Kun julkinen sektori edustaa Suomessa jopa 56 prosenttia BKTsta eli yli puolta kaikesta taloudellisesta toimiliaisuudesta ja verovarat tulevat lahinna yksityiselta puolelta, niin kaytannossa tuottavaa osaa taloudesta verotetaan jotta voidaan sitten antaa lahinna tulonsiirtoina rahaa tuottamattomille.
No, ZH raportoi tanaan yhden toisen julkaisun artikkelista joka kertoi yliopistoproffasta joka ei ollut ikina antanut oppilailleen F'aa (USAssahan A on paras arvosana ja F on failed) eli vahan kuin kympista neloseen.
Luokan nuoret idealistiset oppilaat vaittivat etta Obaman politiikka -- ja viela paremmin tama patee suomalaisen tulonjakojarjestelmaan -- toimii ja kun tuloja tasataan tosi paljon tulonsiirroin, kenenkaan ei tarvitse olla koyha eika rikkaiden tarvitse olla rikkaita.
Proffa oli valkky ja paatti soveltaa tata tenttien arvosteluun. Han sanoi etta sovellamme arvosteluun teidan valitsemaanne yhteiskuntamalia.
Seuraavan tentin aikaan kukaan ei saanut A'ta ja kukaan ei reputtanut. Eli tulonsiirrot hoitivat homman. Ensimmaisella kierroksella opettaja antoi -- koska taloudellinen toimettomuus samoin kuin opiskelemattomuus ei ala valittomasti ryostoverotuksen (tai arvosanojen alettua) -- kaikille Bt.
Opiskelijat jotka olivat opiskelleet tosi paljon saadakseen taydet pisteet olivat turhautuneita, mutta ne jotka pelkasivat etteivat paase edes lapi olivat voitonriemuisia. Kaikille tuli B!
Toisella kierroksella opiskelijat tajusivat etta ei tarvitse opiskella niin paljoa saadakseen hyvan arvosanan. Mutta opettajahan antoi kaikille KESKIARVON -- niin kuin taloudessakin, eli ei kaikille voi jakaa vaurautta vaan ainoastaan sen mita talous pystyy kestamaan -- joten toisella kierroksella tenttivastaukset olivat niin huonoja etta kaikki saivat Dn. KUKAAN ei ollut tyytyvainen. Ne jotka opiskelivat viela jonkin verran olivat raivoissaan ja ne jotka ajattelivat etta vapaamatkustajana saa keskiarvoja paremman Bn, pettyivat nekin ja olivat arrinmurrin.
Tenttien jatkuessa tulokset eivat ikina kasvaneet koska proffa antoi kaikille aina kaikkien oppilaiden keskiarvo, eika ketaan kiinnostanut menestyminen koska oppilaat eivat opiskelleet vaan syyttivat toisiaan, jarjestelmaa ja ties mita eika ketaan kiinnostanut tehda kovasti toita jonkun toisen puolesta.
Lopulta KOKO luokka sai arvosanakseen F'n eli kaikki reputtivat. Proffa totesi etta sosialismi (johon voidaan lukea suomalaistyylinen raju tulonsiirtoyhteiskunta) myos reputtaa eika toimi koska kun itse saa pitaa tyonsa hedelmat, motivaatio tehda tyota on suuri. Mutta kun julkinen sektori vahentaa ja vahentaa potentiaalista palkkiota, ihmisten halu yrittaa ja menestya vahenee lopulta tasolle jossa porukka joko vaihtaa maisemaa tai vaan alkaa vastaanottaa tulonsiirtoja luullen etta niin menestyy paremmin.
Ja niin menestyykin jonkin aikaa, kunnes maksajat loppuvat.
Tarinalla on viis opetusta
1. Et voi siirtaa koyhia vauraiksi saatamalla lakeja jotka koyhdyttavat vauraita.
2. Se mita joku ansaitsee tekematta tyota, se joka tekee tyota menettaa ansaitsematta tyonsa hedelmia.
3. Julkinen sektori ei voi antaa kenellekaan yhtaan mitaan mita se ei ensin ota pois joltakin toiselta.
4. Kakun koko ei kasva vaikka sita kuinka jakaisi
5. Kun osapuilleen puolet ihmisista ymmartaa ettei niiden tarvitse tehda kunnolla toita kun toinen puoli vaestosta elattaa ne, ja se puoli joka elattaa ymmartaa ettei niiden kannata tehda toita kun joku toinen saa suuren osan siita mita ne tekevat, kansakunnan romahdus on alkanut.
Suomessa ollaan aika pitkalla vai mita? Vain tsaarinaikainen perinteinen lammasmentaliteetti pitaa rakennetta pystyssa.
Vai?