jääty.
Siihen taloyhtiöön, jossa asun Suomessa asennettiin maalämpö. Rivitaloja ovatten. Öljylasku romahti ja maalämpöä varten otettu 200 000 euron laina maksetaan kokonaisuudessaan säästyneillä öljyrahoilla, eli vastikkeet eivät nousseet ja rahaa on jäänyt säästöönkin.
Puhallusvillaa jouduttiin lisäämään viime talvena, muuten suunnitelma on pitänyt.