Juu, huomasin että äkästyksissäsi näyttelet kieltä tuossa ylhäällä!Ai tänä aamunako se ilmestyi, mistäs tiedät? :tongue:
Soon silleen, njotta kommunistinen maailmankatsomus on vähän niinku takapuolessa ja takapuolesta. Eli ei ihme, että kyseistä maailmankatsomusta tunnollisesti yhä seuraavat ovat hiukka äkäisiä.
Taas sitä raukkaa on viety 100-0.Nomi on aika höppänä köpö.
No nythän tuo tuli sitten oikaistua oikein lööpin kera.Eurovaaliehdokas huoritteli Ylen päällikköä - Yle harkitsee toimia
Sunnuntai 3.11.2013 klo 15.29 (päivitetty klo 18.00)
Yleisradio harkitsee toimia muutos 2011 -puolueen eurovaaliehdokasta Junes Lokkaa vastaan, joka nimittää yhtiön uutistoiminnan päällikköä huoraksi.
Junes Lokka on julkaissut videopalvelu Youtubessa puhelinkeskustelun otsikolla "Ylen joku huora soitti 2.11."
Ylen uutistoiminnasta vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen sanoo, että videon otsikointi ylittää hyväksyttävän rajan.
Lokka oli vaatinut oikaisua Ylen tiistaisen Islam-iltaa koskevan keskustelun koosteeseen, jossa hänet oli tituleerattu bloggariksi. Hän olisi halunnut esiintyä vain eurovaaliehdokkaana.
Lokka kertoo laittaneensa videon nettiin osoittaakseen Ylen suhtautuvan epätasa-arvoisesti puolueisiin. Hänen mielestään huora-sanan käyttö on puhekieltä ja tarkoittaa vain henkilöä, josta hän ei pidä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013110317678604_uu.shtml
Vanha kunnon "saan sanoa mitä itse haluan, määritellä mitä se tarkoittaa ja saako siitä loukkaantua" -argumentti. Aina arvostettavan ihmisen merkki.No nythän tuo tuli sitten oikaistua oikein lööpin kera.
Vittu mikä urpo.
http://www.youtube.com/watch?v=Od8UBNDFCTI
Täällä luetaan selvästikin ajatuksia ja varastetaan toisten postauksia. :frank:Junes ja James, siinäpä vasta dynaaminen duo.
Nimet eivät miestä pahenna, mutta minkä takia perussuomalaisissa on näin näkyvästi ei-suomalaisia nimiä? Hävetäänkö suomalaista kulttuuria salaa?Junes ja James, siinäpä vasta dynaaminen duo.
Internet kertoo, että Lokkalla on ilmeisesti marokkolaisia juuria ja Hirvisaari taas on synnyinnimeltään Erkki, mutta on vaihtanut nimensä gospel-muusikkotaiteilijanimensä mukaan Jamekseksi 90-luvulla.Nimet eivät miestä pahenna, mutta minkä takia perussuomalaisissa on näin näkyvästi ei-suomalaisia nimiä? Hävetäänkö suomalaista kulttuuria salaa?
Kiinnostaisi vähän miten hyvin ilman suhteita noihin mainitsemiinsa töihin pääsee kouluja käymätön.Työpaikkoja tai yrityksiä on ollut viimeisen 10 vuoden aikana oikeastaan yhtä monta aina markkinointiassistentista investointipankin ja pelialan yrityksen kautta ammattikorkeakoulun opettajaan. Puhutaan niistä pätkätöistä, nollatuntisoppareista ja prekariaatista. Haistakaa taas paska. Tietenkään minulla ei myöskään ole mitään korkeakoulututkintoa tai edes ammattitutkintoa.
Eiköhän noille käy kuten teekkareille, jotka nuorna mesoavat vallatonna ja Hervannasta työelämään lampsittuaan muuttuvat tapetiksi jolle on tehty lobotomia.Ahdistaa jos nuo sankarit ovat lähelläkään vallankahvaa tulevaisuudessa.
