Formula 1 - 2013 - Japania - Aika-ajot

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2695
Max Chilton oli vaihteeksi paras häntäpään tallien kuskeista. Bianchi ei saanut kunnolla valmistauduttua aika-ajoon, kun kolaroi eka harkoissa. Caterhamit lähtivät viimeiselle vedolleen samaan aikaan kun Vergnen auto hajosi, ja kuluttivat renkaistaan parhaan pidon turhan kierroksen takia. Picillä taisi sitten olla vielä ruuhkaakin edessä viimeisellä vedolla. Chilton pääsi viimeiseen aika-ajovetoonsa tuoreilla renkailla, mikä antoi etulyöntiaseman Caterhameihin nähden, mutta tilaisuudet täytyy tietysti osata käyttää hyväkseen, ja siinä Chilton onnistui tänään ihan omilla ansioillaan.

Pic vaikuttaa tänä viikonloppuna vdGardea nopeammalta, mutta on jo hankkinut itselleen varikon läpiajorangaistuksen kisan alkukierroksille. Tämä ei vielä välttämättä pilaa Picin kisaa, koska radan vaikeus tekee turva-auton näyttäytymisestä keskimääräistä todennäköisempää.
 

Cage

Well-known member
Liittynyt
23.4.2001
Viestit
907
Sijainti
Pori
Ihmettelen myös tuota, että miksei Kimiä laiteta vetämään yksi kierros kuluneilla renkailla, olisi rytmi päällä, josta voisi lähteä parantamaan renkaat vaihdettuaan. Ei voi olla noin vaikeeta ymmärtää. Tai sitten juuri niin, että kaksi lämmittelkykierrosta alle ja vasta sitten aikakierros, että ne eturenkaat olisivat oikeissa lämpötiloissa.

Sinänsä, Alonsollahan lienee samaa ongelmaa, eli ensi kaudella on sikäli hyvä suunnitella autoa, että ainakin osittain samanlaisella tyylillä ajavat herrat...
 

Loko

Ajatusrikollinen
Liittynyt
27.5.2011
Viestit
1325
Sijainti
Tampere
Ihmettelen myös tuota, että miksei Kimiä laiteta vetämään yksi kierros kuluneilla renkailla, olisi rytmi päällä, josta voisi lähteä parantamaan renkaat vaihdettuaan. Ei voi olla noin vaikeeta ymmärtää.
Lotushan yleensä ajattaa Kimiä kaksi vetoa Q2:ssa. Tänään olisi kyllä ollut yhdet pehmeät uhrattavaksikin, vaikka kahdet säästäisi kisaan.

Grosjean voisi antaa sen psykiatrinsa numeron Kimille läksiäislahjana :idea:
 

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4222
Sinänsä, Alonsollahan lienee samaa ongelmaa, eli ensi kaudella on sikäli hyvä suunnitella autoa, että ainakin osittain samanlaisella tyylillä ajavat herrat...
Hyvä starteissa, jotta voi paikkailla aika-ajon mokia? :D
 

ScuderiaJormaz

Well-known member
Liittynyt
8.7.2007
Viestit
1196
Lähes aina :confused: Aika-ajot Kimille 9-6, ennen rengasmuutosta aika-ajot Kimille 7-2. Et olikohan ihan noin kuin väität? Renkaiden muutos on vaikuttanut paljon Kimin aika-ajoon.
Nyt Kimi se alkomahooli kokonaan poijes,aijai! Vanhuus tulee eikä Kimpeli enää palaudu rapuloistaan kuten nuorempana.Tulee tuskainen taival ferrarilla.Potkut tulee taas,sellaset on enteet ilimassa.Mis sie tartteet huonoo aika-ajajaa,täs siul on sellane.Eiku,hyvähän se Kimi on ollut(huom oli Mäkillä%1.ferkku -kaudella).Wittu ihan sama,mie juon viskiä nyt,ja aamulla kisa.Kimi voittaa.Jos ei voita,niin on ihan paska.
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Nyt Kimi se alkomahooli kokonaan poijes,aijai! Vanhuus tulee eikä Kimpeli enää palaudu rapuloistaan kuten nuorempana.Tulee tuskainen taival ferrarilla.Potkut tulee taas,sellaset on enteet ilimassa.Mis sie tartteet huonoo aika-ajajaa,täs siul on sellane.Eiku,hyvähän se Kimi on ollut(huom oli Mäkillä%1.ferkku -kaudella).Wittu ihan sama,mie juon viskiä nyt,ja aamulla kisa.Kimi voittaa.Jos ei voita,niin on ihan paska.
Sinunkin kannattaisi laittaa se korkki kiinni. Meinaan teksti on niin huonoa kirjotusasultaan, että varmasti on maistettu vettä väkevämpää. :wink:
 
Ylös