F1-forumin varmat - vedon lyönti toikki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lunssila
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
1 Adelaide U - WS Wanderers 1 – 2 16,93

+1,93


Hmmm.... Ihan niinkuin jotain olisi pielessä.
 
Hähä. No nyt rupes pelittämään. Kultaa sataa naamalle.

9154.jpg
 
Mummoni, innokas ravi-ihminen, saa iloa aina kun Ellin Sisu pärjää. On niin hyvän niminen hevonen.
 
Mummoni, innokas ravi-ihminen, saa iloa aina kun Ellin Sisu pärjää. On niin hyvän niminen hevonen.

Tuolla perusteella äiteemuorikin aina pelihevosensa valitsi. Eikä sen pelimenestys sen huonompaa ollut kuin isällä joka oli ennen raveja viikon nokka kiinni Hevosurheilussa.
 
Ainoan kerran Teivossa muuten kuin työtehtävien kautta käydessäni valitsin kupongilleni kaikki autourheiluun kalskahtavat pollet, mm. Nascarin.
Kaikki tulivat kakkosiksi paitsi yksi kolmanneksi.
 
21. lokakuuta - 31. lokakuuta ollut nyt automaaginen veikkauskone virtuaalisesti testiajossa. Yksi päivä tippui tosin otannasta pois bugin takia ja Windows oli myös päättänyt päivittää itsensä kyselemättä.

Sijoitettu 896 euroa.
Kassansaldo nyt 1139,8 euroa.
Voittoa 243,80 euroa.
Palautus 127,20 %.

Palautusprosentti on edelleen laskennalliseen nähtynä liian korkea, mutta voihan se olla se laskennallinen arvo on liian pessimistinen tai sitten vaan on liian lyhyt otos. Tässä ainakin viikon-kaksi vielä saa paukuttaa virtuaalisesti, ennen ku uskaltaa aloittaa sijoittamisen.

Tolla tahdilla kuukaudessa rikastuisi n. 750 eurua, verovapaasti. Kelpais kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Kumulatiivinen palautusprosentin kehitys n. kahden viikon ajalta.
Koodi:
21.10.2016	165,00 %
22.10.2016	126,00 %
23.10.2016	110,33 %
24.10.2016	117,49 %
25.10.2016	121,24 %
26.10.2016	119,62 %
27.10.2016	124,20 %
28.10.2016	116,65 %
29.10.2016	127,29 %
30.10.2016	129,07 %
31.10.2016	127,20 %
1.11.2016	127,68 %
2.11.2016	129,71 %
 
Onpas mukavaa, että hyvä, eikun siis paras ystäväni on löytämässä systemaattisen tavan voittaa veikkauspeleissä.
 
Kumulatiivinen palautusprosentin kehitys n. kahden viikon ajalta.
Koodi:
21.10.2016	165,00 %
22.10.2016	126,00 %
23.10.2016	110,33 %
24.10.2016	117,49 %
25.10.2016	121,24 %
26.10.2016	119,62 %
27.10.2016	124,20 %
28.10.2016	116,65 %
29.10.2016	127,29 %
30.10.2016	129,07 %
31.10.2016	127,20 %
1.11.2016	127,68 %
2.11.2016	129,71 %

3.11.2016 127,31 %

4.11.2016 Yöpelien jälkeen 129,43 %

Uuh, uuh. Eilen sain yhden testerin 50% valmiiksi. Täytyy se viel ajaa läpi parille kuukaudelle ja sitten koodailla vielä tuo automaattibetsisysteemi ns. finaaliin, ettei tartte manuaalisesti näitä hakata, niin alkaa sataa naamalle kultia!
 
Jotenkin epäilen että kohta Domppari saa Supon tervehdyskäynnille :thumbup:
 
Ylös