Ei voi olla huono lehti tuo.Merisalo käy vankilasta Lahden Kärkkäisellä käynnistämässä Magneettimedian seuraajaa
Talousrikostuomiota kärsivä Arto Merisalo ajaa päivisin Ojoisten avovankilasta Hämeenlinnasta työhuoneelleen Lahden Kärkkäisen tavarataloon, kertoo Iltalehti. Merisalo tekee ryhmänsä kanssa uutta lehteä, joka korvaa juutalaisvastaisten kirjoitusten vuoksi lopetetun Magneettimedian.
Iltalehden mukaan Merisalo sai yli kuukausi sitten luvan työskennellä vankilan ulkopuolella. Hän lähtee aamuseitsemältä ajamaan kohti Lahtea ja palaa takaisin iltaseitsemään mennessä.
Kärkkäisen tavarataloketjun omistaja ja Magneettimedian päätoimittaja Juha Kärkkäinen palkkasi itse Merisalon tekemään kokonaan uudenlaista lehteä. Merisalon mukaan siihen ei tule juutalaisvastaista kirjoittelua, josta Kärkkäisen firma sai 45 000 euron yhteisösakon ja myös Juha Kärkkäinen sakkorangaistuksen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Arto Merisalo sanoo Iltalehden haastattelussa, ettei hän ole lukenut ainuttakaan Magneettimedian juutalaiskirjoitusta. Hänen mukaansa uuteen lehteen tulee eri teemoja käsitteleviä juttuja, jotka tehdään journalistisin perustein.
Merisalon vankeustuomio päättyy kesäkuussa ja hän voi päästä jo joulukuun lopussa koevapauteen, jolloin hänellä on mukanaan valvontapuhelin. Hän kertoo Iltalehdessä, että aikoo käydä työpaikallaan Lahden Kärkkäisellä ainakin vuoden loppuun. Vankilan jälkeisen ajan suunnitelmia hän ei ole vielä lyönyt lukkoon.
Unkari menee edelleenkin hienoon suuntaan:nope:Turun Sanomat sanoi:
Natsiaikaisen johtajan patsas nosti tunteet pintaan Unkarissa
Unkarissa on herättänyt kohua maan sodanaikaisen johtajan ja Adolf Hitlerin läheisen liittolaisen Miklos Horthyn rintakuva.
Äärioikeistolaisen Jobbik-puolueen puuhaama rintakuva paljastettiin sunnuntaina budapestilaisessa kirkossa, jonka lähistölle kokoontui mielenosoittajia.
– On törkeää, että uusnatsit pystyttävät patsaan Horthylle, joka on vastuussa natsihallinnosta ja holokaustista Unkarissa, sanoi 22-vuotias opiskelija Bence Kovacs.
Mielenosoittajat kantoivat vaatteissaan keltaista Daavidin tähteä, jota juutalaiset joutuivat pitämään natsihallinnon aikana.
Miklos Horthy oli Unkarin johdossa, kun natsi-Saksa miehitti maan 1944. Vajaassa kahdessa kuukaudessa Unkarista kuljetettiin keskitysleireille liki 440 000 juutalaista.
Horthy esiintyi Nürnbergin oikeudenkäynnissä todistajana, mutta vältti syytteen.
Koskahan toi Magneettimedia sitten on lopetettu? Itse hihittelin paskalla istuskellessain just tänään viimeks viikon 44 julkaisulle.Ei voi olla huono lehti tuo.
Merisalo voisi taloustoimittajaksi ryhtyä.Koskahan toi Magneettimedia sitten on lopetettu? Itse hihittelin paskalla istuskellessain just tänään viimeks viikon 44 julkaisulle.
Saapa nähdä mitä nämä tulevat eri teemoja käsittelevät jutut tulevat olemaan. Itse arvaan, että eri teemoina tullaan näkemään mm. höpöhöpöhoitojen ylistys, rokotevastaisuus, lääketeollisuuden lobbaamat turhat lääkkeet jne...